Hakutulokset

  1. T

    Ihmettelyketju

    Olen pitänyt sinua fiksuna ja suvaitsevaisena ihmisena, täytyy näköjään muuttaa mielipidettä.
  2. T

    Ihmettelyketju

    Aika ikävästi leimaat ihmisiä, ei olisi uskonut sinusta.
  3. T

    Ihmettelyketju

    Huono käytös ja kusipäisyys ovat mielestäni kaksi eri asiaa. Kusipäisyyteen liittyy tietoinen ilkeys,halu satuttaa toista, itsekkyys. Vaikka Jussi on omanlaisensa persoona, hän on ei ole ilkeä tai itsekäs, hän vaan näkee musiikin tarkoituksen toisella tavalla. Tietty katkeruus hänen...
  4. T

    Ihmettelyketju

    Jussi ei ole missään tapauksessa kusipää. Hän on tinkimätön taiteilija ja porilainen jääräpää, jolla on omat haasteensa elämässään.
  5. T

    Ihmettelyketju

    Samaa kyselin ja saman vastauksen sain. Tänään ajattelin uudistaa kyselyn, kun aurinko paistaa mukavasti ja ilta on valoisa jo aika pitkään. Ennen hiihtolomaa olen aina valot poistanut.
  6. T

    Ihmettelyketju

    Haloilmiö – Wikipedia
  7. T

    Ihmettelyketju

    Kaunis määritelmä, kertoo paljon sinusta. Rannikolla on tämän tyyppisiä tapahtumia ollut muuallakin, mm. muinaistulet Suomen etelärannikolla Muinaistulien yö | Mikä on muinaistulien yö. Se on totta, että Kokkolan kaupunki kaupallisti venetsialaiset ja loi 2000 luvun alussa uuden "pakko juhlia"...
  8. T

    Ihmettelyketju

    Kyllä, mutta ilmeisesti tapa ei jäänyt pääkaupunkiseudulla elämään, Kokkolan ja Pietarsaaren tienoilla tuo perinne on ollut olemassa aina näihin päiviin asti.
  9. T

    Ihmettelyketju

    Alun perin Pohjanmaan ruotsinkielisellä rannikolla vietetty juhla on levinnyt yhä laajemmin myös muualle Suomeen. Venetsialaiset laajenivat koko maan karnevaaliksi – mutta mitä tekemistä Venetsialla on kesän päättäjäisten kanssa?
  10. T

    Ihmettelyketju

    Teillä on mökki väärällä alueella. Venetsialaiset – Wikipedia Venetsialaiset ovat lähtöisin Kokkolan ja Pietarsaaren alueelta, Vaasan saaristossa on aina vietetty huvilakauden päättäjäisiä. Ovat olleet alueellisia juhlia pitkään. Kokkolan kaupunki teki venetsialaisista kaupallisen jutun ja...
  11. T

    Ihmettelyketju

    Ei ole uusi päivä, venetsialaiset ovat yli sata vuotta vanha juhla.
  12. T

    Ihmettelyketju

    Maatalouteen pitäisi liittyä metsätalous ja talvi on aikaa, jolloin kalustoa ja olosuhteita huolletaan. Maatalouden tukia pitäisi karsia ja alan tulisi tehostaa toimintaansa eli tila kokojen pitäisi kasvaa rajusti. Lisäksi Suomessa maatalouden pitäisi sopeutua meidän ilmastoon, esimerkiksi...
  13. T

    Ihmettelyketju

    Mikä Muumi on? Onko sillä karvoitusta?
  14. T

    Ihmettelyketju

    Aku ja Roope Ankka, Tupu, Hupu, Lupu, Nalle Puh, Tikru, Ihaa, Kengu, My little pony
  15. T

    Ihmettelyketju

    Mistä muuten väite Muumien peräreiättömyydestä on lähtenyt liikkeelle? Aika harvalle piirroshahmolle on peräreikä piirretty.
  16. T

    Ihmettelyketju

    Pyydän nöyrimmästi anteeksi, jos loukkaisin sinua, se ei ollut tarkoitus. Kuten sanoin, määritelmäsi itsestäsi nosti esiin kertomasi OKL:n pääsykokeista mieleeni, mutta pahoittelen kysymysta väärässä ketjussa.
  17. T

    Ihmettelyketju

    Uhkailu, piilovittuilu?? Onko helle sekoittanut pääsi? Sinä olet itse kertonut tällä palstalla pääsykokeista ja pyytänyt neuvoja niitä varten. Annoin sinulle neuvon, eilen satuin muistamaan tuon keskustelun viestisi yhteydessä ja kysyin tulosta. Kieltämättä määritelmäsi itsestäsi, hävytön ja...
  18. T

    Ihmettelyketju

    Miten kävi OKL:n pääsykokeissa? Pääsitkö sisään?
  19. T

    Ihmettelyketju

    Ei voi, tästä on keskusteltu jo pitkään.
  20. T

    Ihmettelyketju

    Ihmetyttää miksi Kirjoittelija saa edelleen jatkaa palstalla, kun kirjoittelun ainoa tarkoitus on ärsyttää vastapuolta. Ehkä kyseessä on jonkun porukan tieteellinen koe, jonka tulokset luemme tulevaisuudessa.
Ylös