Hakutulokset

  1. V

    Ketjulottoa kaudelle 2015–2016

    Minusta tänään Tapsalta kehno peli, mutta muutoin alkukauden pelit menneet jopa yläkanttiin suhteessa ainakin omiin odotuksiini. Uusitalo sen sijaan on ollut pelistä toiseen aivan kuutamolla, eikä ansaitsisi nykytekemisillään minuuttiakaan peliaikaa. Uden ohella Viitanen on ollut aika kehno...
  2. V

    Ketjulottoa kaudelle 2015–2016

    Uudeli Uden voisi vuokrata hyvällä katteella vaikka Saipalle, Sportille tai jollekin vastaavalle rupusakille.. Aivan luokattoman sählä pelimies, aika ajanut pahasti ohi tai jotain vammaa. Aivan sama, kuitenkin puolustuksen heikoin lenkki, jolta pelin avaaminen ei onnistu edes välttävästi.
  3. V

    Ketjulottoa kaudelle 2015–2016

    Voisiko nämä mamu-hyökkääjät penkittää pariksi peliksi tai oikeastaan laittaa vaikka Tutoon peliksi tai pariksi? Kaksi täydellisen turhaa arpaa, joista ei tällä menolla ole mitään iloa. Mullane ja Hansen ovat Pohjois-Amerikan lahjoiksi poikkeuksellisen pehmeitä kontaktin välttäjiä, joiden ura...
  4. V

    Ketjulottoa kaudelle 2015–2016

    Imaani virkkoo asiaa, Vance vaikutti melko neuvottomalta kun sai kiekon lapaansa omassa päässä. Huojuva Babelin torni, vähän samaa hytkyntää kuin Levokarin Paulilla uran alkuaikoina.
Ylös