Hakutulokset

  1. V

    HIFK kaudella 2017–2018

    Tallberg on kyllä kiva nähdä IFK:n paidassa uudestaan, vaikka odotusarvot on kyllä aika nollissa. Toivotaan että onnistuu. Ahkera kaveri.
  2. V

    HIFK kaudella 2017–2018

    Ainakin mun mielenrauhassa. Toimisto elää niin kaukana irti todellisuudesta, että heidän mielipidettä on vaikea lähteä arvailemaan.
  3. V

    HIFK kaudella 2017–2018

    Niin eihän nyt varmaan kukaan odottanut että Laakso tai Finley on apuna ainakaan syyskaudella, kun loukkaantumiset oli tiedossa jo kesällä. Heiskanen olisi ilman loukkantumista ollut Dallasin leirillä ja voisi olla nyt NHL/AHL akselilla. Kovalla riskillä mentiin taas ja kun tuli Erosen...
  4. V

    HIFK kaudella 2017–2018

    No toivotaan että ei. Hurja ennustus IFK:n kannalta.
  5. V

    HIFK kaudella 2017–2018

    Tämän lisäksi pelaajille on monesti ollut tapana antaa peli tai kaksi huilia tuommoisten jälkeen.
  6. V

    HIFK kaudella 2017–2018

    Lisäksi tulee muistaa että tälläiset Sopaset, jotka hankitaan pitkän sairastelun tai loukkaantumisen jälkeen, tulisi hankkia aina kaksivuotisilla soppareilla sillä ensimmäinen kausi (tai ainakin suuri osa siitä) menee kuntouttaessa pelaajaa parhaaseen pelikuntoon. Terve Sopanen ei olisi ollut...
  7. V

    HIFK kaudella 2017–2018

    Hyvä pointti. Mä tykkään jengistä joka on työteliäs ja jättää kaikkensa jäälle. Mutta eikö se nimenomaan ole ihan vähimmäisvaatimus. Jos seura on terve ammattiurheiluseura, niin tämän pitäisi olla täysin selvä juttu joka vuosi, eikä sen pitäisi olla mikään erikoinen juhlan aihe, että jätkät...
  8. V

    HIFK kaudella 2017–2018

    Tais huipun veljekset jäädä kyllä hankkimatta. Saatiin keskinkertaiset kaksoset tällä kertaa.
  9. V

    HIFK kaudella 2017–2018

    Mietin ihan samaa. Vaikea kuvitella Peltosen sanovan samaa. Viime vuonna ei oikein jaksanut tsempata kun oli koutsi ei oikein osannut vaatia tarpeeksi.
  10. V

    HIFK kaudella 2017–2018

    Kyllähän tuolloinkin nuoret onnistuivat vakiinnuttamaan paikkansa joukkueen nelosessa, eli ei sinne ketään valmista pelaajaa ostettu. Tai ostettiin Töykkälä, joka sitten lopulta pelasi kolmosen keskellä. Turo Järvinenkin pelasi itsensä kauden aikana kokoonpanoon. Kilpailua pitää olla...
  11. V

    HIFK kaudella 2017–2018

    No olen kyllä näiden pelien jälkeen sitä mieltä, että on aika köykäinen kaveri IFK:n ykkösen keskelle. Kovia kehityskäyriä on Nybari piirrellyt taulullaan näille kokeneille pelaajille. Ainakin jos on tarkoitus menestyä. No katsellaan miten tilanne kehittyy. Ehkä nämä loukkaantumiset pakottaa...
  12. V

    HIFK kaudella 2017–2018

    Niinpä. Ihan kuin IFK:n johtamisessa olisi jotain outoa. Sillä outoudella on nimi. Tom Nybondas. Valmentajat vaihtuu ja koirat haukkuu, mutta karavaani kulkee...ja muut joukkueet painaa ohi, mutta hei meillä on perinteitä. 120v ja 7 mestaruutta. Viimeiset 30 v 2 mestaruutta ja 4...
  13. V

    HIFK kaudella 2017–2018

    Tässä on syy miksi en itse enää käy IFK:n matseissa. Mua ainakin ällöttää se ylimielisyys ja keskinkertaisuuteen tyytyminen mikä seurassa vallitsee. Aluksi olin pettynyt Nybariin, mutta koska se taso millä hän asioita hoitaa tuntuu olevan IFK:lle tarpeeksi hyvä, en jaksa enää seuraa...
  14. V

    HIFK kaudella 2017–2018

    Joo samaa mieltä, tuolloin oli hyvä joukkue ja rupesin jo ajattelemaan, että onko Tomppa oppinut rakentamaan joukkueen oikein. Vahva puolustus ja joukkuetta vahvistettiin eteenpäin pyrkivillä pelaajilla. Edelliskaudelta pidettiin onnistujat ja lisäksi hommattiin oikeita täsmävahvistuksia...
  15. V

    HIFK kaudella 2017–2018

    Ei tullut muuten Perrault AHL:stä. Oli toki siellä aikaisemmin pelannut.
  16. V

    HIFK kaudella 2017–2018

    Itse en usko, että Finley on menestyvässä joukkueessa top 4 puolustaja. Toki jos kemiat kohtaa juuri esim Heiskasen kanssa, niin ehkä.
  17. V

    HIFK kaudella 2017–2018

    Niin kyllähän 11. Sija on huonompi kuin 10. Sija. Sama se on, kuinka monta joukkuetta on takana. Ennen oli sitäpaitsi monta divaria joukkueita takana, nythän sinne ei voi tippua. Mulle ihan sama kumpi on toisaalta huonompi kausi, kunhan nämä huonot kaudet tulisi kerran 10 vuoteen ja muuten...
Ylös