Hakutulokset

  1. T

    Marjamäelle kenkää!

    Jääkarhut nimenomaan ovat Norja kansainvälisestä pelistä puhuttaessa ja aina noin 1970-luvulle asti suomalaisissa sanomalehdissä mainittiin vanhoissa ottelukirjoituksissakin eri lehdissä hyvinkin usein tuo lempinimi joskin useimmiten enemmän 1950-luvulla tai 1960-luvulla tuota nimitystä...
  2. T

    Marjamäelle kenkää!

    Varmaan erillisen Marjamäen kritisoinnin sijaan toistaiseksi pitää tähän väliin laittaa sitä, että viime vuosina Suomella ei oikein aina tunnu oikein pelitavat ja kuviot natsaavan muutenkaan. Jo Jalosen aikaan oli jo ongelmia, mutta MM-kulta pehmensi kritiikkiä ja joitakin muitakin ongelmia...
  3. T

    Marjamäelle kenkää!

    Paitsi, että eikös hänen Päävalmentajan pestinsä pääty jo joka tapauksessa tämän kaiken jälkeen? Muuten voisi kyllä jäädä hieman eikä ihan ehkä vähääkään aikaan kasvamaan valmentajana. Mikäli sekään enää auttaa kun tilanne on näinä vuosina päässyt sellaiseksi kun on päässyt. Joutui ehkä...
  4. T

    Marjamäelle kenkää!

    Ei mene kyllä Marjamäellä hyvin ei. Vaihtoon olisi joutanut jo ennen näitä Talviolympialaisia. Mikäli jää vetämään vielä karkelot Kööpenhaminan Kalinassa keväällä niin ilman käytännössä MM-kultaa ei taida mitään asiaa enää olla Päävalmentajaksi ja jos onkin niin se on sitten joskus kaukaisessa...
  5. T

    Marjamäelle kenkää!

    Tiedä tuosta sitten. Aikamoiset MM-kisat ovatkin olleet takana ja tuntui kyllä aikamoiselta mankelilta. Neljäs sija tai jo pronssimitali tuntuivat aika lailla huipulta vaikka tietysti hopeakin olisi jo ollut melkein kuin se mestaruus. Välillä olisi voinut kyllä jäädä esittämällään pelillä...
  6. T

    Marjamäelle kenkää!

    Näin juuri ja Matikaista vielä aika paljon savustettiin kun jotenkin tuntui aina niin kovin ulkopuoliselta olemaan silloisilla mittakaavoilla se kaikkien haluama valmentaja. Ainakin näin kulissien takana jos ei sitten ihan suoraan. Erikoista kieltämättä oli tuo vuoden 1994 sopimus johon asti...
  7. T

    Marjamäelle kenkää!

    Tiedä vielä Marjamäen osalta tai muutenkaan, mutta... Kyllä tulee olemaan murheen päivä sille valmentajalle joka jonakin päivänä joskus vaikka edes yhtenä tilastotappionakin ei saisi Suomea edes Puolivälieriin saakka. Oli se sitten Marjamäki tai hänen kaukaisen kaukainen seuraajansa Leijonissa...
  8. T

    Marjamäelle kenkää!

    Näin. Toisaalta taas mikäli Marjamäen alaisuudessa tulisi vaikka tuurilla joku odotettua parempi huippusuoritus tai suurin piirtein melkein mestaruus tai aivan jopa se nk. Poikakin kotiin niin kukaan tuskin sen jälkeen taaskaan muistaisi näitä ongelmia mitä miehellä on ollut tai mitä kohtaan on...
Ylös