Hakutulokset

  1. W

    Kokoomus

    Haastattelussa henkilö itse joutuu asettelemaan sanansa. Netissä julkaistussa vastineessa kirjoittajana voi olla kuka tahansa, ja sanavalintoja on voitu pohtia tuntitolkulla. Ajattelin haastattelun nähdessäni, että onpas rehellinen kokoomuslainen, jonka jutut vastasivat aika pitkälti sitä...
  2. W

    Kokoomus

    Itselleni tämä näyttäytyy niin, että kokoomus pelaa puolustuspeliä luottaen siihen, että kun relevantteja vaihtoehtoja ei ole, ihmiset äänestävät joka tapauksessa kokoomusta. Näin varmasti tapahtuukin tietyltä osin. On olemassa monia isoja talouden teemoja, jossa ylemmän keskiluokan ja eliitin...
  3. W

    Kokoomus

    Oikeastaan ihan hyvä, että kokoomuksessa on näitä Atte Kalevan ja Tere Sammallahden kaltaisia heppuja. Heidät on otettu tietoisesti mukaan keräämään ääniä, ja heidän toimintansa myös hyväksytään puolueen sisällä. Kannatustakin näyttää olevan. Tietääpähän, että voi jatkossakin kanavoida äänensä...
  4. W

    Kokoomus

    Vähemmän yllättäen kokoomus pakittelee ennen vaaleja esittämiään "juhlapuheita" liittyen haittaveroihin: Verot | Kokoomus peruuttelee aiemmin esittämästään terveysverosta Ei tarvinnut kuin Elintarviketeollisuusliiton vähän älähtää iltauutisissa, niin jo on Heinonen kilttinä puudelina vetämässä...
  5. W

    Kokoomus

    Siinähän hän nimenomaan valittaa, kun matkat poistuvat. Oikein erikseen mainitsee, että "valtion tuella pyörivä Finnair". Kommenteissa myös kokoomus-pormestari Arve komppaamassa, miten tämä on "todella näköalatonta ja surullista". Kokoomuslaisia siis harmittaa, kun pörssiyhtiö ei tarjoa...
  6. W

    Kokoomus

    Suomen valtio omistaa enemmistön Finnairista ja on kattanut sen tappioita avokätisesti vuosien varrella. Valtion kassasta on myös tuettu puolityhjien maakuntalentojen lennättämistä, vaikka kyydissä olisi alle 10 matkustajaa. Tämä ei ole mitään markkinaehtoista toimintaa. Jos muut toimijat...
  7. W

    Kokoomus

    Millähän laskutoimituksella olet päässyt näihin lukuihin? Ylen MOT testasi juna- ja lentomatkojen eroa välillä Tampere-Helsinki, ja siinä taisi olla sellainen puolen tunnin ero lentomatkustamisen eduksi. Jos pieni lisäaika koetaan arvokkaaksi, silloinhan siitä maksetaan markkinaehtoista hintaa...
  8. W

    Kokoomus

    Lentoliikenteen vertaaminen juniin tai busseihin on vähän sama kuin että kannattaisi jotain golf-kenttää keskustaan, koska kyllähän kaupunki tukee myös uimahalleja. Helsingistä kulkee julkisilla 2h Tampereelle tai Turkuun. Jos ei tuota aikaa pysty matkustamaan rahvaan seurassa, ehkä on parempi...
  9. W

    Kokoomus

    Kokoomus ja pro-business tiivistettynä yhteen twiittiin: Linkki: https://twitter.com/KummolaKalervo/status/1643540742504103936?cxt=HHwWgIC2rZ7mg88tAAAA Kaikenlaisista köyhien tuista valitetaan, mutta itselle vaaditaan veronmaksajien kukkaroista täysin tarpeettomia maan sisäisiä lentoja.
  10. W

    Kokoomus

    Realisteja jos ollaan, niin totta kai se velka menee tähän "tukitalouden pyörittämiseen". Käytännön tasolla se tarkoittaa, että vanhustenhuolto ja opetustoimi yritetään pitää jollain keinolla pystyssä, vaikka fyrkat on loppu ja väestö senkun ikääntyy. Ei siellä budjetissa oikeasti ole mitään...
  11. W

