Hakutulokset

  1. Z

    New York Islanders 2014–2015

    Tappio Ducksille viime kierroksella, eikä se peli kovin hyvältä näyttänyt. Ducks hallitsi kiekkoa ja pelasi sekä ensimmäisessä että kolmannessa erässä fiksusti pitkiä hyökkäyksiä Islandersin päädyssä. Hamonic pelasi kylläkin ihan hyvän ottelun puolustuksessa. Tavares taas oli aika yössä, huonoja...
  2. Z

    New York Islanders 2014–2015

    Heikolta on näyttänyt Islandersin ottelut viime aikoina, vain kolme voittoa viimeisistä 12 pelistä. Erityisen huonosti on mennyt kotihallissa: ei yhtään voittoa kotona maaliskuussa. Maalivahtipeli on ollut hyvällä tasolla muutamassa viime pelissä, enkä usko joukkueen menestyksen kaatuvan...
  3. Z

    New York Islanders 2014–2015

    Cizikas ja Boulton molemmat pelaavat tulevana yönä, Mouillierat huilaa. Martin sai siis yhden ottelun pelikieltoa polvitaklauksestaan, joka kohdistui Starsin tehopakki Daleyhin. Lisäksi Halak on maalissa. Vastustajana on siis Predators ja tästä odotan ilman muuta voittoa. Preds on neljän ottelun...
  4. Z

    New York Islanders 2014–2015

    Anders Lee pelasi kyllä todella hienosti helmikuussa ja valittiin kuukauden tulokkaaksi. Seitsemän maalia ja kahdeksan syöttöä on vahva saldo, mukaan lukien neljän pisteen peli Blue Jacketsia vastaan. Lee on ollut loistava NHL:ssä tällä kaudella, etenkin kun otetaan huomioon, että kaveri aloitti...
  5. Z

    New York Islanders 2014–2015

    Kirjoittelu jäänyt Islanders-osiossa vähemmälle, mutta palataan asiaan ikävämmän asian paikkeilla. Eli Okposo on sivussa kuudesta kahdeksaan viikkoa ylävartalovamman vuoksi. Todella kova menetys. Grabovski ollut ilmeisesti päivän harjoituksissa ykkösketjussa Okposon paikalla. Niin, ja päätöstä...
  6. Z

    New York Islanders 2014–2015

    Tämänhetkinen puolustus ei ole missään nimessä riittävä pitkällä aikavälillä. Strait oli huono viime yönä, joutui ottamaan laiskanoloisen kaksiminuuttisen pelin alkuminuuteilla, eikä kyllä yleisesti myöskäään vakuuttanut vaan oli usein vaikeuksissa omalla alueella. De Haan on ollut puolustuksen...
  7. Z

    New York Islanders 2014–2015

    Twitterissä taisi sitten olla väärää tietoa. Pahoittelut siis hienoisen hämmenyksen aiheuttamisesta. Joka tapauksessa tämä nykyinen saldo kelpaa minulle paremmin kuin hyvin! Vaikkei seuraennätys lopulta olekaan : )
  8. Z

    New York Islanders 2014–2015

    21 ottelua, 15 voittoa - kaikkien aikojen startti Oli muuten todella viihdyttävä peli viime yönä Flyersia vastaan, etenkin yhden maalin otteluksi! Islanders hallitsi kenttätapahtumia vahvasti ja loi pareammat maalipaikat, mutta ei pystynyt ohittamaan Masonia, joka pelasi uskomattoman ottelun...
  9. Z

    New York Islanders 2014–2015

    Lopetetaan palstahiljaisuus Islandersin osiossa ja kirjoitetaan pari huomiota yön Coyotes-voitosta: - Lee pelasi erittäin hyvän ottelun. Olen kyllä tykännyt Leen ekoista peleistä lähtien hänen monipuolisuudesta ja hyökkäystaidoista. Kuusi taklausta ottelussa ja tämä kolmosketju sai hyvin aikaan...
  10. Z

    New York Islanders 2014–2015

    Hyvä ottelu Carolinaa vastaan myös Coliseumilla ja erityisen ilahduttavaa voiton sekä hyvän pelin lisäksi oli tuo fanien innostuneisuus. Kuulemma jo hyvissä ajoin ennen pelin alkamista kannustamassa ja pitämässä meteliä hallilla. Islanders ei ole ollut erityisen vahva kotijoukkue, joten on...
  11. Z

