Hakutulokset

  1. V

    Valtran kone savuaa – JYPin loukkaantumiset 2015–2016

    Aamun lehti kertoo, että "ottelun jälkeen puolustaja oli käsi kantositeessä."
  2. V

    Valtran kone savuaa – JYPin loukkaantumiset 2015–2016

    Ettei tässä nyt vaan pelata upporikasta ja rutiköyhää, pelaavat koska on pakko. Mutta hyvinhän siinä kävi, itse asiassa todella hyvin kun vammat ovat lieviä. Pahemminkin olisi voinu käydä, ainakin Kolelle. (Hotakaisen tapausta en nähnyt). Toivotaan että ukot on mukana mahdollisimman pian.
  3. V

    Valtran kone savuaa – JYPin loukkaantumiset 2015–2016

    "Sairastuvalta kuului tiistaina sikäli hyviä uutisia, että Helsingissä siipeensä saaneiden Janne Kolehmaisen ja Valtteri Hotakaisen vammat osottautuivat lieviksi. He saattavat pelata jo tällä viikolla, kuten myös Valtteri Kemiläinen. Lisäksi Tuomas Pihlmanin paluu kaukaloon on lähellä." Kertoo...
  4. V

    Valtran kone savuaa – JYPin loukkaantumiset 2015–2016

    En sano muuta kun että voi helvetti! Minä niin toivon, että selviää säikähdyksellä. Kole on vielä arvossa arvaamattomassa.
  5. V

    Valtran kone savuaa – JYPin loukkaantumiset 2015–2016

    Hallilla tänään kuultua; Pile pelaa loppu kuusta.
  6. V

    Valtran kone savuaa – JYPin loukkaantumiset 2015–2016

    Aitolalla on käsi kantositeessä, saanut kiekon käteen, menee ma tutkimuksiin. Kyllä sylettää tää joukkueen tilanne, ukkoa tippuu rivistä minkä kerkiää ja takasin tulijoista ei oo tietoa "mennään päivä kerrallaan."
  7. V

    Valtran kone savuaa – JYPin loukkaantumiset 2015–2016

    Eilen oli radiossa Laurila sanonut, että Kolehmainen palaa piakkoin (mitä se sit tarkottaakaan), kun taas tämän päivän Keskisuomalaisessa Virtanen kertoi tilanteen loukkaantuneista näin : "Kemiläinen on kymmenen päivän liikuntakiellossa, eikä muistakaan ole ihan heti avuksi. Ennemmin puhutaan...
  8. V

    Valtran kone savuaa – JYPin loukkaantumiset 2015–2016

    HUHU: Pilen kausi on ohi. Tämmösiä kuulu Kuopion reissulla.
Ylös