Määttä kiinnosti muitakin seuroja kuin Ässiä.
”Pata on minulle niin tärkeä, että olisin varmaan vaatinut sopimukseen ehdon, ettei minun tarvitse pelata Ässiä vastaan, ei ainakaan Isomäki-areenassa.” kertoili Määttä SK:lle.
Odottelemme edelleen Rami Määtän liigauran avausmaalia.
Kauden kahdeksaan ensimmäiseen peliin on muutama aihio ollut joista toisenlaisella kuun asennolla olisi maali voinut lurpsahtaa. Omaan silmään on näyttänyt siltä, että Määttä on pyrkinyt laukomaan enemmän. Laukauksia onkin nyt kasassa vain...
Voiko joku kertoa logiikkaa sen takana minkä takia tämän vuoden puolella Ässien kauden toiseksi parhaan puolustajan (Matinpalon jälkeen) vastuu on pienentynyt?
Varmasti nykyisten "ammattijääkiekkoilijoiden" aikakausilla harvinainen, pankinjohtaja lienee yleisempi :) (ja kaikista puhekykyisistä tulee HR-firmojen myyntitykkejä)
Määtällä ei ole edes "läheltä piti" tilanteita montaakaan uraltaan. Pari (2-3) sellaista taitaa olla missä viivakudista on osunut johonkin toiseen pelaajaan.