Hakutulokset

  1. W

    Kannattajatoiminnan lieveilmiöt ja häiriökäyttäytyminen katsomoissa

    Pisti aina päälle kun alkoi halli raikaamaan kotiyleisön kannatuksesta. Sieltä vierasporukasta ei meinaan lähtenyt mitään ääntä muuten koko pelin aikana niin johonkin se on kai turvauduttava.
  2. W

    Kannattajatoiminnan lieveilmiöt ja häiriökäyttäytyminen katsomoissa

    No jos on itse soitellut TPS:n suuntaan pyytäen anteeksi ja meillä päävalmentajan mukaan ainakin vaikutti loukkaantumiseen niin aika varmalla pohjalla on. Vielä kun osaa laskea 1+1 mitä käy kun joustokaukalon reunaan heittää pommin ja joustoa ei ole kun vastapuolella joku pomppaa laitaa päin...
  3. W

    Kannattajatoiminnan lieveilmiöt ja häiriökäyttäytyminen katsomoissa

    Tämä on tietysti positiivista, että on tajunnut itse oman hölmöilynsä myöntää. Tästä olisi ollut hyvä nyt muutenkin aloittaa, eikä puhumalla jostain kaukalovalmistajista. Ei tarvitse ihan hirveän fiksu olla, että ymmärtää joustokaukalon toiminnan häiriintyvän aika merkittävästi kun se joustava...
  4. W

    Kannattajatoiminnan lieveilmiöt ja häiriökäyttäytyminen katsomoissa

    Hohhoijaa, no se siitä selvittelystä. En minäkään koko seuran päätä vadille vaadi yhden pellepukuisen idiootin takia vaadi, mutta kyllä nyt luulisi, että jotain tyyliä voisi edes PR:n vuoksi esittää, vaikka sitten saunassa naurettaisiin asialle. Suomi on nyt kuitenkin loukkaantunut tuon...
  5. W

    Kannattajatoiminnan lieveilmiöt ja häiriökäyttäytyminen katsomoissa

    Todistajia oikeussalissa useampi, mutta tapahtumahetkellä katseltu vaan vierestä, vaikka olisi pitänyt heittää bussista pihalle niin kauas kun lentää? Ihan helvetin oksettavaa ja pistää kyllä miettimään, miten helvetissä asiaan ei ole puututtu. Hyi vittu!!!! E: Jos alempana kerrotut pitää...
  6. W

    Kannattajatoiminnan lieveilmiöt ja häiriökäyttäytyminen katsomoissa

    Nyt kun aiheesta annettu kuraa niin yhtälailla hattua päästä. Hyvin ja nopeasti reagoitu!
  7. W

    Kannattajatoiminnan lieveilmiöt ja häiriökäyttäytyminen katsomoissa

    Tiktokissa taisi olla ainakin. En muista milloin, mutta sanotaan vaikka viimeisen kuukauden sisällä. Oli tyylillä, että pohti menneitä hallilla vieraspäädyssä ja sitten ikäänkuin "takauma" tuosta klippi kun järkkärit repii pois Ilvesfanien luota. E: 1.4 julkaistu Tiktokissa Pekon "omalla"...
  8. W

    Kannattajatoiminnan lieveilmiöt ja häiriökäyttäytyminen katsomoissa

    Jos puhutaan näistä jenkkien maskottien "perseilyistä" niin ovat kaikki lavastettuja. Tuossa maassa missä oikeuteen haastaminen on enemmän oletus kuin yllätys, ei todellakaan maskotit maksavien asiakkaiden päälle heitä ruokia, olutta yms. Mitä nyt ikinä näitä klippejä nähnytkin. Pekko taas ei...
  9. W

    Kannattajatoiminnan lieveilmiöt ja häiriökäyttäytyminen katsomoissa

    Niin eiköhän se tässä isompi syy tälle haloolle ollut. Rikkinäisistä penkeistä täällä usein mainitaan, mutta harvemmin varmaan ihan niin idiootteja joka kierrokselta löytyy, että varastaa hallista istuimen ja sitten vielä poseeraa tämän kanssa bussissa. Miksiköhän tuo saattoi vähän enemmän...
  10. W

    Kannattajatoiminnan lieveilmiöt ja häiriökäyttäytyminen katsomoissa

    Täytyy sanoa, että ei tuo fiksua ole noita hajoittaa, eikä varsinkaan ottaa bussiin mukaan kun taannoin joku sankari otti. Ja jos otat bussiin mukaan niin älä nyt ainakaan kuvaa ota! Mutta... Kyllä tuolla on tälläkin kaudella pari kertaa tullut käytyä ja on kyllä uskomattoman paskoja nuo...
  11. W

