Hakutulokset

  1. V

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Joukkueet saavat nimetä viisi nuorta pelaajaa pelaamaan kummallakin sarjatasolla. Rajoitteena pelaajilla on vain yhden Mestis-joukkueen edustaminen 31.1. jälkeen. Lisätietoja löytyy mm. Mestiksen www-sivuilta.
  2. V

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Itse arvioin tämän päivän pelin Ässiä vastaan vedenjakajaksi Pelicansin kaudessa 2014-2015; Illan ottelun jälkeen Pelicans on pelannut puolet runkosarjasta, ja tappiolla piste-ero alimpaan pudotuspeliviivaan voi karata jo yhdeksän (9) pisteen päähän. Lisäksi Sport alkaa lähestyä Pelicansia...
  3. V

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Harjoittelun teho ja loukkaantumistilanne On syytä muistaa, kun arvioi harjoittelun tehoa ja sen vaikutuksia loukkaantumistilanteeseen, että Lämsä painotti erityisesti kesän ensimmäisten jääharjoitusten jälkeisissä haastatteluissa jääharjoittelun keveyttä ja nousujohteisuutta loukkaantumisia...
  4. V

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Jos oikein tarkasti lukee.. Jos oikein tarkasti viestini lukee, niin siinä ei ollut mitään mainintaa tulevan kauden budjettivertailusta - tarkoituksellisesti. Vertailu oli sisällytetty viestiin ainoastaan taustoittamaan sitä edeltävää virkettä: TPS:aa ei ole mielestäni ketjussa aliarvioitu...
  5. V

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Surullinen päivä Pelicans-kannattajille... Pelicans taisi juuri tällä päivämäärällä ilmoittautua taistelemaan sijoista 10-14, mistä osoituksena on urheilujohtajamme seuraava lausunto: "Michal vastaa pelaajaprofiilia, jota haimme täydentämään vapaana olleeseen palaseemme. Hänen...
  6. V

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Joukkueen rakentumisesta... Jos lainattu osuus pitää paikkansa, Pelicans voi jatkaa mahdollisesti tulevaa pelaajahankintatiedotettaan seuraavin sanoin: "Pelicansin joukkue on tämän pelaajahankinnan myötä valmis liigakauden alkuun, ja joukkue lähtee tavoittelemaan 10. sijaa liigan pienimmällä...
  7. V

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Maalivahtikysymys Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee, mutta kyllähän Myllyniemelle tämän kauden pudotuspeleissäkin karkeita virheitä sattui, kuten Tapparaa vastaan pelatun 5. osaottelun lopussa, mutta sillä ei kokonaisuuden kannalta ole mitään merkitystä. Jos olet kanssani vahvasti...
  8. V

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Hajahavaintoja Mielestäni maalivahtiosasto on heikohko, koska useilla vertailukohteina olevilla joukkueilla on laadukkaammat maalivahdit, joista maininnan arvoisia ovat mm. Markkanen, Kolppanen, Saros ja Kilpeläinen. Maininnan arvoisia he ovat mielestäni siksi, että heidän joukkueet...
  9. V

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Kärkipelaajia odotellessa Pelicansin tulevaisuus on näyttänyt viimeisten viikkojen aikana valoisalta, mutta ihmettelen suuresti sitä, että täällä on virinnut keskustelu kansalaiskeräysten tai "sponsoripelaajien" tarpeesta. Pelicansin runko on arvioni mukaan tällä hetkellä varsin halvasti...
  10. V

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Pessimistit eivät pety... Olen täysin samaa mieltä, että nuoremman, tavoitteellisemmista pelaajista koostuvan ja nopeamman joukkuueen rakentaminen on Pelicansilta täysin oikea ratkaisu. Valmennusjohdon valinta ja Lämsän sopimuksen pituus tukevat hyvin tätä muutosta. Mikko Saarista pidän...
  11. V

