Hakutulokset

  1. Z

    JYP 2015–2016 – Veltsun reagointishow, osa III

    Ja nimenomaan silloin kun joku jakaisi onetimeria pointille/viivalle. Kuka sitten olisi se Yonksin viivapari? Pitäisikö jopa Allua ajatella tuohon? JYPin ylivoimat poffeissa seuraavasti.. Pihlman - Jo. Nättinen - Kalteva - Tuppurainen - Yonkman Tavi - Löfman - Nenonen - Glenn - Luoma
  2. Z

    JYP 2015–2016 – Veltsun reagointishow, osa III

    Helposti allekirjoitettava teksti. Värjään sen verran että Yonkman kakkosyyveeseen. Ratkaisuna yllättävä ja saataisiin rightin pommiuhka(ei siis omiin). Yonks on osoittanut kiekollista varmuutta, mutta myös ajoittaista rohkeutta offensiivisestikin.
  3. Z

    JYP 2015–2016 – Veltsun reagointishow, osa III

    JYP ei tarvitse kliinistä maalaajaa, koska Pihlmaniin on budjetoitu se ajatus. Tuomas palaa nykyisen kauden tiimoilta kehiin jos palaa. JYP sen sijaan tarvitsee offensiivisuutta jokseenkin juusoikosmaisesti, koska jo viime kevään poffit todistivat hyökkäyselementin merkityksen. Tehokkaan...
  4. Z

    JYP 2015–2016 – Veltsun reagointishow, osa III

    JYP elää offensiivisen pelin(oikean uhan) osalta Tuppuraisen, HSN -kolmikon ja Kannisen sekä nuoremman Nättisen varassa. Kalteva&Kemiläinen komppaa takalinjoilta. Ilman hankintaa on Topin ja Henrin pelipaikat saatava hakattua kiveen. Kummankin on saatava pelata ilman uhkakuvia, koska molempien...
  5. Z

    JYP 2015–2016 – Veltsun reagointishow, osa III

    Itselleni tuo 12-13 kausi näyttäytyy arveluttavana esimerkkinä lockoutin vuoksi. Miten paljon paketit sekosivat kun puolen kauden jälkeen show alkoi ja sitä rataa. Petun ajokoirat 10-11 lienevät paras esimerkki poikkeuksesta. Muutoin tuo nyt ei vain muutu yleiseksi totuudeksi vaikka miten...
  6. Z

    JYP 2015–2016 – Veltsun reagointishow, osa III

    Läheltä ei lasketa, mutta olen mielelläni väärässä jos ropisee enemmän kuin ennustaa. Taitaa käydä niin että Veini torjuu valvovien katseiden alla Suomen menestykseen U20 kisoissa ja hoitaa samalla itsensä rapakon taakse ensi kaudeksi. On nimittäin kohtuu kovaa valuuttaa torjua tuon ikäisenä ja...
  7. Z

    JYP 2015–2016 – Veltsun reagointishow, osa III

    Pyyhittävä kyyneleet kun ei saa edes positiivinen olla.#ahdistavaosio#epäfanit#hallituuletukseen 7 pisteen viikkotavoite voi kuitenkin hyvin ja vastoinkäymiset vain nostavat kertoimia kun tankkaan pinkkaa JYPille. Silkan vaiston varassa ei olla, sillä tiedän JYPin pelaavan tänään...
  8. Z

    JYP 2015–2016 – Veltsun reagointishow, osa III

    Päävalmentajan mukaan JYPin tavoite on olla neljän joukossa ja mielestäni esim. kärkimiesten tasosta puhuminen on tuolloin melko olennaista. Asia on siinä vaiheessa eri kun nostetaan kädet ylös ja ilmoitetaan tavoitteeksi jotain muuta. Tänään on kärkimiehistä Tuppuraisella ja vanhemmalla...
  9. Z

    JYP 2015–2016 – Veltsun reagointishow, osa III

    Kyllä ainoat harjaantumattomat silmät ovat niillä jotka eivät kykene tunnustamaan tehokkaiden pistemiesten merkitystä joukkueen menestykselle. Ylläoleva kiekkotietämykseen liittyvä ylemmyyden esiin tuominen onkin ainoa argumentti kun kaikki faktat ovat vastaan. -Loistava maalivahtipeli -Terävä...
  10. Z

