Hakutulokset

  1. Z

    Hyvästit pikkuvoitoille – 7 oikein eli ketjulotto kaudella 2014–2015

    Omaan silmääni Parkkonen ei ole esittänyt pelaamissaan otteluissa mitään sellaista erityisosaamista, että ymmärtäisi tämän jatkuvan kitinän hänen peliajastaan. Tapsa ei ole vielä iskussa, mutta playoffeissa Parkkosta tärkeämpi, joten peluutus ihan ymmärrettävää.
  2. Z

    Hyvästit pikkuvoitoille – 7 oikein eli ketjulotto kaudella 2014–2015

    pääasia että hedden ja Saarela pääsevät samaan ketjuun. Nyt olisi mahdollista olla kaksikin tulosyksikköä.
  3. Z

    Hyvästit pikkuvoitoille – 7 oikein eli ketjulotto kaudella 2014–2015

    Sen verran vaihtuvuutta, että voisikohan olla jotain flunssa-aaltoa liikenteessä?
  4. Z

    Hyvästit pikkuvoitoille – 7 oikein eli ketjulotto kaudella 2014–2015

    Ymmärrän että tuolla on hymiö, mutta Kerälä ei tule olemaan nelosessa.
  5. Z

    Hyvästit pikkuvoitoille – 7 oikein eli ketjulotto kaudella 2014–2015

    Ilkeämieliset ovat joskus väittäneet, ettei Elo saanut kunnon mahdollisuutta ennen tuota "suonenvetoansa", mutta mitäpä noista. Mitä mielestäsi olisi tuon kevään 2013 lisäksi olla tehtynä? 8 maalia erityisen paskalla kaudella ja 14 pistettä. Eikö mielestäsi ole lupa odottaa enempää kuin 10-15...
  6. Z

    Hyvästit pikkuvoitoille – 7 oikein eli ketjulotto kaudella 2014–2015

    Puhutaanko samasta Elosta, joka oli ennen Ässiin siirtymistään Lukko-osion mukaan Armiaa parempi maalintekijä? Tämän kauden ylivoimissa tulee olemaan iso tekijä.
  7. Z

    Hyvästit pikkuvoitoille – 7 oikein eli ketjulotto kaudella 2014–2015

    Elo tulee terveenä ollessaan tekemään pomminvarmasti tekemään kovemmat tehot. Elon paikka tuskin tulee olemaan kolmosen jatkona. Maalimääränä tuo 10-15 voi olla lähempänä ja uskon että näistäkin tuo 15 mieluummin. Viime kausi on selvästi sokaissut osan kirjoittajista.
  8. Z

    Hyvästit pikkuvoitoille – 7 oikein eli ketjulotto kaudella 2014–2015

    En oikein haluaisi peilata kaikkea viime kauteen, joka oli kaikilla mittareilla mitattuna katastrofi. Tottahan pelaajillakin on osuutensa, mutta viime kaudella kaikki oli niin vaikeaa, että onnistujia oli hankala löytää. En ole ikuinen optimisti, mutta usko lähes jokaisen pelaajan kohdalla on...
  9. Z

    Hyvästit pikkuvoitoille – 7 oikein eli ketjulotto kaudella 2014–2015

    Taidat odottaa hivenen turhan kovaa rosteria.
  10. Z

    Hyvästit pikkuvoitoille – 7 oikein eli ketjulotto kaudella 2014–2015

    Ojamäkeä en tiedä laisinkaan, mutta tässä on tällä hetkellä ainakin muuten oikea rivi omasta mielestäni.
Ylös