Hakutulokset

  1. U

    Yle Puhe

    Et ole ollenkaan ainoa. Tutkimusten mukaan tämä on jossain määrin perinnöllinen vaiva, mutta korrelaatiota yliherkkyysoireiden esiintymiseen on nähty erityisesti henkilön iän, sukupuolen ja lapsuuden ympäristötekijöiden kaltaisissa muuttujissa. Minullakin alkaa ohimolla ja niskassa kutisemaan jo...
  2. U

    Yle Puhe

    Harvoin tulee enää radiota kuunneltua, mitä nyt joskus autossa tulee kanavasurffattua lyhyillä siirtymätaipaleilla. Tänäänpä lähdin töiden jälkeen käymään harrastuspaikassa, ja radiosta kuului kaupallisilta kanavilta tuttua aikuisteinien formaattilöpinää. Oletin tietysti että vaimon jäljiltä...
  3. U

    Yle Puhe

    Olen Pekkisen haastattelutaidosta samaa mieltä, joskus olen hänelle tässäkin ketjussa antanut siitä kehuja. Kyllähän hän on laajasti sivistynyt kaveri. Se besserwisseröinti on vain lähes ylitsepääsemättömän ärsyttävää. Luultavasti vain siksi, että olen itse taipuvainen samaan, ja yritän vahtia...
  4. U

    Yle Puhe

    Täsmennän vielä omankin kantani, eli isossa kuvassa olen Tuamaksen kanssa samaa mieltä. Ainoastaan Yle Yksi pystyy kilpailemaan jollakin tavalla Yle Puheen kanssa.
  5. U

    Yle Puhe

    Tuo on muuten jännä, että Sarasvuolla on varmaan kolmas tai neljäs tuotantokausi menossa omaa monologiaan, mutta vasta nyt twitterkansa on herännyt hänen viisauttaan hehkuttamaan. Perttu Häkkisen ohjelmaan oli aikanaan vähän vaikea päästä sisälle. Mutta niin vain mies taitaa olla Sarasvuon...
  6. U

    Yle Puhe

    Tämä on taivahan tosi. Myös Pyöreä Pöytä ja Luonto Suomi ovat Radio Suomen ohjelmakartalta omalle "puhekanavalleni" valikoituneita ohjelmia. Jo legendaariseksi muodostunut Kiveen hakatut -sarja tulee puolestaan Ykköseltä. Alkuaikoinahan Yle Puheella oli huomattavasti vähemmän omia ohjelmia, ja...
  7. U

    Yle Puhe

    Eipä tosiaan ole tällä kanavalla juurikaan kuunneltavaa, lukuunottamatta urheilulähetykset sekä klo 13 ohjelmapaikan muutamat lähetykset. Aamulla en pysty enää olemaan edes sitä 15 minuutin työmatkaa vaihtamatta kanavaa Yle Ykköselle tai jopa tämän alueen maakuntaradion puolelle. Aamuhartauskin...
  8. U

    Yle Puhe

    Puheen iltapäivän ompeluseuroihin tulee miesvahvistusta kun Novan aamusta lähtenyt Matti Ylönen palaa Ylen joukkueeseen. Mielenkiintoinen vahvistus. Juuri vähän aikaa sitten mielessäni veikkailinkin tätä siirtoa, kun Ylönen ilmoitti aamuohjelmien riittävän tällä erää. Nyt jää nähtäväksi...
  9. U

    Yle Puhe

    Ja keskustelun otsikkohan oli "Naiset". Ihan järkyttävää kuraa, mutta pääsipähän tätien täti Miia Krause puhumaan tuhmia. Kuin omasta päästäni. PocketCast ja Applen podcast-sovellus ovat erittäin kovassa käytössä, Puheen ohjelmien lisäksi juuri Leikolaa ja Lähdettä sekä THF:ää...
  10. U

    Yle Puhe

    Ehdin aiemmin tässä ketjussa jo kehumaan Ali Shown tasonnostoa viime vuodesta. Mutta paskat, viimeiset ohjelmat ovatkin olleet ihan sitä samaa tekonaurua kuin viime vuonnakin, ainakin ne joissa vieraina olivat Arttu Wiskari ja Akseli Herlevi. Kova seuramieshän tuo Ali vaikuttaa olevan...
  11. U

    Yle Puhe

    Oulun miehen ohje on varmasti toimiva. Android-laitteisiin löytyy ainakin Pocket Casts -sovellus, jonka hakutoiminnolla nämä ohjelmat löytyvät käden käänteessä ladattavaksi tai suoraan kuunneltavaksi.
  12. U

    Yle Puhe

    Pekkisestä tuli avauduttuakin jo joku aika sitten tähän ketjuun. "Tiätsä, siis mä oon usein törmännyt sellaseen tyyppiin, joka..." Ärsyttävyyttä lisää Uusi Päivä -sarjan seuraaminen, jonka myötä verkkokalvoille on tallentunut tämän hipsterin ei-yle-puhemainen habitus. Toisaalta Aleksi...
  13. U

    Yle Puhe

    Yle Puheen toimittajilla on aivan raivostuttava tapa alustaa joka toinen puheenaiheensa sanoilla "kun me kaikki suomalaiset rakastamme/vihaamme/inhoamme..." Muutenkin suoltavat jatkuvalla syötöllä sellaisia yleistyksiä , että kriittiseen ajatteluun ohjaavalla koulutuksella varustettu ihminen ei...
  14. U

    Yle Puhe

    Olen täysin samaa mieltä. Pätee oikeastaan kaikkiin Yle Puheen naisjuontajiin. Paitsi Maria Jungneriin joka mörisee. Melkein menee usko naisiin kun tuota kanavaa kuuntelee. Toisaalta, ei pidä valittaa. Kohta siellä höpsöttelee joku Viivi (Pumpanen) ja Toni (Nieminen) -iltapäivätiimi.
  15. U

    Yle Puhe

    Pitkästä aikaa olen taas muutamana aamuna kuunnellut Yle Puheen aamulähetystä. Ja onhan se ihan järkyttävää paskaa nykyisin. Jos Olga K toi mukanaan viihteellisemmän ja bimbomaisemman ilmaisutavan, vie uusi aamujuontaja sen tyylin vielä pidemmälle. Yle X:stä ja Uudesta Päivästä tuttu Juuso...
  16. U

    Yle Puhe

    Politiikkaradio on kyllä hyvä ohjelma, tulee kuunneltua todella paljon. Ainoa mikä tuossa oikeastaan vähän ärsyttää, on Tapio Pajusen ulosanti. Tämä on ikävä sanoa, koska hän vaikuttaa kuitenkin ihan lupaavalta politiikan toimittajalta. Välillä vain lause pätkii ja sanat ovat hukassa. Välillä...
Ylös