Hakutulokset

  1. T

    Ässien harjoitukset 2016–2017

    Viljasen koko ja höntyily tilanteissa tekee hänen puolustamisesta poikkeuksellisen heikkoa. Rohkeus ja liike on Viljasen vahvuus, toivottavasti ylimääräinen ryntäily loppuu, fysiikka tulee harjoittelun kautta.
  2. T

    Ässien harjoitukset 2016–2017

    Siinä, että Viljanen tarvitsee rinnalleen hyvän puolustavan parin.
  3. T

    Ässien harjoitukset 2016–2017

    Nyt täytyisi muistaa, että Viljanen on omissa poikkeuksellisen heikko. Eikä hän ole kuitenkaan edellisessä viestissä mainittujen hyökkäävien pakkien tasoinen lahjakkuus. Hänen täytyy parantaa puolustuspelaamistaan, muuten Jyrkkiön kohtalo on lähellä.
  4. T

    Ässien harjoitukset 2016–2017

    Vertailua on vaikea tehdä, mutta Kuparisen liike on selkeästi parantunut. Ei hän vieläkään nopea ole, mutta ehti taklaamaankin ja pysyi puolustuksessa mukana. Kuparinen huolellisempi tekemisessään ja hänen pelikäsityksensä on parempi.
  5. T

    Ässien harjoitukset 2016–2017

    Pakisto tarvitsee vahvistusta kärkipareihin. Peltola on hyvä hyökkäyssuuntaan, mutta tarvitsee hyvän kaverin rinnalle. Seppälä oli hyvä, mutta haluaisin silti paremman kaverin Peltolan rinnalle. Viljanen oli tänään hyvä, vaikka muutamia virheitä tulikin.
  6. T

    Ässien harjoitukset 2016–2017

    Ahon mukaan Viljasen rooli johtuu hänen tasosta.
  7. T

    Ässien harjoitukset 2016–2017

    Kuparisen liike on parempaa kuin keväällä, mutta heikkoa edelleen. Periaatteessa hän voisi pelata hyvien laitureiden kanssa ykkössentterinä, mutta onko Kärki Berntrand pari Kiiskinen Salminen veroinen?
  8. T

    Ässien harjoitukset 2016–2017

    Peltola oli hyvä, rauhoitti peliä hyvin. Hyökkääjistä silmään positiivisessa mielessä pisti Makkosen ketju, Bertnard, Nuto ja Varttinen. Peli oli odotetusti nihkeää, pohkeet täynnä piimää on vaikea esittää kevyttä liikehdintää.
  9. T

    Ässien harjoitukset 2016–2017

    Joukkue on harjoitellut koko viikon kaksi kertaa päivässä kovaa ja sinä ihmettelet liikkeen heikkoutta?? Pitsiturnauksella ei ole mitään tekemistä jääkiekon kanssa. Se on jääkiekkofaneille järjestetty tapahtuma, jossa joukkueet pelailevat kaukalossa.
  10. T

    Ässien harjoitukset 2016–2017

    Syntynyt Raumalla, äitin setä on Jorma Vehmanen ja kummisetä Vesa Vehmanenkin on pelannut Lukossa. Mutta Iiro on pelannut Ässien junnuissa.
  11. T

    Ässien harjoitukset 2016–2017

    Niin, mutta siellä viivassa pitäisi myös olla se uhka, koska muuten alivoimaneliön kärkimiehet voivat pelata syöttölinjat viiksimiehille pois tai ainakin ahtaiksi ja jättää viivamiehelle vetomahdollisuuden. Jos viivamies on myös uhka, syöttölinjojen peittäminen vaikeutuu ja mahdollisuus...
  12. T

    Ässien harjoitukset 2016–2017

    Viivalle pitäisi saada sellainen pelaaja, joka aiheuttaa myös maalinteko uhkan. Tommilla ja Viljanen saavat parantaa tehokkuuttaan paljon, jotta heistä olisi viivapeloitteeksi.
  13. T

    Ässien harjoitukset 2016–2017

    Vehmasen liike on kuulemma parantunut, joten sopimus on lähellä... Vainosta ei kuulemma tunnistanut, liike oli uudella tasolla.
Ylös