Hakutulokset

  1. T

    Lukko pudotuspeleissä keväällä 2015

    Monta nimeä voisi mainita jotka pelaavat erinomaisesti mutta pakko vähän alkaa huutelemaan Mikkolan ja ison Virtasen perään että nyt täytyy herätä kun vihun taso ja pelityyli heittää häränpyllyä seuraavassa sarjassa. Siinä kaikkien on oltava parhaimmillaan ja nämä kaksi sitä eivät tällä hetkellä...
  2. T

    Lukko pudotuspeleissä keväällä 2015

    Juna on niin hyvin raiteillaan ettei oikein uskalla sanoa mitään... Eka meni 100% juuri niinkuin pitikin. 11 jäljellä. Mahtavaa duunia koko joukkueelta. Nemokin oli joka tilanteessa mukana vaikka pelasi vaan sen 13min. Huomaa että kaveri elää playoffseja varten.
  3. T

    Lukko pudotuspeleissä keväällä 2015

    Lukko sai veikkaukselta toiseksi pienimmän kertoimen mestariksi. Siellä on vähän katsottu keskinäisiä pelejä ja virettä, muttei liikaa kuitenkaan koska silloin Lukolla olisi pienin kerroin:D Dufvan monia haastatteluita kun lukee ja kuuntelee niin erittäin itsevarmasti ja rauhallisesti odottelee...
  4. T

    Lukko pudotuspeleissä keväällä 2015

    Tuli mieleen tosta Ipa-Ifk pelistä että kun Lukko tulee Kuopiosta lentämällä niin tuleeko se vasta seuraavana päivänä vai onko kone ihan omaan käyttöön varattu kun täytyy ottaa huomioon että voidaan pelata pitkälle yöhön?
  5. T

    Lukko pudotuspeleissä keväällä 2015

    Minä taas näen että näitä päävihuja, joihin KalPakin kuului ja kuuluu, Lukko pelasi niinkuin poffeja silmällä pitäen ja asetelmia hakien, kun taas heikompia vastaan ei niinkään ehkä ihan 100 lasissa painettu vaan vältettiin loukkaantumisa tjsp. Tai näin ainakin haluan uskoa. Toinen syy on...
  6. T

    Lukko pudotuspeleissä keväällä 2015

    Minä taas en muista Lukon historiasta yhtään mestaruutta niin kauan kuin raumalla on jäähalli ollut mutta niin vaan sitäkin historiaa täytyisi lähteä nyt muuttamaan. Lukon asenne ns. tärkeisiin peleihin oli viimeisen kuukauden mestaritasoa ja nyt jäljellä on vain näitä tärkeitä pelejä, ei mitää...
  7. T

    Lukko pudotuspeleissä keväällä 2015

    Jos eilinen jatkuu niin kesä alkaa 4 ottelun jälkeen. Ei ne Lukon vahvuudet joka runkosarjan matsissa näkynyt, eikä edes tarvinnut. Edit. Kokemuksella voitetaan ottelusarjoja, ei yksittäisiä pelejä.
  8. T

    Lukko pudotuspeleissä keväällä 2015

    Juu Lukon kompastuskivi tulee taas olemaan jatkoaikalaisten ylimielisyys.. Nyt on Lukossa niinpaljon kokemusta että aliarviointiin ei varmasti sorruta. Kyllähän sen kaikki tietää että helppoja pelejä ei jatkossa ole tiedossa mutta toiset on vähemmän sopivia Lukolle kuin toiset mutta ETUKÄTEEN...
  9. T

    Lukko pudotuspeleissä keväällä 2015

    Olisi melkosen pöhlöä olettaa etteikö Tappara pystyisi 3. erässä pelin vielä kääntämään mutta tällä hetkellä näyttää siltä että Kosken junnumainen loppuhetken koohottaminen maksaa runkosarjan kakkossijan. Noh osa syyllisyyden viitasta voidaan tietty antaa av:n täydelliselle koomailulle myös. Ja...
  10. T

    Lukko pudotuspeleissä keväällä 2015

    Tampereen paikallisessa voi tosiaan käydä miten vaan joten ei se 2. sija ihan mahdoton ole, itse täytyy tietenkin voittaa kuopiossa 60 min aikana joka voi olla myös hankalaa. Puolivälierät Ässiä vastaan olisi jotain aivan käsittämätöntä settiä. Sana eeppinenkään ei riittäisi kuvailemaan sitä...
Ylös