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Puolustajat Edellisen viestini loppuosan tarkoitus ei ollut nostaa nimiä, joita olisi jossain yhteyksissä välttämättä yhdistetty Pelcuihin, vaan nostaa esimerkkejä Jokeri-pelaajista, jotka vielä mahdollisesti jatkavat Liigassa ensi kaudellakin. Eikö juuri tämän kaliiberin miehiä toivottu...
  12. V

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Pietilälle jatkot Pietilän tilanteesta olen täysin samaa mieltä kuin edellä asiaan kantaa ottaneet. Alkaa näyttämään huolestuttavalta, jos SaiPa pystyy jo toisena kautena peräkkäin houkuttelemaan urallaan eteenpäin menossa olevan pelaajan Pelicansista. Rahalla SaiPa tuskin pystyy kilpailemaan...
  13. V

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Maalivahtikysymys Itse luokittelen viime kauden ja tämän kauden maalivahtivalinnat ja maalivahtien peluutuksen sekoilun kategoriaan, mutta jokainen tulkitsee näkemäänsä omasta näkökulmastaan. Viime kausi on oma tarinansa, mutta mainitun Myllyniemen ylipeluutuksen lisäksi ongelmia on tällä...
  14. V

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Maalivahtisekoilulle piste? Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että maalivahtiosastoa tulee ensi kaudelle vahvistaa, kuten olen aiemminkin kirjoittanut. Vaihtoehtoina ovat ykkösmaalivahdin hankkiminen tai vähintään Myllyniemen kanssa tasavahvan maalivahdin hankkiminen. Ensi kaudella olisi...
  15. V

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Saarisen näytöt? Olen täysin samaa mieltä, että pikkuhiljaa olisi syytä kuulua huhuja todellisista vahvistuksista. En jaksa uskoa siihen, että isot nimet pysyisivät salassa ja Pelcu järjestäisi "massiivisen". Lisäksi toivoisin sitä, että urheilujohtajamme alkaisi antaa näyttöjä...
  16. V

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Katseet ison veden taakse... Saatoin kirjoittaa näkemykseni hieman epäselvästi, mutta hyökkääjistön osalta viestini ydin oli siinä, että vähintään kolme kärkihyökkääjää (sentteri, laituri ja laituri) on hankittava, jos Rede jatkaa joukkueessa. Jos Rede ei jatka, nousee tarve neljään...
  17. V

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Toinen välikausi putkeen? Oletteko (viittaan tässä muutamaan muuhunkin edeltävään viestiin) tosiaan valmiita lähtemään tulevaan kauteen vielä tätä kauttakin hirveämmällä "välikausirosterilla". Tämän kauden alussa kärkihyökkääjänä oli Radek, joka korvattiin Aran sanoin "huippukuntoisella"...
  18. V

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Samoilla linjoilla Esittämäsi kokoonpano voi olla hyvinkin lähellä toteutuvaa. Nimet voivat toki hieman vaihdella, mutta rosterin taso tulee omankin näkemykseni mukaan olemaan nykyisen pelaajabudjettitason säilyessä tuota luokkka. Esittämissäsi sentteriskenaarioissa on "valtameren...
  19. V

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Muutamia kysymyksiä Miksi ihmeessä olet jättänyt Ritamäen rosterin ulkopuolelle? Kyseessä on varmasti yksi tämän kauden joukkueen halvimmista pelaajista ja ehdottamasti yksi parhaista hinta-laatu -suhteeltaan. Ritamäki on Päijät-Hämäläisen juniorimyllyn kasvatti, joka on saatu tämän kauden...
  20. V

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Maltti on valttia Mielestäni lainatun sanoman viimeinen kappale tiivistää tämän syntyneen Ryan-hypen kokonaisuudessaan. Toivottavasti Pelicansin officella ei katsella tulevaa kautta kapeakatseisesti ja keskitytä liikaa yhden miehen värväämiseen, vaan joukkuetta on koottu jo vähintään neljä...
Ylös