Hakutulokset

  1. V

    Jokerit kaudella 2024–2025

    No ei kyllä mennyt.
  2. V

    Jokerit kaudella 2024–2025

    Hauska tuo lopun lainaus. Kiekko-Espoon noustua SM-liigaan on Jokerit saanut eri lähteiden mukaan ylivertaisen aseman Mestiksen pelaajamarkkinoilla. ”Kukaan hyvä pelaaja ei tee diiliä ennen kuin kysyy Jokereilta. Ei kukaan. Jokerit saavat valita, kenet haluavat”, yksi lähde sanoo. Saa nähdä...
  3. V

    Jokerit kaudella 2024–2025

    Tuomola oli Mestiksen pakkien pistepörssin jaettu nelonen (enemmän pelattuja pelejä kuin muilla tasapisteissä). Playoffeissa sija oli kuudes (Salmela neljäs kahdeksalla pisteellä). Kai tuollaisen kakkosylivoimaan uskaltaa päästää? Jokereilla on nyt kuusi Mestiksen tasolle rutinoitunutta ja...
  4. V

    Jokerit kaudella 2024–2025

    Olisi myös kohtalainen perseennäyttö Risikolle ja Heikkerille hankkia tuohon joku kovempi/tasaveroinen nimi, kun joka tuutissa on toitotettu omien junioreiden tukemisen olevan tärkeä arvo ja kumpikin ovat otteillaan osoittaneet ansaitsevansa mahdollisuuden edarissakin. Olin pari vuotta sitten...
  5. V

    Jokerit kaudella 2024–2025

    Puoli miljoonaa ei kertasijoituksena varmasti vielä horjuta laivaa kohtuuttomasti, mutta sillä miljoonankin pelaajabudjetilla oltaisiin ihan lilliputti liigan peräpäähän nähden ja lähdettäisiin isona altavastaajana karsintoihin. Kaikkien todennäköisyyksien mukaan se sama puoli milliä pitäisi...
  6. V

    Jokerit kaudella 2024–2025

    Mä en tähän välttämättä usko. Ei se riski siitä pienene tulevaisuudessakaan mihinkään ja epäonnistuminen liigatasoisen joukkueen rakentamisessa voisi riskeerata koko seuran olemassaolon. Paljon parempia ja todennäköisempiä väyliä tulevina vuosina on joko perustella ansaitsevansa kabineteissa...
  7. V

    Jokerit kaudella 2024–2025

    Jonkinlaisen perspektiivin Jokereiden ja Liigan viimeisen väliseen eroon saa, kun ajattelee että Jokerit on suhteessa suurinpiirtein yhtä paljon Mestiksen peräpäätä edellä kuin Liigan viimeistä jäljessä ja ero ylöspäin vielä erikseen korostuu, koska summat ovat sen verran isoja. Se ei...
  8. V

    Jokerit kaudella 2024–2025

    Miksei se Liigalisenssi voisi olla ehdollinen juuri sen menestyksen osalta? Jos Jokerit täyttää muut vaatimukset, niin lisenssi myönnetään kauden 24-25 mestaruudesta, mitalista, välieräpaikasta tai miten halutaankaan sopia. Siinä olisi sitten puolittaista pelaamalla nousemisen makua, kun...
  9. V

    Jokerit kaudella 2024–2025

    Kannattaisi, jos on satavarma että saa rahoille vastinetta niillä kolmella hankinnalla. Siinä tilanteessa yksi pelaaja olisi vajaan viidenneksen koko pelaajabudjetista, joten mahdolliset hutihankinnat tai loukkaantumiset horjuttaisivat pahasti koko joukkueen iskukykyä. Kuten pörssissä, panokset...
  10. V

    Jokerit kaudella 2024–2025

    Jokereilla on Forslundin jatkon myötä 11 hyökkääjää ja niistä saisi jo tässä vaiheessa Mestistasolle kärkipään nipun. Lemberg-Forslund-Kuusla Kalajanniska-Henritius-Keinänen Lind-Liuksiala-Karvinen Saastamoinen-Wulff-junnu Tämä porukka on suurimmaksi osaksi pelannut toistensa kanssa jo...
  11. V

    Jokerit kaudella 2024–2025

    Hyvin harvoin mestaruuksia ainakaan Suomessa voitetaan projektin ensimmäisellä kaudella. Tämä on mielestäni ihan itsestään selvää, kun otetaan huomioon, että uudella joukkueella menee aina aikaa päästä sisään pelitapaan ja valmentajilla oppia tuntemaan pelaajansa. Kun kauteen päästään lähtemään...
  12. V

    Jokerit kaudella 2024–2025

    Mulla ei ole mitään käsitystä Huntersin pelistä, mutta jostain syystä jätit näistä kysymyksistä pois aika ilmeiset meriitit u-20 sarjasta. Siellä Määttä nimenomaan oli vuoden valmentaja ja seuraavalla kaudella toi yhden sarjan nuorimmista joukkueista upeasti hopealle. Kelpasipa Tero myös alle...
  13. V

    Jokerit kaudella 2024–2025

    On aika helppo vaatia "yllättäviä lupaavia ulkomaalaispelaajia", mutta kuinka moni on tyytyväinen jos näin tehdään ja sieltä tuleekin joku ihan tusinapelaaja? Nojatuolimanagerointi on ihan huomattavasti helpompaa kuin oikea joukkueen rakennus. Ei kansallisuus varmasti ole mikään kynnyskysymys...
  14. V

    Jokerit kaudella 2024–2025

    UTJ-OPY:lle kevään to do listalle jatkosopimus Jere Vertaselle ja hankintalistalle rightin puolen Vertanen. Ei ole varaa päästää joukkueen kiekollista dynamoa muualle.
  15. V

    Jokerit kaudella 2024–2025

    Aivan erinomaisia jatkoja, eikä tähän porukkaan mahdu edes puolikasta hutia. Erityisesti lämmittää Henritiuksen pidempi soppari ja Kalajanniskan optio kaudesta 25-26, koska molempiin on kauden mittaan syntynyt vahva mancrush. Ihan mahtava merkki, että profiilipelaajat haluavat täällä jatkaa...
  16. V

    Jokerit kaudella 2024–2025

    Wade valmentaa Sveitsissä Glen Metropolitin ja Markus Kettererin kanssa samassa joukkueessa. Siinä olisi ihan kohtalainen kolmikko imemässä oppia Terolta.
Ylös