Hakutulokset

  1. T

    Titaanit 2014–2015

    TITAANIKASVATTI MM-KISOIHIN! Niinhän siinä sitten kävi, että MM-leirityksessä alusta loppuun asti mukana ollut titaanikasvatti Ossi Louhivaara nappasi itselleen paikan Suomen MM-kisamiehistöstä: Ossi Louhivaara Leijonien MM-kisamiehistöön (Titaanien kotisivujen uutinen) Ossista tuli näin ollen...
  2. T

    Titaanit 2014–2015

    Välierät alkavat Titaanien osalta tänään GrIFK:n isännöimässä Kauniaisten vieraskaukalossa. Viime kierroksella ensimmäinen ottelu sössittiin liialliseen vastustajan tekemisten katseluun, eikä lopun kiri kantanut enää kuin maalin päähän. Toivottavasti Titaanit on nyt alusta alkaen valmis...
  3. T

    Titaanit 2014–2015

    Titaanit meni siis lähes näytöstyyliin jatkoon voittamalla PEPO:n kotonaan 10-2 ja päättämällä ottelusarjan jatkoajalla komealla ylivoimamaalilla. Onneksi perjantainen tappio osattiin kääntää sopivanlaiseksi raivoksi ja tarjoilla kotiyleisölle makiaa mahan täydeltä. Tänään ratkesi puolestaan...
  4. T

    Titaanit 2014–2015

    Näin kävi, mutta vielähän ei ole ratkaistu mitään muuta kuin se, että nyt Titaanien pitää hakea jatkopaikka kotihallissaan joko jatkoajan tai rankkarien avulla. "Selkä seinää vasten" -olo lisää toivottavasti entisestään kotkalaisten kiinnostusta toista osaottelua kohtaan. Huomenna ollaan...
  5. T

    Titaanit 2014–2015

    Titaanit nappasi II-divarin runkosarjasta 3. sijan ja se taas toi pleijareiden avauskierroksen vastustajaksi PEPO:n. Mikään ylitsepääsemättömän vaikea vastustajahan PEPO ei ole, mutta ei myöskään mikään pelkkä pala kakkua. Jatkoonpääsyn ohella haluaisin nähdä, että Titaanit pystyy pelaamaan...
  6. T

    Titaanit 2014–2015

    Akatemia porskuttaa – A-, B- ja C-nuorten pelit jatkuvat Suomi-sarjassa Kulunut syyskausi oli monella tapaa poikkeuksellinen titaanikiekkoilun näkökulmasta katsottuna. Seuran edustusjoukkue oli keväällä kivunnut komean marssin säestämänä II-divisioonaan ja samalla myös Titaanien kaksi vanhinta...
  7. T

    Titaanit 2014–2015

    Nyt kun sarjakautta on takana reilut puolitoista kuukautta on hyvä hieman katsastaa missä Titaanien osalta mennään. Edustusjoukkue on pienoisista ailahteluista huolimatta alkanut sementoida paikkaansa II-divarilohkonsa kärkiviisikossa. Alla on nyt kolmen voiton putki, jonka aikana Titaanit on...
  8. T

    Titaanit 2014–2015

    Titaanien kausi niin edustus-, A- kuin B-nuortenkin tasolla lähti käyntiin viime viikonloppuna varsin erilaisin juonenkääntein. Titaanit Akatemia kieputti II-divarin sarja-avauksessaan NASKI:n nurin maalein 8-3, napaten heti hyvän lähdön pudotuspelipaikan tavoittelulleen. A-nuoret taas...
  9. T

    Titaanit 2014–2015

    Edellisen kauden päättymisestä on aikaa noin kuukausi, joten eiköhän se ole uuden kausiketjun avaamisen vuoro. Edelliskausi oli yhtä riemumarssia vähän joka sektorilla, mutten hyvällä tahdollakaan jaksa uskoa samanlaisen rallin jatkuvan, sillä niin Akatemian, A- kuin B-nuorten sarjatasot ovat...
Ylös