Hakutulokset

  1. T

    Ei Pekkaa pahempaa – eli otteet kaukalossa 2013–2014

    Virta itse loi itselleen viime kaudella ne suurimmat ongelmat. Jos annat paskaa, niin sitä samaa yleensä saat tilaisuuden tullen takaisin. Virta oli kuset housussa pelistä 2 lähtien ja itse mm. Peluutusratkaisuillaan nähdäkseni ajoi joukkueen suohon tai ainakin syvemmälle suohon kuin jos...
  2. T

    Ei Pekkaa pahempaa – eli otteet kaukalossa 2013–2014

    Pekka Virta on ihmisjohtajana täysi nolla, lisäksi härkäpäinen yhden pelitavan peluutus johtaa siihen, että homma ei toimi kuin jossain ja jouluna. Lähinnä siis Kalpassa. Ässät tulee olemaan kauden loppusijoituksissa Kalpaa korkeammalla. Ei se sattumaa ollut että Virta oli sysipaska sekä...
  3. T

    Ei Pekkaa pahempaa – eli otteet kaukalossa 2013–2014

    Mestaruushan on ihan paska näyttö, varsinkin noin ylivertaisella budjetilla.
  4. T

    Ei Pekkaa pahempaa – eli otteet kaukalossa 2013–2014

    Jos on ollut erityisen heikkoa Virran aikakaudella viisikkopuolustuksen organisointi sekä henkilöjohtaminen, niin myös ne janarit jotka vastaavat erityisesti pakkien peluutuksesta tulisi heittää susille. Niin käsittämättömiä ratkaisuja nähty koko kauden ajan, että joko jannut suorittavat...
  5. T

    Ei Pekkaa pahempaa – eli otteet kaukalossa 2013–2014

    Virta epäonnistui sekä ihmisjohtamisessa että puolustuspelin organisoinnissa. Ensimmäiseen haettiin korjausta VPK:n muodossa, toiseen ilmeisesti pelaajien palaverilla. Valmennusta on pakko rukata kauden päätteeksi, valitettavaa on että kaudenaikainen muutos karahti kiville. Jääräpää mikä...
  6. T

    Ei Pekkaa pahempaa – eli otteet kaukalossa 2013–2014

    Riksman pelasi eilen ykkösmaalivahdille tai mille tahansa maalivahdille hyvän ja lähes loistavan pelin, jos sitä ei kykene myöntämään niin sitten tästä asiasta on ihan turha edes keskustella. Hän nimenomaan antoi joukkueelle mahdollisuuden voittoon ottamalla käytännössä kaikki mitä oli...
  7. T

    Ei Pekkaa pahempaa – eli otteet kaukalossa 2013–2014

    Kyllähän se nyt taas osoittaa karulla tavalla kuinka kujalla suuri osa kirjoittelijoista on jääkiekon tiimoilta, kun syyllisiksi tämäniltaiseen löytyy Groulx, Parikka tai Riksman. Vaikka Riksman pelasi muutaman tilanteen hiukan epäortodoksisella tyylillä, oli hän se palanen joka antoi Ässille...
  8. T

    Ei Pekkaa pahempaa – eli otteet kaukalossa 2013–2014

    Jälkiviisastelu Rynnäksen tilanteesta on sinänsä ihan ok, mutta siinä olisi Ässien osalta ollut kyseessä todellinen high-risk hankinta, koska hintalappu olisi ollut yli tämänhetkisen molarikaksikon ja varmuutta siitä pelaako äijä vai ei olisi täytynyt odottaa heinäkuulle... Edelleen, ongelma...
  9. T

    Ei Pekkaa pahempaa – eli otteet kaukalossa 2013–2014

    Ongelmat kulminoituvat siihen, että Virta ei saa puolustuspelaamista organisoitua riittävän hyvin. Tämä johtaa tilanteisiin jossa erityisesti pelikäsitykseltään rajoittuneimmat pakit ajautuvat tilanteisiin, joissa he ovat täysin väärässä paikassa täysin väärään aikaan. Tänään tuo kulminoitui...
  10. T

    Ei Pekkaa pahempaa – eli otteet kaukalossa 2013–2014

    Pelkästään kuluvan kauden loppuun otettava valmentaja olisi kuin housuun kusemista pakkasella. Valmentajanvaihtoa tulee harkita vain ja ainoastaan siinä tapauksessa, että saadaan vähintään yhtä laadukas päävalmentaja joka sitoutuu vähintään puolentoista vuoden projektiin. Tällä...
  11. T

