Hakutulokset

  1. T

    Romanit

    Ymmärrän että kokemuksesi on katkeroittanut sinut, etkä pysty näkemään mitään hyvää tai positiivista romaneissa. Kokemukset ovat tehneet sinusta ennakkoluuloisen, tuomitset romanin tuntematta häntä lainkaan.
  2. T

    Romanit

    Sinulla on uskomaton taito lukea nimimerkkien ajatuksia, arvostan. En ole elänyt kuplassa, työni erityisopetuksen ja lastensuojelun parissa on avannut elämän syrjäseutuja rajulla kädellä. Olen nähnyt romaneja oppilaina, vanhempina ja kollegoina, kohtaamiset ovat olleet pääosin positiivisia.
  3. T

    Romanit

    Näin olen toiminut ja toimin tulevaisuudessakin. Kuten olen tässä ketjussa jo useampaan kertaan kertonut, minulla on pääosin positiivisia kokemuksia romaneista
  4. T

    Romanit

    Kysyit mitä olisin tehnyt. Olisin poistunut jonosta ja ilmoittanut mahdollisesta näpistyksestä henkilökunnalle. Tämän jälkeen olisin maksanut ostokseni toisella kassalla ja antanut henkilökunnan hoitaa tilanteen loppuun. En olisi raportoinut tapahtunutta tänne.
  5. T

    Romanit

    Miten tämä minuun liittyy?
  6. T

    Romanit

    Käsittääkseni tämän ketjun idea on päänaukominen, keskustelua tästä ketjusta on vaikea löytää.
  7. T

    Romanit

    Minulla on pääosin positiivisia kokemuksia romaneista, mutta samaan aikaan tiedostan ongelmat. Ajattelutapasi hidastaa romanien kulttuurin muutosta ja lisää vastakkainasettelua, kuten tämä ketjukin. @Zeta03 linkitti innoissaan taas IL:n klikkiotsikon ja kauhisteli, oikeaa keskustelua aiheesta on...
  8. T

    Romanit

    Liputusta on suositettu vuodesta 2014 lähtien.
  9. T

    Romanit

    8.4. on ollut vuodesta 2014 asti virallinen liputuspäivä.
  10. T

    Romanit

    "Romaniväestön asenteet koulutusta kohtaan ovat muuttuneet. Nykyisin suurin osa romanivanhemmista suhtautuu kannustavasti lastensa koulunkäyntiin. Romanien parissa on alettu arvostaa koulutusta väylänä ammatteihin."...
  11. T

    Romanit

    Tuntemani romanit haluavat muuttaa kulttuuriaan paremmaksi.
  12. T

    Romanit

    En tiedä mitä tarkoitat puolustuskannalla, oman mielipiteeni romaneista olen kertonut tässä ketjussa useaan kertaan. En vaan pidä tässä ketjussa esiintyvästä rasismista, siitä syntyvä tunne vaan pakottaa kommentoimaan aina välillä.
  13. T

    Romanit

    Ok, hyvin olet säästynyt.
  14. T

    Romanit

    Niin, kuinka moni menee huomauttamaan tai kirjoittelee tänne valtaväestön roskaamisesta, väärin pysäköinnistä tai äänekkäästä elämästä?
  15. T

    Romanit

    Aivan, näin tietysti tilanne on, turha tästä on enempää vääntää. Toivottavasti porukka nyt tutkii tulevaisuudessa esim. kamppailulajien tulosluetteloita tarkasti ja uutisoi niistä tänne. Tai vaikka linkittää Kyösti Hagertin juttuja ketjuun
  16. T

    Romanit

    Ok, hyvä niin.
  17. T

    Romanit

    En tiedä, kannattaa linkittää, jos kerran kiinnostaa.
  18. T

    Romanit

    Ehkä kysymys on enemmänkin palstan kirjoittajista, heitä ei tuollaiset uutiset kiinnosta.
  19. T

    Romanit

    Asenteesi on rasistinen. Olet useammassa viestissä kertonut ennakkoasenteistasi romaneja eli ihmisryhmää kohtaan. »Rasismia ovat – – sellaiset uskomukset ja toiminnot, jotka pohjautuvat ajatukseen ihmisryhmien perustavanlaatuisesta kulttuurisesta ja/tai biologisesta erilaisuudesta, ja jotka...
  20. T

    Romanit

    Pukeutuminen koskee myös nuorempia miehiä, suorat housut jne. pitää olla päällä, kun paikalla on vanhempia romaneita. Verkkarit, uikkarit tai esim. shortsit ovat no, no tällöin.
Ylös