Hakutulokset

  1. W

    Iiro Pakarinen, HIFK

    Melkoinen osoitus huippuasenteesta siinä Nättisen maaliin johtaneessa tilanteessa, kun Iiro kampattiin. Moni olisi jäänyt jäähän odottelemaan jäähyvihellystä, mutta tämä Jätkä kampesi ahnaasti ylös ja pääsi vielä tuikkaamaan kiekon maalintekijälle.
  2. W

    Iiro Pakarinen, HIFK

    Tänään sitten Iirolla kulkee ja tekeminen näkyy myös tulostaululla. Ja niin pitäisikin näkyä keskimääräistä useammin, kun toiseksi eniten jääaikaa hyökkääjistä on saanut. Ennen illan peliä plusmiinuksensa pakkasella -7, jota huonommin hyökkääjistä vain Koivistoinen (-12!) ja Paajanen&Vesalainen...
  3. W

    Iiro Pakarinen, HIFK

    Viime keväänä ei nostanut päätään tosipeleissä 7 matsia, 0+3, mutta aina sitä voi toivoa. Jos saisi saman sykkeen päälle kuin sai olympialaisissa (tosipelejä nekin), niin oikein hyvä eli raatamisen lisäksi kohtuu tehotkin. Harvoin hän on kuitenkaan ylittänyt pelikausillaan puoli pistettä per...
  4. W

    Iiro Pakarinen, HIFK

    Onko ihan ohikausi tulossa Iirolle tätä menoa? Jopa Tallberg kamppailee vahvemmin kuin tämä meidän maajoukkuevahvistuksemme. Ja jos Iirolta ei saa fyysistä dominointia eikä tehoja, niin mitä jää jäljelle? Huolestuttavaa.
Ylös