Hakutulokset

  1. Z

    New Jersey Devils 2017–2018

    Et varmasti väärässä ole, mutta Hall nyt esimerkiksi uhkui pelihaluja. Kuitenkin sen verran kokenut peluri että saattaisi lähteäkin kun MC Jeesus mukana. Tiedostaa leponsa/eväidensä riittävyyden. Nicon tilanne tosin juuri kuten sanoit.
  2. Z

    New Jersey Devils 2017–2018

    Kiitokset ketjun rustaajille. Nyt toivon että ainakin Hall ja Nico lähtevät mömmömmeihin. Toivottavasti Vadu pääsisi myös. En pääse tunnetasolla poffien merkitykseen kun Samia seurannut niin pitkään. Silti tämä taisi olla iso juttu paholaisille.
  3. Z

    New Jersey Devils 2017–2018

    Itselle jäänyt fiilis että on aikamoisen suurennuslasin alla. Ei varmasti pelaajalle helppoa jos tiedät virheiden hinnaksi popparit. Toki saattaa loukkaantumistakin olla taustalla. Ei ole toki häikäissyt omissa, mutta offensiivisesti tuottelias.
  4. Z

    New Jersey Devils 2017–2018

    Taisin Vadun siirron jälkeisen matsin jälkeen todeta että melkoinen joukkue. Toistetaan nyt poffipaikan myötä: melkoinen joukkue! Huikeaa taistelua ja vaikeuksien voittamista kun vaadittiin. Hallista on kaikki sanottu, mutta kyllä luonnetta löytyi kaikilta. Keith "jokuvitun" Kinkaid, mallia...
  5. Z

    New Jersey Devils 2017–2018

    Tyly esitys ja pelin ainoa dramaattinen asia oli Vadun kuti Boylea päähän. Muuten tämä muka vaikea rundi ollut dominointia. Nyt vielä Doughtyn valtakunnassa Kinkaidille nollat. Seuraavaksi Vadu palaa rikospaikalle ja tuon pelin voi jopa hävitä. Huikea jengi ja Wood on silkkaa seksiä! Kinkaid myös.
  6. Z

    New Jersey Devils 2017–2018

    Kovin mahdollinen haaste, synkkiä pilviä taivaalla ja mikä olikaan lopputulos? Devils vielä sähläsi heti alkuun, mutta sitten joukkue näytti taisteluilmettä. Tuo 1-1 maali jäi erityisesti mieleen. Wood saapuu häpeilemättä Subbanin ja Ekholmin valtakuntaan, Gibbons sidekickinä tarjoaa heti tukea...
  7. Z

    New Jersey Devils 2017–2018

    Koko joukkueelle hattua ryhdistäytymisestä ja todella kovasta voitosta viime yönä. Nyt sitten yksilöistä Vataselle kehuja muutaman viime pelin ajalta. Nyt tuottaa taas pelille jotain ja erityisesti lämmittänyt miten nelivitonen hoitanut kriittiset tilanteet omissa. On myös pääkopan osalta...
  8. Z

    New Jersey Devils 2017–2018

    Kieltämättä ihmeellistä säheltämistä ollut, mutta myös paskaa tuuriakin. Eipä tuossa nyt valmennuskaan voi korostaa muuta kuin pelirohkeutta ja huolellisuutta. Hallilla on iso vaihde edelleen silmässä ja josko Vatanen nyt kevään taittuessa syttyisi tapojensa mukaan. Schneider tosiaan helpottaisi...
  9. Z

    New Jersey Devils 2017–2018

    Onhan valmennus reagoinutkin ja Vatanen pelannut esimerkiksi viimeisessä viidessä pelissä kahdesti hätäisesti yli 20min. Hyvin tasaisessa massassa pakit olleet. Ja olen mielestäni sanonut että valmennuksella on varmasti malttia ja ensi kausikin edessä. Vatasen suorituksia ei nyt valitettavasti...
  10. Z

    New Jersey Devils 2017–2018

    Juurikin rooliin nähden esitykset ovat olleet aikamoista kuraa. Minä kieltämättä oudoksun jos joku pelit nähnyt väittää että joukossa on vain yksittäisiä huonoja pelejä ja että paremminkin voisi mennä. Ehkä vaatimustasossa on sitten eroja, mutta minä ainakin edellytän suhteellisen kokeneelta...
  11. Z