    New York Islanders 2014–2015

    Game 1: Islanders @ Hurricanes 5-3 Viime yönä aloitti myös Islanders oman kautensa Hurricanesia vastaan vieraskaukalossa. Islanders pelasi erittäin hyvää ja tehokasta vieraskiekkoa voittaen ottelun 5-3. Conacher-Tavares-Okposo Grabovski-Nelson-Strome Bailey-Nielsen-Kulemin...
  12. Z

    New York Islanders 2014–2015

    #Isles have sent Anders Lee and Ryan Pulock to Bridgeport. 23-man roster is now final. Arthur Staple twiittasi juuri äsken näin. Tämä Pulockin lähettäminen farmiin tarkoittaa, että Donovan pysyy ylhäällä. Donovan on aika hasardi omalla puolustusalueella, mutta on toisaalta kokeneempi kuin...
  13. Z

    New York Islanders 2014–2015

    Helkkarin aktiivista ja fiksua duunia Snow'lta viime kauden jälkeen. Joukkueen secondary scoringia on vahvistettu, kuten myös nyt puolustusta ja tämänvuotisen draftin varaukset ovat pelanneet viime aikoina erittäin lupaavasti. Etenkin Dal Colle ja Sorokin. Snow on tehnyt hyvää työtä ilman muuta...
  14. Z

    New York Islanders 2014–2015

    Laitetaan oma hyökkäyksen ketjulotto muutamia päiviä ennen kuin kiekko putoaa jäähän: Nelson - Tavares - Okposo Kulemin - Grabovski - Strome Clutterbuck - Nielsen - Grabner Martin - Cizikas - McDonald (Lee, Bailey, Boulton, Conacher) Ykkösketju olisi tässä muodostelmassa todella kova. Nelson...
  15. Z

    New York Islanders 2014–2015

    Eikö?? Damn, olisin mielelläni katsonut tuon ekan matsin alkamisajan ja nuorten lupausten takia.
  16. Z

    New York Islanders 2014–2015

    Tulokasleiri kestää vielä huomisen ajan. Raportteja on tullut yritettyä löytää muutamista pelaajista, mutta ehkäpä tällaisesta tapahtumasta niitä on vähemmän saatavilla, kun käytännössä nämä ovat käyneet vain jäillä poislukien sunnuntaina. Islandersin lupaukset eivät siis osallistuneet mihinkään...
  17. Z

    New York Islanders 2014–2015

    Islandersin prospect campissä oli siis paljon loistavia lupauksia tänä vuonna. Kyseisellä leirillä olleet pelaajat pelasivat myös harjoitusottelun yli 4000 katsojan edessä. Se on loistava katsojamäärä. En nähnyt ottelua, mutta ajattelin kirjoittaa toimittajien ja muiden paikallaolijoiden...
  18. Z

    New York Islanders 2014–2015

    Muutamia uutisia ja muuta viime päiviltä; - Islanders ja ECHL-joukkue Stockton Thunder jatkavat yhteistyötä myös ensi kaudella. Viime kaudella Stocktonissa pelasi neljä Islandersin lupausta: Andrey Pedan, Jason Clark, Kirill Kabanov ja Alan Quine. Joukkue pelasi hyvän kauden ja pääsi mukaan...
  19. Z

    New York Islanders 2014–2015

    Kiitokset FI:lle ylläolevasta linkistä, täytyy tsekata mitä kaikkea Snow on sanonut. Brennanista sen verran, että on kiekon kanssa todella mainio ja laukaus on hyvä. Tämä näkemys muutamien NHL-otteluiden perusteella. Toivottavasti keskittyy off-seasonilla etenkin puolustuspelin kehittämiseen...
  20. Z

    New York Islanders 2014–2015

    Tässä olet aika lailla oikeassa. Grabnerilla on mahdollisuudet kehittää peliään vielä paljon. Luistelee kyllä koko ajan ja antaa kaikkensa sekä aiheuttaa ongelmia pakeille tällä luistelullaan. Hyvä pelaaja toki, ja toivoisin, että hidastaisi vauhtiaan välillä ja pelaisi enemmän järjellä. Saa...
Ylös