Hakutulokset

  1. T

    Joukkueen rakentuminen kaudelle 2015–2016

    Toki hienoa, että kairattiin lopulta kaksi pistettä Kouvolasta, mutta aika aikaista puhua laivan kääntämisestä. Tämän viikon kolme kotimatsia näyttävät, onko kurssi ylös vai alaspäin. Lähtökohtaisesti kuusi pistettä on ihan minimivaatimus näistä matseista tai ollaan alisuoritettu melko roimasti...
  2. T

    Joukkueen rakentuminen kaudelle 2015–2016

    Kun Sandell tippui telakalle ja Byersista piti päästää irti, tuotiin sisään Kantola ja Jaatinen. Tällöin sain Pajuojan puheista käsityksen, että Kantola korvaa Byersin fyysistä preesensiä ja Jaatinen tuotiin tuoman leveyttä. Viimeisimmät Juupen letkautukset ovat kuitenkin antaneet ymmärtää...
  3. T

    Joukkueen rakentuminen kaudelle 2015–2016

    1. Miten tämä on mahdollista? Aiempi kapteeni ja todellinen huippu-urheilija nimenomaan fysiikaltaan. Ainakin aikaisemmin pelannut esimerkillisesti ja löytynyt oikeanlaista kovuuttakin. 2. Mielestäni tällä hetkellä turhin hyökkääjä, mitä jäällä on käynyt pyörähtämässä. Ei mitään lisäarvoa...
  4. T

    Joukkueen rakentuminen kaudelle 2015–2016

    Juuri näin. Jaatinen tuo vähän leveyttä. Maaleja lienee turha odottaa. Kantola korvaa jollain tapaa Byersin. Sandellin saappaisiin (tai edes saappaaseen) ei kummastakaan näistä miehistä ole. Eli verorajan jälkeen yksi sentteri (?) kehiin. Milloin tuo veroraja muuten paukkuu? En jaksa uskoa...
  5. T

    Joukkueen rakentuminen kaudelle 2015–2016

    Olen melko varma, että Hintz ja ennen kaikkea Polak olisi saatu pidettyä, jos olisi ajoissa tarjottu kunnon pahvia. Jännä nähdä, minne päin Polak suuntaa. Siinä olisi ollut varma 40+ pisteen mies ensi kaudelle ykkösen laidalle. Nyt hyökkäys on vähintään yhtä ratkaisijaa vajaa ja se tulee...
  6. T

    Joukkueen rakentuminen kaudelle 2015–2016

    Sama laulu jatkuu. Kolmos-nelosketjun hyökkääjät löytävät Ilvekseen kivalla prosentilla. Hyökkäyksestä puuttuu kärki. Pakisto on hyvässä formissa. Toivoseen löytyy luottoa. Jostain kaivataan kelpo kakkonen.
  7. T

    Joukkueen rakentuminen kaudelle 2015–2016

    Nimimerkki Surprise Me tuolla liigan huhuketjun puolella kirjoittaa Asplundin menosta Lukkoon sekä "melko varmana" tietona Hintzin siirrosta IFK:hon. Toivottavasti tämä todella on pelkkä huhu. Viime kaudella IFK vei liigan parhaan pelaajan (okei, ei lopulta pelannut peliäkään stadissa) ja nyt...
  8. T

    Joukkueen rakentuminen kaudelle 2015–2016

    Itse jättäisin juuri em. syistä johtuen Kukkosen ilman sopparia, mutta Tuokkola varmaan pitää oman lempipakkinsa joukkueessa. Kukkonen on mennyt alas kuin lehmän häntä tällä kaudella ja päästäisin äijän menemään. Tämän kauden suoritus on aika helppo korvata ja Levo kykenee kyllä tähän saamalla...
  9. T

    Joukkueen rakentuminen kaudelle 2015–2016

    Ensi kautta ajatellen alakerta on täysin levällään. Mitä ilmeisimmin molemmat molarit menevät vaihtoon, joten tilalle tarvitaan selkeä ykkönen ja sitten mahdollisesti Yrjölä kakkoseksi. Mäkelä ja Näppilä mahtuvat kuuden kärkipakin joukkoon. Mäkisen tämän kauden vuoristorata ei lupaa hyvää...
Ylös