    New Jersey Devils 2017–2018

    Olen mielestäni antanut kiitosta jos aihetta on ollut. En kuitenkaan isossa kuvassa kamalasti ihmettele valmennuksen 7 pakin systeemiä. Voit ottaa otannaksi minkä tahansa viiden pelin putken ja löydät seuraavat asiat: 1) Luistelu. Sami on aivan rapakunnossa ja häviää luistelupohjaiset väännöt...
  12. Z

    New Jersey Devils 2017–2018

    Tällä hetkellä on sattuneista syistä hyvä olo, mutta Devils varmasti katuu Vadun hankintaa.. Ehkä kesällä puhuttelu natsaa, ehkä ei. Vatanen on juuri nyt järkyttävän paska pelaaja ja saattaa jopa tuhota Devilsien poffihaaveet. Jokainen muu pakki tarjoaa nykyisellään parempaa. Paljon täytyy...
  13. Z

    New Jersey Devils 2017–2018

    Vaikeudet ja vääryydet voivat lopulta kasvattaa joukkuetta. Just sayin, vaikka romantisoinkin. Näkemäni perusteella joukkueessa on paljon potentiaalia ja riittäviä elementtejä voittavaan kiekkoon. Kausi kääntyy hiljalleen kriittiseen vaiheeseen ja toivottavasti vääryydet kääntyvät vahvaksi...
  14. Z

    New Jersey Devils 2017–2018

    Muusta en tiedä, mutta nyt ollut aika luokatonta menoa tovin. Sinällään ymmärrettävää ettei kaikki suju koko ajan taivaallisen hyvin, mutta nyt pitäisi kokemuksen sekä rentouden astua esiin. Tässä kohdin aina hyvällä tuulella oleva Vatanen voisi tuoda nuorille jätkille "just hockey" -ajattelua...
  15. Z

    New Jersey Devils 2017–2018

    Tartun nyt tähän ja samalla yleiset kehut koko tiimille. Kova ottelu seuraavaksi ja nyt oli tärkeää saada posia pönttöön. Mutta mikä helvetti tuossa Seversonin pelissä mättää? Raamit kohdillaan ja offensiivisesti mielestäni hyvin lupaava, jopa rohkea. Silti mies sählää aivan ihmeellisesti kovin...
  16. Z

    New Jersey Devils 2017–2018

    Lyhyestä virsi kaunis, eli Vatasen tulisi pelata kuin 40 pisteen yleispätevän pakin. Samalla tavalla kuin ankoissa kausilla 14-15 ja 15-16. Samin tapauksessa tuon saavuttamiseen ei tarvita kuin kunnollisen kuntopohjan luominen sekä tehoja jalkoihin. Sama resepti mikä määrättiin kesäksi 2014...
  17. Z

    New Jersey Devils 2017–2018

    Melkoisen ala-arvoisesti ja harvakseltaan väläytellen. Noin oma kaverini kiteytti ja vaikea olla toista mieltä. Vadun komeat leukahyytelöt kertovat oleellisen. Fyysisesti rapakunnossa, mutta talentilla voisi vielä selvittää tämän kauden. Sitten on aika miettiä että haluaako olla osana showssa...
  18. Z

    New Jersey Devils 2017–2018

    Ei lisättävää ja eteenpäin. Nyt myös Vadun kudit alkavat olemaan vaarallisia. Boyle and bottomsixille oma show, kiitos.
  19. Z

    New Jersey Devils 2017–2018

    Aivan hapoilla oli, mutta syöksymällä(huitaisu kiekkoon ennen kuin H sai keskityksensä haltuun) olisi tuon tilanteen pelastanut. Nyt kellui vain ja ihmetteli.
  20. Z

    New Jersey Devils 2017–2018

    Ei todellakaan mitään suurempaa kritisoitavaa löydy. Ehkä juurikin tuo pieni nukahtelu mistä ankkojen maalit suoraa seurausta olivat. Muut jo mainittukin, mutta tuo toinen omissa kolissut tuli myös aika halvalla. Ei saa hyökkääjän maila löytää kiekkoa moisesta. Ja kieltämättä lupailee hyvää että...
Ylös