Hakutulokset

  1. T

    Kiusaaminen ja miksi sallit koulukiusaamisen?

    Kärjistetysti kyllä. Jos joudut urheilujoukkueessa tai työelämässä huonoon rakoon on sinulle vaihtoehtoina joka työskennellä itsesesi sieltä uuteen valoon tai hyväksyä roolisi. Meidän pitäisi alusta asti kasvattaa lapsistamme kovia.
  2. T

    Kiusaaminen ja miksi sallit koulukiusaamisen?

    Siinä tilanteessa kylläkin, mutta ei siellä aina ole ihmistä pelastamassa. Varsinkaan nuorten piireissä, jossa olet joko jossain porukassa tai et. Sinne pääset ansaitsemalla tavalla tai toisella sen porukan kunnioituksen.
  3. T

    Kiusaaminen ja miksi sallit koulukiusaamisen?

    Elokuvissa kylläkin, mutta ei oikeassa elämässä. Poikkeuksia toki on, mutta eiköhän me kaikki tiedetä, että oikeasti heikkoutta ei voi näyttää. Kusipäisimmät syövät aina heikot hengiltä.
  4. T

    Kiusaaminen ja miksi sallit koulukiusaamisen?

    Mielestäni ihmisistä on tullut liian pehmoisia. Yritämme muovata maailmasta paratiisia, vaikka elämä vaatii kovuutta. Samalla tavalla tämä näkyy näissä kiusaamiskeisseissä. Lapset ja nuoret hakevat aina asetelmia ja nokkimisjärjestystä. Itseänikin isot pojat yrittivät koulussa kiusata, mutta...
Ylös