Hakutulokset

  1. V

    Facebook

    Oma rajallinen ymmärrykseni rajoittuu mainosten kohdentamisdataan, joten Mapsin toimintaa ja algoritmeja voin vain arvailla. Ko. osoite on voinut lähiaikoina olla korostunut suomalaisissa hakutuloksissa, omassa hakuhistoriassasi voi olla lähellä sijaitsevia kohteita, tai sitten osoitteen numero...
  2. V

    Facebook

    Vaikka niitä viestejäsi luettaisiinkin, niin ei Meta dataansa Googlelle jakaisi. Ne on kilpailijoita keskenään. Jonkun muun tiedon perusteella on algoritmi arvauksensa tehnyt. Ihmisistä on netissä niin jumalaton määrä tietoa nykyään, että mainoksien kohdentamiseen ja tiedon keräämiseen on...
  3. V

    Facebook

    Googlella on äänen avulla ohjattavia palveluita, joten tietenkin puhelimesi kuuntelee sinua, jotta voi reagoida pyyntöön. Mitään ennen "Ok Googlea" edeltänyttä se ei kuitenkaan mihinkään tallenna ja epätodennäköisenä pitäisin, että siellä ihmiset istuisivat minun vessareissujani aktiivisesti...
  4. V

    Facebook

    Kyllähän se aina pelottavalta tuntuu kun mainokset tuntuvat seuraavan oikeaa elämää, enkä minä kokemustasi epäile. Kunhan kerroin mikä siihen on ylivoimaisesti todennäköisin syy. Ei se edes ole yhtään sen vähemmän hurja ajatus, että ne mainokset pamahtavat ruudullesi, koska algoritmi on...
  5. V

    Facebook

    Kun tarpeeksi paljon keskustelee eri asioista ja näkee riittävästi mainoksia, tulee päällekkäisyyttä väkisinkin. Ajankohtaisten tuotteiden kohdalla (black friday-tarjoukset, joululahjat jne.) näitä sattuu vielä normaalia herkemmin. Varsinkin verkkomainonnassa dataa käytetään hyödyksi paljon...
  6. V

    Facebook

    Jos kriteerinä on se, että homoliittoja pitää vastustaa ja että miehet ei ahdistele sen enempää kuin naiset ja homotkaan, niin lähtisin etsimään kavereita esimerkiksi aito avioliitto-ryhmästä. Jotkut Perussuomalaisten paikallisjaostot voisivat myös tulla kyseeseen. Sinne vain skouttaamaan...
  7. V

    Facebook

    Mullakin on välillä ihan ihmeellisiä ehdotuksia. Useaan otteeseen on ehdottanut yhtä vanhaa työkaveria, jolle taisin silloin kolme kesää sitten jonkun kerran soitella, mutta muuten ei ole mitään yhteistä. Samaten paria yhden illan baarituttavuutta ehdottelee, vaikka numeroiden vaihdon lisäksi...
Ylös