Hakutulokset

  1. T

    Luo oma valtio (EU IV)

    Semmoisen vinkin annan, että alkuun peli vaikuttaa hyvin... monimutkaiselta ja kuitenkin siltä, ettei voi suoraan välttämättä vaikuttaa tarpeeksi asioihin. Kun pelin salat oppii, niin tuo on yksi parhaita strategia sarjoista mitä markkinoilta löytyy, eli palkitsee kyllä perehtymisen mielettömän...
  2. T

    Luo oma valtio (EU IV)

    \0/ Voitto sieltä sitten napsahti. En olisi kyllä uskonut, erityisesti kun tuossa naapurissa oli kuitenkin porukkaa sen verran, että laajentuminen oli lähes aina sotaisa. Taisi olla niin, että yksi ainoa sota hävittiin ja kehtaan epäillä, että tuohon sotaan on lähdetty mukaan, muttei sitten ole...
  3. T

    Luo oma valtio (EU IV)

    Kaikissa kategorioissa johdossa, mikäs tässä on ollessa. Sotiinkaan ei nyt ole hetkeen ryhdytty mikä oli meikäläisen harras toive. Hyvältä siis näyttää ja aikamoinen mullistus saa tulla, että tuolta joku nousee uhmaamaan Suuren ja Mahtavan Rurikin voimaa!
  4. T

    Luo oma valtio (EU IV)

    Hiukan rupeaa huolettamaan tämä jatkuvassa sodassa oleminen. Kuten aikaisemminkin olen todennut. Jatkuva sota ei tee hyvää kansantaloudelle ja hyvinvoinnille. Tarvitsee rauhanaikoja väliin, mutta sitten näköjään jotkut piskuiset valtiot kiusaavat ja pakko käydä jyräämässä tottelemattomia...
  5. T

    Luo oma valtio (EU IV)

    Aika hurjan kokoinen on Rurikista muodostunut. Millähän nuo meinaavat pitää tuon homman kasassa. Toisaalta, tuo homma ei taida kaatua mitenkään muuten kuin sisältä käsin enää. Toivotaan, ettei näin käy.
  6. T

    Luo oma valtio (EU IV)

    Jestas, onko Rurik hävinnyt yhtäkään sotaa...? Tartteepa ottaa säästöön nuo valinnat mitä tuli tehtyä alussa...
  7. T

    Luo oma valtio (EU IV)

    Menny multa ohi varmaan sitten alussa. Aika usein noi hallitsijoiden sukunimet vaihtuu. Kyllähän tuo kelpaisi...
  8. T

    Luo oma valtio (EU IV)

    *Repesin* Onhan tuo aika mahtavaa, että randomilla nimi osuu valtioon kun nenä päähän. Taas ollaan sodassa. Kukahan tuonkin meni nyt aloittamaan. Kuten sanoin, liika laajentuminen voi olla pahasta. In need of a friend.
  9. T

    Luo oma valtio (EU IV)

    Nyt seis se läänin kasvatus Rurikin poijat, tulee muuten liikaa ongelmia. Ny on hyvä. Sitte vähän liittolaisia jostain kiitos.
  10. T

    Luo oma valtio (EU IV)

    Europa Universalis on valtion "simulointi" peli joka kuuluu ns. Grand Strategy kategoriaan. Erona EU4:ssä (Huom, en ole itse pelannut uusinta osaa vielä) ja vaikkapa Total War sarjassa on se, ettei tarkoituksena ole voittaa peliä sinänsä tai hallita koko maailmaa. Pisteet ovat toki yksi mittapuu...
  11. T

    Luo oma valtio (EU IV)

    Toivottavasti ei käy Rurikin hienon alun jälkeen sellainen, että hallitsijalle nousee kusipäähän ja koetetaan liian isoa valtakuntaa pyörittää. Hissukseen hyvä tulee ja noilla idea määrillä pitäisi kehitystä jatkaa fiksusti ja hallitusti. Yksi isompi sota joka menee persiilleen voi kaataa koko...
  12. T

    Luo oma valtio (EU IV)

    Siellä itse aloitit ensimmäisen sodan! Se joka miekkaan... Täytyy sanoa, että vaikka EU4:sta en ole pelannut niin CK2:sta ja muita paradoxin vanhempia pelejä on tullut tahkottua hurjasti ja kiitokset @SharksAttack :n suuntaan tästä, mielenkiintoinen konsepti kaikkiaan. Jos olisin ollut fiksu...
  13. T

    Luo oma valtio (EU IV)

    Tämähän alkoi Rurikin osalta hyvin. Ensin poistettiin pahin kilpailija, ja samalla hoidettiin itselle pinta-alaltaan suuri pohjoinen ystävä. Hienoa. Nyt sitten kaupankäyntiä ja hiljaista laajentumista etelän suuntaan kuten toivoinkin.
  14. T

    Luo oma valtio (EU IV)

    Rurikin lippu on juuri toivotunlainen ja provinssivalinnat kolmella juuri sellaiset mitä toivoinkin. Aika paljon tuli naapureita näköjään, mutta sille ei nyt voi mitään. Toivottavasti tuo tuosta kehittyy. Isoimpana ongelmana pitäisin tuota suomenuskossa olevaa Partalandia naapuriani @xAnZax ...
  15. T

    Luo oma valtio (EU IV)

    Sijainti: Kaupungit Novgorod ja Pietari, Laatokan eteläpuoli. en tiedä monta provinssia ajattelit per maa, mutta semmonen suht hyvän kokonen alue siitä, ei Eestiä eikä moskovaa mukaan kuitenkaan. Valtion nimi/adjektiivi: Rurik (pääkaupunki novgorod, Rurikinlinna) Lippu: Punainen pohja jossa...
Ylös