Hakutulokset

  1. V

    Ässien talous

    Maanantain kokouksessa uusi toimitusjohtaja Sami Hautamäki mainittiin vain nimeltä eikä hallituksen jäsenet osallistuneet hänen valintaansa. Eurenin mukaan omistaja teki päätöksiä, joista kaikki eivät olleet kuulleet etukäteen ja toi ne maanantain kokoukseen.
  2. V

    Ässien talous

    Onkohan nyt kyse tästä, mistä SK/L-S uutisoi. Otsikossa mainitaan, että Lehtisen potkut yllättivät osan Ässien hallituksesta ja yksi hallituksen jäsen erosi. Toimituksen saamien tietojen mukaan päätös toimitusjohtajan potkuista ei ollut yksimielinen. Janne Euren jätti paikkansa HC Ässät Pori...
  3. V

    Ässien talous

    Kohta pitää oikeasti avata se kaikille kenkää ketju...Kuka siellä on nyt vielä sellainen, jolle potkut voisi antaa. Vuorisella vielä periaatteessa kaksi vuotta sopimusta jäljellä, mutta vaikea sanoa mitä tapahtuu. En usko, että valmennuksesta lähtee kukaan.
  4. V

    Ässien talous

    Tosiaan Lehtisen fudut voi jotenkin ymmärtää, jos talous on ottanut todella rajun pudotuksen. Toisaalta Mikael on kuitenkin tehnyt Ässissä myös paljon hyvää. Vidmanin potkuihin en usko.
  5. V

    Ässien talous

    Kuka sieltä nyt olisi potkittavissa pois? Vuorinen oli hommassaan vasta ensimmäisen kauden, joten tuskin on hän. Mulle tulee mieleen ainoana Lehtinen, mutta onko siinäkään mitään järkeä.
  6. V

    Ässien talous

    Kuten on todettu, niin ainoa tie muutokseen ja parempaan taloudelliseen huomiseen ja isompaan pelaajabudjettiin on omistusasioissa tapahtuva muutos. Nykyisessä ry:n omistuksessa Ässien kasvun rajat ovat tulleet vastaan. Toivotaan, että tässä asiassa on oikeasti jo tehty jotain.
  7. V

    Ässien talous

    Valistuneiden huhujen mukaan Sportin pelaajabudjetti oli lopulta peräti 2,6 milj. €. Ja kun katsoo nimilistaa, niin en ihmettele. Hjalmarsson, Lööke, Holmström, Scarlett...
  8. V

    Ässien talous

    Onhan se tietysti mahdollista, että joku ulkopuolinen tuohon voidaan ottaakin. Mutta pääosin tietysti uusilla omistajilla halutaan lähtökohtaisesti olevan jonkinlainen side Ässiin. Siksi nimet Armia, Kotkaniemi, Haula, Kaski ja kumppanit voivat olla ajankohtaisia. Meikäläinen on yksittäisenä...
  9. V

    Ässien talous

    Nimenomaan suunnitteilla on ryhmä. Ja tarkoituksena on oleellisesti se, että omistajaryhmään kuuluvilla olisi jokin side Poriin, Ässiin tai yleensä Satakuntaan. Mitään ulkopuolista tuohon ei haluta ottaa.
  10. V

    Ässien talous

    Joo, Ässät ry ei todellakaan ole ollut aktiivinen. Ja kiinnostuneita tällaiseen Ässien omistajaryhmään kuulemma on. Totta on se, että nykysysteemillä Ässien taloudelliset rajat alkavat tulla vastaan.
  11. V

    Ässien talous

    Toisaalta viime kaudella mentiin pienemmällä pelaajabudjetilla puolivälieriin, joten en ole kauhean huolissani. JYPin pelaajabudjetti oli tällä kaudella ennätyskorkea eli 3 milj. ja kausi oli massiivinen katastrofi. Joten vaikka pelaajabudjetti ei suunnitellusti nousisi, niin silti on...
  12. V

    Ässien talous

    Noissa yleisömäärissä on Ässien osalta varmasti pieni harha, koska muistaakseni Ässillä taitaa olla lähestulkoon liigan halvimmat liput. Lisäksi myynti otteluissa ei ole ilmeisesti tuottanut riittävästi. Ja playoffien ulkopuolella oleminen ei ole hyvä juttu talouden kannalta.
  13. V

    Ässien talous

    Kurvi ulvoo kertoilee, että huonohkoja uutisia tulossa myös talouspuolelta.
  14. V

    Ässien talous

    Joo, olette molemmat oikeassa. Eli korotus alkuperäiseen on vain tuo 50 000 €. Laskin oli ilmeisesti rikki... Todennäköisesti Ässillä on isompia mahdollisuuksia johonkin pätevään hankintaan, jos joku pelaaja myydään jonnekin muualle. Tämä ei ole kuitenkaan nyt mitenkään ajankohtaista. Lisäksi...
  15. V

    Ässien talous

    Eli pelaajabudjetti nousi alkuperäisestä 2,05 milj. tuonne 2,1 milj. euroon. Korotusta siis oma talousmatematiikan mukaan 95 000 €. Mielenkiintoista olisi tietää, että paljonko rahaa on vielä pelaajahankintoihin.
  16. V

    Ässien talous

    Viime kaudesta siis voittoa noin 255 000 ja liikevaihdossa saavutettiin ennätys eli noin 8,65 milj. Pelaajabudjettia nostetaan harkitusti tuosta 2,05 milj.
  17. V

    Ässien talous

    Osa liigajoukkueista on jo ilmoittanut viime tilikauden voittonsa/tappionsa ja liikevaihtonsa jne. Ässät ei ole vielä ilmoittanut mitään, mutta käsittääkseni voittoa olisi ainakin tulossa. Toimisto taitaa olla (?) jo lomilla, joten enpä tiedä koska tästä laitetaan tiedotetta mediaan. Joka...
  18. V

    Ässien talous

    Olet äärimmäisen oikeassa tässä puheenvuorossa. Tilanne on vakaa, taloudellisesti ollaan hyvinkin oikealla tiellä ja uskoisin, että ensi kauden joukkueesta tulee hyvin mielenkiintoinen ja yllätysvalmis. Tulee olemaan ns. pelaavampi joukkue sitä fyysisyyttä unohtamatta. Ja tosiaan...
  19. V

    Ässien talous

    Lisäyksenä vielä se, että näistä kahdesta kotiottelusta Ässät saa kummastakin noin 100 000- 120 000 euron tulot. Tänään tulee varmasti enemmän kuin maanantaina.
  20. V

    Ässien talous

    Mikael Lehtisen mukaan Ässille tulee vähintään 300 000 - 400 000 euroa lisätuloja, jos tänään tulee voitto. Tietysti nämä kaksi kotiottelua tekevät myös hyvää rahakirstulle.
Ylös