Hakutulokset

  1. Y

    Julius Junttila Jokereissa

    Kuten täällä aikaisemmin sanottu, jos ei kallista lappua yritä neuvotella, niin ehdottomasti tarjoaisin jatkoja. Selvä parannus viime kaudesta.
  2. Y

    Julius Junttila Jokereissa

    Junttila parantanut, paljon. En kuulu fanikerhoon, mutta siitä diggaan ettei mielestäni koskaan mussuta musu-musu-musu dumareille vaan ottaa ratkaisut vastaan niinkuin ne vihelletään.
  3. Y

    Julius Junttila Jokereissa

    Junttila tärkeä onnistuminen. Pelannut pidempään ihan Ok vaikka tehot kiertäneet kaukaa.
  4. Y

    Julius Junttila Jokereissa

    Tänään Oulun ihmeeltä kaksijakoinen peli. Välillä suti kiekosta ohi ilman ihmeempään painetta ja pari kertaa ajoi oikein vauhdilla 1 vs 1 ja sai hyvällä sivuttaisliikkeellä ihan maistuvan maalinpaikan molemmilla kerroilla, toinen olisi hyvinkin voinut mennä.
  5. Y

    Julius Junttila Jokereissa

    En Junttila faneihin kuulu mutta on sanottava, että pelaa nyt toisella kaudella rohkeammin eikä enää niin aristele kulmissa. Pientä kehitystä siis viime kaudesta (jos ei pisteitä tuijoteta).
  6. Y

    Julius Junttila Jokereissa

    Siis tarkoitin tietysti että hankinnan julkaisun jälkeen jo sanoin ettei mitään annettavaa. Se että ei saa mitään aikaan ja pelaa kuten edellä kerroin neutraalisti on jo tässä vaiheessa kelpo suoritus. Vuorinen varmasti odotti kunnon maaliruiskua, 99,99 % tämän palstan faneista tiesi ettei...
  7. Y

    Julius Junttila Jokereissa

    Ei oo kyllä Jokereiden menestys Junttilasta kiinni isossa kuvassa. 0+0 ja +- 0 ihan ok suoritus illasta toiseen.
  8. Y

    Julius Junttila Jokereissa

    Niin tarkoitin, että paikkojen kautta ne maalit lopulta tulee. Junttilalla ollut pitkiä jaksoja niin ettei oikeasti ole ollut edes mahdollisuutta tehdä maalia. (En tähän Junttilaan ole uskonut Jokereissa missään vaiheessa mutta tämä yleisellä tasolla).
  9. Y

    Julius Junttila Jokereissa

    Se että pääsee edes paikoille on kuitenkin hyvä juttu pitkässä juoksussa.
  10. Y

    Julius Junttila Jokereissa

    Pakko se on kaiken dissauksen jälkeen antaa myös JJ:lle posia, ollut viime aikoina näkyvästi esillä, päässyt paikkoihin ja liike on sulavan näköistä. Nyt ei enää pelkää kaukalossa...
  11. Y

    Julius Junttila Jokereissa

    Joo, se oli kieltämättä helvetin hieno maali. Maalin jälkeen mietin että tekee vielä toisen mutta en muista hänestä maalin jälkeen mitään merkintää kentällä.
  12. Y

    Julius Junttila Jokereissa

    Ajattelin että saa maalista boostia mutta loppupelissä ei juuri enää näkynyt, maha täynnä?
  13. Y

    Julius Junttila Jokereissa

    Omaan alkukauden tasoonsa peilaten mielestäni yksi parhaista Jokereista tänään. Kaikki muut tosin poislukien Savinainen ja Jukuri aivan velliperseitä.
  14. Y

    Julius Junttila Jokereissa

    Junttilalta vaihteeksi ihan ”Ok” peli, uskalsi pysyä kiekossa tällä kertaa enemmän.
  15. Y

    Julius Junttila Jokereissa

    Se on just näin. Ei Junttila sentään niin huono pelaaja ole mitä nyt Jokereissa nähty. Enemmän vapauksia käyttää niitä omia vahvuuksiaan, siitä se voisi lähteä. Nyt on itseluottamus alhaalla. Pienistä onnistumisista homma voi vielä lähteä oikeille raiteille, olisi tärkeää saada niitä...
  16. Y

    Julius Junttila Jokereissa

    Joo, aivan eri mies kuin aiemmissa peleissä. Tuplasi varmaan maalipaikat kauden muista peleistä. Tuohon maali niin voisi taas Oulun poika lentää. Hyvä JJ!
  17. Y

    Julius Junttila Jokereissa

    Ei tosta tosiaan mitään tule kuten ounastelin (=TIESIN) jo kesällä mutta ei nyt tänään kuitenkaan ihan niin huono ollut kuin odottaa saattoi. Tai no, ei saanut mitään aikaan mutta uskalsi sentään ajaa maalille jne...
  18. Y

    Julius Junttila Jokereissa

    Tämän Junttilan ongelma on se, että luonne ei riitä pienenä pelaajana ajamaan maalille tai luistelemaan väkisin ohi ja kun taitoakaan ei KHL tasolle ole riittävästi niin jäljelle ei oikeastaan jää yhtään mitään. Toivoisin olevani väärässä, mutta...
  19. Y

    Julius Junttila Jokereissa

    Itse taas pelin nähneenä totean kuten aikaisemminkin: ”Odotin vähän mutta sain vielä vähemmän”.
  20. Y

    Julius Junttila Jokereissa

    Jokerit yllätti ja nyt saa seuraavaksi kyllä Junttila yllättää!!! Itse veikkaan, että kun jää tulosketjujen ulkopuolelle niin ei ole kyllä yhtään mitään käyttöä Jokereissa. Vuoden diilin olisi vielä "ymmärtänyt" mutta että kahden... veikkaus että pelaa toisen kauden jossain muualla? No...
Ylös