    JYP 2015–2016 – Veltsun reagointishow, osa III

    En oikein hahmota ajatteluasi siitä ettei muka tarvittaisi 50 pinnan pelaajaa. Menestyäkseen tai taistellakseen menestyksestä JYP on tarvinnut tuollaisen joka ainoa kerta 2000-luvun aikana. 2002-2003 ja 2008-2015. Ja eipä nuo muutkaan menestyjät pääasiallisesti millään kehnolla...
  11. Z

    JYP 2015–2016 – Veltsun reagointishow, osa III

    Löfman, Tuppurainen, Tavi, Jo. Nättinen, Hubacek, Luoma. Perrin-keskusteluun viitaten voisi tokaista että keskitytään niihin keitä peleillä on. Hyvä alku on heittää kysymysmerkkiä tulosyksikkömme floppien suuntaan. Tuppuraisen voi jättää rauhaan.
  12. Z

    JYP 2015–2016 – Veltsun reagointishow, osa III

    Ilmeisesti Eric Perrin ja nuoren lihan houkutus, osa X nostamassa päätään vaihteeksi. Tuon saagan ensimmäistä osaa pistettiin tulille jo 10-11 ja viimeistä osaa ei ilmeisesti ole saatu kasaan vieläkään.
  13. Z

    JYP 2015–2016 – Veltsun reagointishow, osa III

    Tästä tulee 7 pisteen viikko. Ensin perseraiskataan Sport, sitten Pelicans ja viikko päättyy jatkoaikatappioon Oululassa. Olen jo pieninyt puita mestaruussaunahommia varten. Kiekkolama on tullut päätökseensä. On tilipäivä! Oletko valmis?
  14. Z

    JYP 2015–2016 – Veltsun reagointishow, osa III

    Vuoden vaihtuessa rosterin tulisi näyttää seuraavalta. X-J.Nättinen-Hubacek Tavi-Löfman-Tuppurainen Boyce-Lahti-Kolehmainen Salmio-Hotakainen-Nenonen +T.Nättinen, Kanninen, Sund, Antonen yms. Svedumme ottaa paikan pohjakutosesta jos Pilen lisäksi löytyy joku muukin pidempään sairastava...
  15. Z

    JYP 2015–2016 – Veltsun reagointishow, osa III

    Ihan asiaa turiset, mutta yleisesti tuossa on melkoista kaksinaismoralismia. Nimimerkki Köpi nosti joku tovi sitten ilmoille valmentajan osuuden loukkaantumisissa ja sai vastaukseksi että muutkin tiimit kärsivät loukkaantumisista. Eikö tuo selitys nyt kelpaakaan? Henkilökohtaisesti olen sitä...
  16. Z

    JYP 2015–2016 – Veltsun reagointishow, osa III

    Sehän on totta ettei mitään havaitse jos kiskoo laput silmille. Keväällä ja kesällä viljeltiin hyvinkin nyökkäileviä näkemyksiä miten Ekistä aika ajaa ohi ja puolustusvelvoitekin yskii. Samalla Nättinen ja Löfman olivat kahteen suuntaan pelaamisensa vuoksi oiva vastaus. Molemmat isommassa...
  17. Z

    JYP 2015–2016 – Veltsun reagointishow, osa III

    Keskustelun sisällön ja sävyn määrittäminen on jotain muutakin kuin mielipiteen ilmaisemista. Ja kuittini -pasin suuntaan oli kylläkin kannanotto jokaiselle "ei tarvita 50 pisteen ykkössentteriä kun on kaksi tasaista sentteriä" -ajattelijalle. Tämä ensimmäinen kolmannes on tehnyt erittäin...
  18. Z

    JYP 2015–2016 – Veltsun reagointishow, osa III

    Tällä palstalla on moderaattorit, eli sinun ei tarvitse itsemoderoida ja määritellä kuka saa saa sanoa ja mitä. Tai tarkennettakoon että kenen on suotavaa sanoa ja mitä. Et ole ihan ensimmäistä kertaa tällä asialla ja nyt vain puuttui että käsket jonkun häipymään. Ja seison kyllä edelleen sen...
  19. Z

    JYP 2015–2016 – Veltsun reagointishow, osa III

    Ja meillä olisi kaksi joukkueellista äijiä kun olisi unohdettu Yonkmanit&muut ja tyhjennetty jonkun kaljaliigan farmin farmi kaikista pelaajista.
  20. Z

    JYP 2015–2016 – Veltsun reagointishow, osa III

    Piristävä uutinen ja tälle toiminnalle aina varauksetonta peukkua. Nuorten jalostaminen liigapelureiksi on täällä priimaa.
Ylös