    Kannattajatoiminnan lieveilmiöt ja häiriökäyttäytyminen katsomoissa

    Joo. Täältä jotain nimimerkkiä uskoen tällä kertaa jäi rysän päältä kiinni ja hyvä niin. Naamakuvan voi ripustaa Raumalla ainakin hallin seinälle, minusta myös Mutka ja TPS voisivat kyseisen pärstän ottaa ylös, jotta ei eksy mukaan muutenkaan. Ei voi paljon järki päätä pakottaa, jos tuo...
  12. W

    Kannattajatoiminnan lieveilmiöt ja häiriökäyttäytyminen katsomoissa

    Joo, 2 kertaa on jo käynyt. Ei mitään tietoa, onko ollut sama kaveri vai ei, mutta ei tarvitse kyllä enää millekkään reissulle lähteä. Ja tosiaan Osaston puolesta ei nyt ihan pelkällä tarranliimailulla olla menty tässä parin vuoden aikana. Aika paljon on perseilyä ollut. Ja ihan samalla...
  13. W

    Kannattajatoiminnan lieveilmiöt ja häiriökäyttäytyminen katsomoissa

    Kyllä tuolla meidän otteluseurannassa ainakin ovat jo saaneet paskaa niskaan. Tässä meidän "pellejen" ja teidän pellejen suhtautumisessa on yleensä se ero, että täältä kyllä tuomitaan omat perseilijät heti. Siellä leirissä tullaan selittelemään välittömästi. Vitun typerää toimintaa, kuka ikinä...
  14. W

    Kannattajatoiminnan lieveilmiöt ja häiriökäyttäytyminen katsomoissa

    Mitä meinasit että asialle tehdään? Seurat, pelaajat ja valmentajat on jo uhkasakoilla pyritty hiljentämään ja tuomarit on suojattu kaikelta kritiikiltä, ihan sama miten viheltävät. Pitääkö siis sakkoja jakaa jo yleisöllekkin? Hakeeko järkkärit huutelijat ja vie pihalle vai mitä toivot...
  15. W

    Kannattajatoiminnan lieveilmiöt ja häiriökäyttäytyminen katsomoissa

    Mites noin niinkun esimerkiksi kaikki palveluammatit? Kaupan kassat, kelan työntekijät ja tarjoilijat? Kuulevat ihan joka päivä ja tienaavat muuten aika paljon vähemmän tunnissa, mitä erotuomari. Erona näissä on se, että liigan erotuomari on vuosikymmeniä yleensä kokenut ja kouluttautunut ja...
  16. W

    Kannattajatoiminnan lieveilmiöt ja häiriökäyttäytyminen katsomoissa

    Juntit, perheen pienimmät ja hitsarit mainittu. Menee jälleen kerran Tampereen sivistyneille ja Helsingin herroille tunteisiin, kun joku Porissa kehtaa katsomosta huutaa pelaajan omista törttöilyistä. Voi itku! @Juomari Turmio ja @Anu Saukko täysin samaa mieltä. Lutuuria!
  17. W

    Kannattajatoiminnan lieveilmiöt ja häiriökäyttäytyminen katsomoissa

    Ehdottomasti, sai erätauollakin väistellä baarijonossa kun rakettia lensi niin perkeleesti käytävillä. Vieläkin haisee takki ihan ruudilta. Sisääntuloaulaa pystyi vertaamaan sotatantereeseen, sellainen pauke kävi koko ajan kun pataa lyötiin jonosta kyljelleen väkijoukon sekaan.
  18. W

    Kannattajatoiminnan lieveilmiöt ja häiriökäyttäytyminen katsomoissa

    Nyt oli kyllä niin hulvaton ja alkuperäinen, hyvää yötä!
  19. W

    Kannattajatoiminnan lieveilmiöt ja häiriökäyttäytyminen katsomoissa

    Kyllä täällä joku kerkesi sieltäkin leiristä kertomaan yritystä olleen käydä päälle ja käsimerkkejä heilutelleen. Kaikki ei välttämättä ole juuri tuolla videolla. Oma poinnti oli alunperinkin, että kyseessä on tosiaan Pelikaaniasuun pukeutunut junnu, eikä tulisi aiheuttaa hirveästi...
  20. W

    Kannattajatoiminnan lieveilmiöt ja häiriökäyttäytyminen katsomoissa

    Mutku noi muutkin kortti jälleen mainittu. Mistä tapauksesta muuten puhut, tuo viimekertainen, jossa Lukonkin seuran puolelta todettiin raumalaisten olleen aloitteellinen osapuoli (mutta jokainen TPS fani palstalla tuomitsi jo varmuuden vuoksikin kaikki osallistuneet, koska joiltain se...
Ylös