Hakutulokset

  1. V

    Lauri Marjamäki Jokerien päävalmentajaksi

    Pakko huomauttaa, että myös esim. Karlssonin aloitus Jokereissa oli aivan kamala. Silloin Jokerit pystyi kisaamaan tasaisemmin, koska joukkueessa oli enemmän maalintekovoimaa ja se oli muutenkin melkoisesti nykyistä parempi. Toisaalta myös Zapolski oli välillä aivan maaginen, esim...
  2. V

    Lauri Marjamäki Jokerien päävalmentajaksi

    Tietenkin näin. Jokerit lähtee tyypillisesti keväisin osin väsyneellä ja osin loukkaantuneella kalustolla pleijareihin, ja syy on juuri tässä.
  3. V

    Lauri Marjamäki Jokerien päävalmentajaksi

    Runkkarin rotaatio on yksi asia, pleijarien toinen. Pleijareissa parhaiden pitää pelata, koska rotaatio tarkoittaa käytännössä kolmea pelaajaa, joiden taso ei millään riitä vastustajaa vastaan.
  4. V

    Lauri Marjamäki Jokerien päävalmentajaksi

    Jokerit on väsynyt pleijareiden edetessä suhteessa vastustajaansa joka keväänä. Se johtuu yksinkertaisesti rotaation puutteesta. Jos se jonkun silmissä näyttää haluttomuudelta tai asenteen puutteelta, niin ymmärtäähän sen. Harjaantuneempi katsoja pystyy kuitenkin näkemään ns. ison kuvan.
  5. V

    Lauri Marjamäki Jokerien päävalmentajaksi

    Ja Jokeritkin voi hyvin päästä kertaalleen hyvin lähelle kerran sadassa vuodessa jos tähdet ovat riittävän hyvin paikallaan.
  6. V

    Lauri Marjamäki Jokerien päävalmentajaksi

    Joissa pelataan paras seitsemästä-, ei kerrasta poikki -menetelmällä... Juuri tästä on kyse; todennäköisyyksistä. Sitten on niitä, jotka ajattelevat, että venäläiset joukkueet on mahdollista voittaa venäläisessä liigassa. Tähän ei ole pystynyt kulta-Jalonen, ei Westerlund eikä Marjamäki.
  7. V

    Lauri Marjamäki Jokerien päävalmentajaksi

    Ei ziisus, haha! Hulvatonta. Jos ette minua halua uskoa, kun olen niin paljon rakasta Koheloanne dissannut, niin kuunnelkaa edes Erkka Westerlundia. Hän on ym. asioista täysin eri mieltä teidän KHL-fanien kanssa.
  8. V

    Lauri Marjamäki Jokerien päävalmentajaksi

    Kuten jokainen lätkäihminen Westerlundista ja Summasesta Aravirtaan ja Jaloseen on sanonut, yksittäisissä peleissä ja lyhyissä turnauksessa taivas on auki. Pitkissä runkosarjoissa tilanne on täysin eri. Älä nyt tahallasi heitä paskoja argumentteja.
  9. V

    Lauri Marjamäki Jokerien päävalmentajaksi

    Tässä sä olet aivan helvetin väärässä. Matikainen, Aravirta, Summanen ja Westerlund tekivät suomalaisessa maajoukkuekiekkoilussa todella suuria asioita. Jos et osaa nähdä tulosten taakse edes sen verran, että voisit arvioida merkitykselliseksi muun kuin kultamitalin, olet aivan väärä kirjoittaja...
  10. V

    Lauri Marjamäki Jokerien päävalmentajaksi

    Näin on. Suomella oli viimeinen vaihto-oikeus. On hyvin outoa, ettei Suomen valmennus ottanut aktiivista roolia tässäkään suhteessa, ei edes kolmannessa erässä. Kun vielä huomataan, että Ahon ja Granlundin kettiä ylipeluutettiin läpi koko turnauksen, olisi ollut aivan ehdotonta taata niille...
  11. V

    Lauri Marjamäki Jokerien päävalmentajaksi

    Marjamäen keskeisiin epäonnistumisiin eiliseltä lukeutuvat ainakin Ville Pokan peluuttaminen ja reagoimattomuus silloin, kun Suomi oli purjeessa ja tuli nopeaan tahtiin kaksi maalia. Kolmannen kohdalla oli jo liki liiankin myöhäistä ottaa aikalisää tai vaihtaa maalivahtia, mutta sitäkään Late ei...
  12. V

    Lauri Marjamäki Jokerien päävalmentajaksi

    Onko Lauri taas paska valmentaja jos Suomi häviää alkusarjassa USA:lle? Pointti lienee näissäkin kisoissa se, että valmentaja - oli sitten kuka tahansa - voi vain edesauttaa voittamista. Loppujen lopuksi, niin hassulta kuin se kuulostaakin, tulos ei kuitenkaan ole se kaikkein parhaiten...
  13. V

    Lauri Marjamäki Jokerien päävalmentajaksi

    Se että suomalaiset eivät pysty hallinnastaan huolimatta ohittamaan yhtä maailman absoluuttiseen parhaimmistoon kuuluvaa maalivahtia riittävän montaa kertaa ei liity valmentajaan. Ylipäätään Tanska-tappio menee samaan kategoriaan kuin Ahon ketjun dominanssi noita aikaisempia pikkumaita vastaan...
  14. V

    Lauri Marjamäki Jokerien päävalmentajaksi

    Mua ei kiinnosta dumata Marjamäen hankintaa Jokereihin. Sanon kuitenkin, että erittäin hyvin hän valmentaa Ahon, Teukan ja Saviböönan ketjua, joka on tehnyt tehot 10+22 kahteen peliin. Jos saa luotsattua Jokereidenkin kakkoskentän tuollaiseen vireeseen, niin joukkuehan saattaa päästä...
  15. V

    Lauri Marjamäki Jokerien päävalmentajaksi

    Jep, sekin vielä. Mutta Jokereihin ei kyllä kannattaisi Törmäsen tulla, koska se voisi tietyllä tavalla tahmata valmennusuraa. Muualla olisi hänen kannaltaan paljon parempi.
  16. V

    Lauri Marjamäki Jokerien päävalmentajaksi

    Mietin, että onhan Stögön nuorehkö valmennusura nyt aika hyvä kuitenkin. Siellä on Mestis-mestaruus ekalla päävalmentajakaudella. Siitä Berniin, jossa tuli Sveitsin mestaruus tokalla kaudella. Seuraavalla kaudella potkut syistä joita en tiedä. Sen jälkeen HIFK:hon, jossa valmensi tämän runkkarin...
Ylös