    Kokoomus

    Pääsääntöisesti tämä pätee, mutta toki tuossa ryhmässä "keskituloiset" (joka kattaa valtaosan suomalaisista) on kaikki muutkin puolueet haaskalla. Kun tarkastellaan poliittisia päätöksiä, kokoomus on systemaattisesti "hyväosaisen" puolella, minkä vuoksi on luontevaa, että puolue houkuttelee...
  12. W

    Kokoomus

    Kokoomuksella on yhtä lailla omat intressiryhmänsä, eli käytännössä hyvätuloiset. Ei ole mikään onnekas yhteensattuma, että "vastuullinen taloudenpito" hyödyttää etupäässä niitä ihmisiä, jotka eivät ole riippuvaisia julkisten palveluiden saatavuudesta tai etuuksista. Toki suurelle yleisölle...
  13. W

    Kokoomus

    Kokoomus on kyllä yleisellä tasolla EU-myönteinen, mutta jos menevät persujen kanssa hallitukseen, myönnytyksiä tullaan tekemään. Se näkyi jo tuossa EU-tukipaketin äänestyksessä, mihin suuntaan juna kulkee. NATO oli ehkä vähän huono esimerkki. Ehkä paremmin sopisi maahanmuuttopolitiikka, jossa...
  14. W

    Kokoomus

    Tähän juuri viittasin silloin, kun kävimme @Cobol kanssa tuon keskustelun pari vuotta sitten. Ohisalon vaalikonevastaukset olivat jo silloin puolueen vasenta laitaa ja lähellä vasemmistoliittoa, feminististä puoluetta ym. Ei tuo kuitenkaan äärilaitaa edusta, ja itse näen, että Ohisalo on aika...
  15. W

    Kokoomus

    Näin ne ajatukset näköjään muuttuvat: (Boldaukset minun). Minusta Ohisalo on koko ajan ollut melko lähellä puolueen kannattajakuntaa, joskin toki vasemmistolaisempi kuin V.Niinistö. Nämä äärivasemmistokuvailut sen sijaan tuovat mieleen mainittujen Kalevan ja Rydmanin tapaa tehdä politiikkaa...
  16. W

    Kokoomus

    Profiloidun nelikenttätesteissä säännönmukaisesti oikeaan alalokeroon, eikä siellä ole kokoomus tavallisesti kovin lähellä. Yleensä vastaavin puolue on joko Liberaalit, rkp tai Liike Nyt. Ilmastopolitiikan osalta luulisi, että äänestäjät näkevät bluffin taakse. Kokoomusta äänestämällä saa...
  17. W

    Kokoomus

    Mulla tulikin jo Twitter-virrassa vastaan rkp:n mainos: "Tervetuloaa RKP:hen - aidosti Eurooppa-myönteiseen ja astuuta kantavaan puolueeseen". Kolahti.
  18. W

    Kokoomus

    Tämä on sellainen pitkäaikainen pohdinnan aihe, mille on perusteensa. Itse olen taipunut ajattelemaan, että jakaantumista ei tule, koska liberaalien määrä on niin pieni. On helpompi olla yleisoikeistolainen puolue ja ajaa niitä keskeisiä tavoitteita (veropolitiikka, sääntelyn purku jne)...
  19. W

    Kokoomus

    Kyllä tuolle elvytyspaketille löytyy paljon kannatusta. Suomessa on kuitenkin EU:n suhteen tyytyväisyys melko korkealla, minkä lisäksi elvytykseen suhtaudutaan kohtuullisen hyväksyvästi. Kokoomuksen päätös heijastelee vahvasti sitä, että puolueessa on tuo Niinistön, Satosen ja kumppaneiden...
  20. W

    Kokoomus

    Pätkin hieman. Tässä nyt "kansan" näkökulmasta on tärkeää se, mitkä vaikutukset milläkin päätöksellä on ihmisten arkeen. Toki siellä taustalla vaanii myös abstrakti "Suomen etu", mutta sille tuskin annetaan suurta painoarvoa, jos omassa palkkanauhassa muutos on negatiivinen. Niin kauan kuin...
Ylös