Hakutulokset

  1. T

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Piste annettiin vastustajalle. HPK:lla on ollut tällä kaudella ongelmia tuon pelin tappamisessa ja etenkin toisessa erässä siihen oli kaikki mahdollisuudet. Ei naulattu, ja sitten vastustaja tekee ensimmäisestä paikastaan. Positiivista tietysti jatkoajan jäähystä selviäminen ja Mikkelin miesten...
  2. T

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Kyllähän tuo peli hyökkäyspelillisesti oli aika vaatimaton. Positiivista on tietysti se, että heikolla pelilläkin voidaan ottaa voitto. Cornet on kyllä melko jäätävä viimeistelijä.
  3. T

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Olenko ainoa joka on sitä mieltä että Henrik Forsberg on tällä hetkellä kerhon huonoin puolustaja? Hasardeja tulee selkeästi enemmän kuin muilla ja varsinkin kun Fobba pelaa viivassa niin kovin monesti lurahtaa keskialueelle.
  4. T

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Aneemista peliä kotijoukkueelta. Missä kiima?
  5. T

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Kerho palasi kaikkien onneksi taas siihen tehottomuustilaan, mistä olimme jo hetkeksi pois päässeet. Kakkoserässä oli paikat latoa vaikka kuinka monta häkkiä mutta ei maistunut.
  6. T

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Kukaan ei saa puhtaita papereita tänä iltana. Kaikkein vähiten valmennus; aikamoinen jäätyminen herroilta, 3-3:ssa olis ollut aikalisä ja veskarin vaihto paikallaan. Nyt sais pojat jo vähän hävetä.
  7. T

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Tuo tehottomuus syö kyllä jo korvien välistä. Vitunmoinen määrä pisteitä on tällä kaudella siihen jo hävitty.
  8. T

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Ensimmäiset 40 min oli kyllä kerholla pelihuumori hukassa ja aikamoista ripulivelliä nähtiinkin. Kolmannessa erässä hieno tasonnosto, josta tasoihin ja jatkoilla voitto. Sitä kerhoa mitä ensimmäiset kaksi erää nähtiin en mieluusti haluaisi tällä kaudella enää nähdä, mutta hienoa että ne kivekset...
  9. T

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Joku voisi käydä taputtamassa sitä Toivasta olkapäälle ja sanoa että siellä olis se Porseland vapaana. Hintalappukin varmaan jo pienentynyt. Itse sanoin tuossa aikaisemmin että turha näistä on unelmoida mutta kyllä se niin gutaa tuolle pakistolle tekisi.
  10. T

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Tämä. Vielä kun saataisiin pikkuhiljaa ketjut vakiintumaan ja oikeat kaverit Oulan vierelle, niin uskon että miehestä on vielä paljon enemmän iloa tulevaisuudessa. Pelikäsitys on kyllä äijällä huippuluokkaa.
  11. T

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Sakari Manninen oli perseestä. Larmi pelasi ihan hyvän pelin, nosti selkeästi tasoa edellisestä matsista. Niko Kapanen vaeltelee varjojen mailla.
Ylös