    Ei Pekkaa pahempaa – eli otteet kaukalossa 2013–2014

    Nyt mitatataan ne Virran paljon puhutut henkilöjohtamistaidot. Jos tästä viikosta seuraa viivasulkeisia ja vittuilua, voidaan sanoa Pekille adjö. Ja edelleen, en nyt pitäisi ihan mahdottomana että tiettyjen pelaajien alisuorittaminen johtuu kemioista valmennuksen kanssa.
  12. T

    Ei Pekkaa pahempaa – eli otteet kaukalossa 2013–2014

    Kerro nyt niitä hyvin useita tapauksia joissa valmentajan vaihto on auttanut? Lähivuosinä kun on seurannut noita kesken kauden tehtyjä valmentajanvaihtoviikkoja, niin 9/10 uusi valmentaja on ollut samaa paskaa hiukan erilaisessa kääreessä. No viime kaudellahan kannattajat olivatkin niin...
  13. T

    Ei Pekkaa pahempaa – eli otteet kaukalossa 2013–2014

    Homma on monin keinoin vielä käännettävissä, mutta näihin keinoihin ei kuulu Kaukoranta päävalmentajana.
  14. T

    Ei Pekkaa pahempaa – eli otteet kaukalossa 2013–2014

    Nyt ihan vähän sitä sisälukutaitoo hei. Yksittäisten virheiden nostaminen tikun nokkaan on idioottimaista, mutta tosiasia on että Malkamäki on tällä kaudella Marttisen ohella ollut suurimpia tasonpudottajia ja niitä pelaajia joille ei Virran pelisysteemi ole syystä tai toisesta auennut.
  15. T

    Ei Pekkaa pahempaa – eli otteet kaukalossa 2013–2014

    Pelitapa ei tunnu sisäistyvän joukkueelle ja sen takia suorittaminen näyttää melkoiselta tervanjuonnilta. Näkisin tähän asti suurimpana virheenä Virralta ketjuruletin pyörittämisen, varsinkin kun ollaan ajettu sisään hieman erilaista pelifilosofiaa. Eli kun ruletin myötä ei pääse syntymään...
  16. T

    Ei Pekkaa pahempaa – eli otteet kaukalossa 2013–2014

    Yhden Lukko-tappion jälkeen taas rotat kaivautuvat koloistaan. Odotetaan vielä, eiköhän illan aikana saada vielä Kekkonen & kump. paikalle ilkkumaan.
  17. T

    Ei Pekkaa pahempaa – eli otteet kaukalossa 2013–2014

    Ja koska syöttösuuntia on tarjolla ja Umisevic on inan vielä Mavea luovempi ratkaisuissaan, ei ylivoima ole yhtä seisovaa kuin Maven aikaan. Toki myös se, että tällä hetkellä siellä ei ole yhtään "kiekko mereen" jannua ylivoimalla auttaa melkoisesti.
  18. T

    Ei Pekkaa pahempaa – eli otteet kaukalossa 2013–2014

    Kyseessä on ns. Rauliraitas-efekti. Jos ja kun pelaaja näyttää flegulta ja vähän laiskalta, niin armoa ei tule milliäkään ja on oltava puukonkestävä selkä. Tommia ei ole koskaan voinut kovin fleguksi sanoa, pärjää yleensä väännöissä ja käytännössä aina täysi yritys päällä.
  19. T

    Ei Pekkaa pahempaa – eli otteet kaukalossa 2013–2014

    Toki näinkin, se on rumaa kun pelaaja väkisin yrittää jatkuvasti ratkaisuja joihin oma kapasiteetti ei riitä. Luulisi silti että edes yhdessä pelissä luonaisi ja tulisi niitä oikeita ratkaisuja tai vaikka yksi vaihto, jossa olisi silmiinpistävän hyvä. Sinänsä mielenkiintoista kuinka Virta...
  20. T

    Ei Pekkaa pahempaa – eli otteet kaukalossa 2013–2014

    Noniinno, maalineduspeli oli tämän kauden yleistasoon nähden tosiaan poikkeuksellisen hyvää ja keskialueella sekä karvauksessa puolustuspelaaminen toimi jo jotenkuten. Ehkä näkemykseen vaikuttaa se, että Kiven aikana homma toimi nimenomaan pelitavan suhteen käytännössä koko ajan. Nyt yksilöt...
Ylös