Hakutulokset

  1. W

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Kangen hehkutuksen vastapainoksi voisin todeta, että eilisen miinus 2 saldon lisäksi myös tänään ollut kentällä, kun omissa ropisee.
  2. W

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Kieltämättä hämmentävää nähdä näissä tosipeleissä ylivoimatykkinä Nyqvistiä ja Tammista.
  3. W

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Luttinen pois nolaamasta itseään Kuprun vitjasta ja vaikka sitten tuohon slobon sentteriksi nautimaan kehutuista tarjoiluista. Leino-Goldobin samassa ketjussa on painajainen etenkin puolustussuuntaan eikä puolikuntoinen Puustinen kemioita tuossa paranna.
  4. W

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Goldobinin pleijarivaihde sen kuin odottaa tuloaan. Otti molemmissa vähämaalisissa Ilves-peleissä -1 ja tänään sitten jo -2 (ja 0+0 kolmen ottelun "tehot"). Täähän on samaa synkkää tahtia, kuin aloittaessaan liigaa syksyllä. Kun ei ole sielu mukana, niin eihän näillä neppailijoilla kulje...
  5. W

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Ja lisäksi ylivoimapakkina ei saa peluuttaa sellaista turistia kuin Nyqvist, tämä on ihan ehdoton vaatimus, vaikka vajaalla miehistöllä mentäisiinkin. Erikoista oli eilen se, että Kuparinen vajosi aloitusprosenteissa Ramun tasolle (38% tuntumaan) ja Leino & Åsten sentään saivat yli...
  6. W

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Ammattimiehen reagointi Törmäseltä, kun viltitti Salmen. Lepovuorossa oli Generouksen lisäksi Grillfors, Honkaheimo ja Pikkarainen. En usko, että SAlmea enää kaukalosa nähdään tänä keväänä. Ramstedt häviää kyllä kovalla prossalla aloituksia, voisiko ko. tehtävään aina määrätä jonkun laiturinsa...
  7. W

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Loistava taistelu, mutta rivit harvenivat ikävästi - taas putosi fyysisempää pelaajaa jo aiempien sellaisten lisäksi. Leino muuten otti yllättävän hyvällä prossalla aloituksia, mutta liigan eliittialoittajan Elkinsin korvaaminen edes tuolla saralla on ylivoimainen tehtävä. Lankinen hoiti ekan...
  8. W

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Ilves kelpaa todella hyvin vastustajaksi sääleissä. Siellä moket ovat korkeintaan samaa tasoa kuin meillä, eikä tartte pelätä konkareiden Riksman tai Markkanen jumala-moodia. Mutta onhan näitä "helppoja" vastustajia ryssitty ennenkin ns. kotiedusta huolimatta. Toivottavasti Puustinen ei...
  9. W

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Ramun kentällinenhän siellä ne maalit pääosin teki, joten kaiketi väärin sentteröity kuitenkin ? Toivotaan nyt, että tästä saatiin joukkueeseen itsevarmuutta ja rentoutta jatkoa varten. Elkins ja Kuparinen kahmivat aloituksia huippuprosenteilla, sekin on hyvä merkki. Generoushan tekee peräti...
  10. W

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Mielestäni HIFK teki alokasmaisen virheen lähtiessään kauteen kahdella alle 20-vuotiaalla untuvikkomolarilla. Tällaista riskinottoa ei mestaruutta tavoittelevat joukkueet tee, eikä kyllä yleensä edes alemman kastin joukkueet. Pääsääntöisesti pyritään saamaan yksi kokeneempi työpariksi, toisinaan...
  11. W

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Olisi taas ollut käyttöä yv-osumille, mutta ehkä sitten homma kotiin vaikeamman kautta.
  12. W

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    "Nousu on alkanut" ... ihan niinkuin edellisen hikisen Pelicans-voiton jälkeen Pink hehkutti.
  13. W

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Allekirjoitan täysin tuon Saskatoonin ketjuhahmotelman. Nyt on aika tiivistää joukkoja. Jos ei nimimiehet siitä huolimatta piristy, niin on ainakin yritetty.
  14. W

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    HIFK on valitettavasti vakiinnuttanut huonon tasonsa, ei "ihan" alkanut se Pinkin Pelicans- jatkoaikavoitossa hehkuttama uusi nousu... Kyllä Törmänen saa tästä ottaa ison siivun piikkiinsä, kun ei ole pistetahti parantunut, vaikka sairastupa on tyhjentynyt sitten pahimman vaiheen. Ainoa pieni...
  15. W

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Ja sitten se puolustelu nykymenolle, että "ollaan yhä tehty eniten maaleja"... Totean vain, että ei ne SYKSYLLÄ tehdyt maalit enää auta. Maalinteon taso on HIFK:lla vuonna 2015 ollut vaatimattomalla tasolla ja siksi niitä sarjapisteitä kertyy todella nihkeästi. Mutta potentiaalinsa joukkue on...
  16. W

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    En nähnyt peliä, vaan parin minuutin koosteen Liigan sivuilta. Tyhjästä voisin nyhjäistä kuitenkin sen, että Leino teki ensimäisen maalin 3 kuukauteen ja oli muutenkin kärkkäänä maalipaikoilla. Ei tosiaankaan ykkösketjun kamaa, mutta odotan Ikosmaista tasonnostoa ensi kaudelle. Goldobin liene...
  17. W

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Nimenomaan TAHTO erottaa toisistaan HIFK-ajan MG:n ja GoldenBoyn, valovuosien ero pojilla SM-liigapeliensä perusteella. Taidoissa ei tietenkään ole moitittavaa Venäjän prospektilla ja hyvin veti nuorten finaalin. Toivotaan nyt sitten kovasti, että Nikolai on säästänyt kaikki paukkunsa...
  18. W

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Heh, kauden ainoat hankinnat tuossa ja laariin saatu kaksi pahinta taito-flegua. Ei ainakaan noiden kohdalla mietitty pleijarikiekkoa.
  19. W

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Viimeiseen 4 peliin kolmessa nolla maalia, tämä on todellinen mahalasku HIFK-hyökkäykseltä. On siellä poissaoloista huolimatta kuitenkin ollut tarpeeksi nimekkäitä pelaajia mukana. Itse asiassa tammikuussa HIFK on päässyt maagiseen 3 tai yli tehtyä saavutukseen vain noin joka kolmas peli...
  20. W

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    HIFK antaa jatkuvasti selkeää tasoitusta muille merkittävien poissaolojen takia. Eilenkin puuttui maalitykit Luttinen ja Puustinen plus pakit Taipalus, Auvitu. Kuparinen jäi pois parin minuutin pelaamisensa jälkeen sekä vielä kun muistetaan Ikonen & Lamberg, niin voi todeta, että olisi...
Ylös