Hakutulokset

  1. T

    Aholalle monoa

    Täällä Suomessa ei kenkää niin vaan anneta. Ainakaan tämän perusteella kenkää on hankala antaa. Pitkän ajan seuranta ja kaikkien törttöilyjen ylöskirjaaminen todistajalausunnoin voisi onnistua, mutta se vie kyllä aikaa. Hallituspaikasta päästään eroon äänestyksellä.
  2. T

    Aholalle monoa

    Eipä sitä taida isotkaan firmat enää noihin pystyä. Jotkut koittavat ja kiinni jäädessään, maksavat sitten mukisematta. Itsekin puolustelin Aholaa, mutta nythän näyttää siltä, että lapsuuden ystävää on vietä kuin pässiä narussa. Tällä menolla Aholalla ei kohta ole kavereita siviilissä. Tällöin...
  3. T

    Aholalle monoa

    Moi Kane. Viestini ei ollut tarkoitettu sinulle. Ei varsinkaan mollaamaan. En lukenut kovinkaan montaa viestiä tästä ketjusta. Omat kommentit perustuvat pelkästään tuohon videoon, jonka näin pari viikkoa sitten. Tuolloin ajattelin, että onpa erikoinen tapa tuoda omat mielipiteet esille videon...
  4. T

    Aholalle monoa

    Tätä mietin minäkin. Tuohan on vain jatke toisen osapuolen näkemyksestä. Tämän jälkeen Aholoita on lainattu summittaisesti, jonka jälkeen kerrotaan missä valehdeltiin ja mikä on oikea totuus. Totta tai ei, tällaiset on kyllä syytä jättää omaan arvoonsa. Tokihan noita ammattihermostujia löytyy...
Ylös