Hakutulokset

  1. T

    Hyvästit pikkuvoitoille – 7 oikein eli ketjulotto kaudella 2014–2015

    Marttisella on kuitenkin kapasiteettia olla selvästi Uusitaloa parempi pari Viljaselle ja tuolle Ude-VV parille on viime peleissä jonnin verran sattunut uinahduksia omassa päässä. Viljanen on noussut hyväksi kiekolliseksi puolustajaksi, mutta Uusitalon peli ei ole nähdäkseni ihan riittänyt...
  2. T

    Hyvästit pikkuvoitoille – 7 oikein eli ketjulotto kaudella 2014–2015

    Naurettavaa penailua ohittaa taas Parkkonen Sammalkankaalla. Sammalkangas oli ennen loukkaantumistaan liigan heikoimpia pakkeja ja on jatkanut samalla linjalla myös loukkaantumisen jälkeen.
  3. T

    Hyvästit pikkuvoitoille – 7 oikein eli ketjulotto kaudella 2014–2015

    Syvä uuh jälleen pakiston peluuttajalle. Pakiston peli toiminut ihan sattumalta kun Parkkonen pelasi ja Marttinen pelannut ihan sattumalta kauden heikoimmat pelinsä Sammalkankaan kanssa. Marttinen-Sammalkangas oli itseasiassa aivan sysipaska pari (liigan huonoimpia pelillisesti) koko...
  4. T

    Hyvästit pikkuvoitoille – 7 oikein eli ketjulotto kaudella 2014–2015

    Toki toinen 3h-kenttä sopisi kolmoseksi eli Hansen-Heino-Huhtanen.
  5. T

    Hyvästit pikkuvoitoille – 7 oikein eli ketjulotto kaudella 2014–2015

    Nojoo, pisteskaala meni raakasti yli. Pointtina lähinnä se, että pakiston dynamiikka ja vahvuus meni rumasti vihkoon siinä kohtaa kun pakkipareja lähdettiin kierrättämään vailla kunnollista logiikkaa. Kauden alussa oli selvää että pakistossa on kiekollista taitoa (Lindell, Stafford ja...
  6. T

    Hyvästit pikkuvoitoille – 7 oikein eli ketjulotto kaudella 2014–2015

    Minä väitän että jos puolustusta olisi peluutettu loogisesti, eli Parkkonen olisi ollut koko kauden pelaavassa kuusikossa ja pakkiparit olisi rakennettu pelaajien vahvuuksien kautta (jolloin esim. Paria Marttinen-Sammalkangas ei olisi koskaan muodostettu) olisi joukkueella pisteitä 9- 15...
  7. T

    Hyvästit pikkuvoitoille – 7 oikein eli ketjulotto kaudella 2014–2015

    Kyllähän tässä lokakuusta lähtien mahdolliset voitot ovat tulleet peluutuksesta huolimatta, kuin sen ansiosta. Joku niilo voisi esim. Laskea Ässien pisteet kun Parkkonen on ollut pelaavassa kuusikossa vs. Parkkonen filassa/seiskapakki. Sanoisin että menee luokkaan 2,0 vs 0,5 pts/peli...
  8. T

    Hyvästit pikkuvoitoille – 7 oikein eli ketjulotto kaudella 2014–2015

    Miksi Hedden uhrataan kahden kädettömän kanssa? Ainakin jos ennakkotietoja on uskominen olisi jannun paras paikka peliä tekevän sentterin kanssa (saarela/kerälä). No, katotaa ny sit.
  9. T

    Hyvästit pikkuvoitoille – 7 oikein eli ketjulotto kaudella 2014–2015

    No ei kai Parkkosella ole mitään intoa jatkaa seurassa, jossa vanhoilla meriiteillä ja valmentajan suosikkipoikuudella pelillisesti heikommat ovat painaneet ohi viimeisen kolmen kauden ajan. Jos Rocky olisi tarjonnut reilun mahdollisuuden, uskon että jatkopahvin kanssa ei olisi ollut mitään...
  10. T

    Hyvästit pikkuvoitoille – 7 oikein eli ketjulotto kaudella 2014–2015

    Kai se olisi sitten aika päästää Parkkonen irti sopimuksestaan. Jos ei tuon tason talenttia viitsitä edes peluuttaa, niin parempi kaikkien kannalta vihdoin päästää Parkkonen tekemään se läpimurto muualla. Tämä on kyllä sen tason penailua, että minä en perkele voi käsittää.
  11. T

    Hyvästit pikkuvoitoille – 7 oikein eli ketjulotto kaudella 2014–2015

    Parkkonen on takuuvarma kiekollinen kärkipakki liigassa seuraavan puolentoista kauden sisään. Kova asenne, tinkimätön treenaaja ja urheilija. Ilmeisesti kuitenkin ärsyttää valmennusjohtoa tavalla tai toisella, koska vastuu ei vastaa tekemisen tasoa. Onko sitten jatkopahvineuvottelut karilla...
  12. T

    Hyvästit pikkuvoitoille – 7 oikein eli ketjulotto kaudella 2014–2015

    Niin, kuten jo ennen kauden alkua oli selvästi nähtävissä, Ässien vahvuudet ovat viisikkopuolustuksessa sekä puolustuksen tasossa. Tällöin myös hiukan heikompi hyökkäys riittää pelien voittamiseen ja maalivahtipeli on luonnollisesti aivan eri tasolla kuin viime kaudella.
  13. T

    Hyvästit pikkuvoitoille – 7 oikein eli ketjulotto kaudella 2014–2015

    Kiilholma lienee valmentajan monitoimityökalu. Pystyy helposti pelaamaan kärkikentissäkin, mutta pystyy pelaamaan alempanakin. Kiekollinen peli monipuolistunut selvästi ja pystyy pelaamaan sekä laidassa että sentterinä. Maksimihyödyn näkisin siinä että häntä käytettäisiin taitavien jannujen...
  14. T

    Hyvästit pikkuvoitoille – 7 oikein eli ketjulotto kaudella 2014–2015

    Koska ykkösyv on ensi kaudella niin kriittisen tärkeä, en näe pienintäkään järkeä Lindellin ja Staffordin erottamisessa. Nähdäkseni tämän hetken parit ovat ne joilla maksimivääntö saadaan ulos, ehkä vielä siten että kakkosyv:ssä Marttinen menee suosiolla maalille ja Parkkonen vetää yksin...
Ylös