Hakutulokset

  1. W

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Liian myöhään tapahtui tämä mielestäni. Kyllähän tämä kivasti sähköistää tunnelmaa, mutta jälleen kerran kertoo myös siitä kuinka hommat ovat vihkoon menneet kun joudutaan päävalmentaja potkimaan pois. Kuten Törmäsen tapauksessa ja nyt myös Selinin tapauksessa niin totean vain, että ongelmat...
  2. W

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Onko välit sitten niin tulehtuneet etteivät kätellä pysty/haluta? Sanomattakin selvää, että jos välit ovat tulehtuneet vaikuttaa se joukkueen ilmapiiriin ja paljon. Vai onko tämä joku kaksikon outo tapa etteivät ole koskaan matsien jälkeen kätelleet?
  3. W

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Ei se enää tässä vaiheessa vaihtamalla parane. Joukkue on paskasti koottu, mutta myös Selin valmennusryhmänsä kanssa on epäonnistunut tällä kaudella ainakin toistaiseksi.
  4. W

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Selin on ollut läpi HIFK-uransa hanakka ottamaan aikalisän jos homma kentällä ei miellytä, jännä juttu ettei eilen kolmannessa erässä missään vaiheessa ottanut aikalisää vaikka heti ensiminuuteilta näki, että erään oltiin tultu vain ja ainoastaan peruuttelemaan ja roiskimaan kiekkoa eikä pelaamaan.
  5. W

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Niinhän minä sanoin ettei se anna aihetta tyytyväisyyteen? Tottakai antaa! Mutta siitä huolimatta en juoksisi ojentamaan jatkosopimusta suoraan Selinille vaan jos tulosten taakse katsoo ja CHL:ää niin ei tämä alkukausi kuitenkaan mitään ruusuilla tanssimista ole ollut vaikka voittoputkessa...
  6. W

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Kauden avaus ihan hyvä, toisaalta pitää muistaa kolmen voiton tulleen varsinaisen peliajan jälkeen ja vähän huonommalla tuurilla saldo voisi olla jotain muuta kuin viisi voittoa. CHL:ssä alku oli täysi katastrofi ja jos joukkue jää jälleen kerran alkulohkoon niin ei tuosta voi millään antaa...
  7. W

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Kyllä, mutta mielestäni tuo kertoo jostain, että kesken pelin joutuu jätkiä herättelemään koska joka katkollahan Selin siellä joutui samaa toistaa. Kuuroille korville meni ja valmennukselle miinusta ettei jengi tunnu taaskaan olevan missään kondiksessa kauden alussa...
  8. W

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Tarkoitat varmaan kolmatta kautta? Eihän sitä hopeakautta saa millään muotoa schaisseksi vaan päinvastoin se oli aivan huikeaa kiekkonäytöstä lähes pelistä toiseen. Sitä hyökkäyspeliä oli kyllä mahtava katsoa. Itse kyllä pidän Stögöä hyvänä valmentajana, viime kaudella täysin epäbalanssissa...
  9. W

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Mun mielestäni Selin nimen omaan mitataan näissä kevään peleissä. Alkukausi oli aivan katastrofi, mutta kausi on ollut nousujohteinen ja nyt ollaan neljän parhaan joukossa (ja voidaan sanoa jopa taas!). Katsotaan nyt vielä millainen sarja saadaan Kärppien kanssa aikaan, mutta kai tässä nyt voi...
  10. W

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Jäi peli näkemättä, mutta taas jatkoajalla turpiin. Viime vuonna TPS:n peräsimessä kaikki jatkoajat päättyivät meille. Sattumaa vaiko jotain muuta?
  11. W

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Hyvää lätkää pelaa nyt HIFK, mutta kyllähän Selin ja kumppanit mitataan keväällä, ei tavoite voi olla vain kuuden joukossa.
  12. W

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Tänään "peräti" yhdeksän pelaajaa pelasi viime kaudella Stögön alaisuudessa ja niistäkin esim. Partasella on pitkä loukkaantuminen alla ja mm. Heiskasta ei voi moittia huonosta kunnosta millään. Tai jos Jääskä lasketaan mukaan niin pelaajia on kymmenen, mutta sillähän taitaakin olla jengistä se...
  13. W

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Eihän se ihme ole, että jos Selin ja Pikkarainen ovat hieman epävarmoja tällä hetkellä, uusi utj on kumminkin tullut sisään ja kyllä yleensä nämä tuppaavat vain hankkimaan oman valmentajansa penkin taakse ennemmin tai myöhemmin. Mitään kyykkäystä Salmelainen tuskin katsoo Selinin kohdalla toisin...
  14. W

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Mutta toisaalta taas toissakausi pesee nykyisen ilmeen ihan sata-nolla ja myös Törmäsen ekan kauden ensimmäinen puolisko pesee nykyisen menon, katsotaan miten käy kauden jälkimmäisellä puoliskolla. Enkä mä nyt Seliniä tässä dumaa, ei tuo joukkue mikä miehellä on käytettävissä niin ole kovin...
  15. W

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Ei hyvänen aika mitä selityksiä. Eli siis viime kaudella mukana olleet Petrell, Nykopp, Rask, Åsten, Teppo, Salmi, Finley, Heiskanen, Eronen, Salmela ja Kaski ovat vieläkin huonossa kunnossa Törmäsen takia? Muihin jätkiin Törmänen ei ole voinut vaikuttaa, ja kun aletaan asiaa miettiä tarkemmin...
  16. W

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Lämsä. Tai Valtonen.
  17. W

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Sitten kun Tomtom hoitaa duuninsa ja hankkii tuonne pari kärkihyökkääjää ja -pakkia niin voin yhtyä tuohon. Nyt tuosta touhusta ei paista itselleni kuin keskinkertaisuus.
  18. W

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Oisko se tuo IFK:n toiminta tässä? Tyylikäs organisaatio IFK on aina ollut, mutta nyt viime ajat on alitettu kaikki rimat tuolla saralla, tyylikkyys loistaa poissaolollaan tällä hetkellä.
  19. W

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Eikä ole, kunhan talouspuolella tulee tulosta niin mikään ei ole katastrofi!
  20. W

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Tällainen kuva itselle joistain haastatteluista vähän jäikin ja kirjoitinkin tuosta tänään huhuketjuun hetki ennen kuin tiedotetta pukkasi ilmoille.
Ylös