Hakutulokset

  1. T

    Samalta kuulostavat laulut

    Yanni - One Man's Dream Nobuo Uematsu - Prologue (Lost Odyssey) Toki varsin simppeli melodia sinänsä, että tuollaisen voi keksiä kuulematta alkuperäistäkin, mutta varsin lähellä ovat toisiaan kuitenkin... joten herää epäilys, että Japanin "John Williams" on saattanut kuulla tuon sävellyksen ja...
  2. T

    Samalta kuulostavat laulut

    Vilperin Perikunta ja tuo kyseinen biisi tietty käännös Men at Workin Down Underista. En kyllä tuosta biisistä löytänyt juurikaan yhtymäkohtia tuohon mainitsemaasi kappaleeseen, mutta Leevi and the Leavingilstä tuo tyyli lauluineen kaikkineen tosiaan muistutti varsin paljon.
  3. T

    Samalta kuulostavat laulut

    En tiedä onko jo mainittu, eikä nyt jaksa ruveta selailemaan taaksepäin, mutta minua häiritsee se, että Chisun "Sabotage" biisissä yksi melodia menee ihan samalla lailla kuin Dannyn ja Armin "Tahdon olla sulle hyvin hellä" kappaleessa se instrumentaaliosuus. Hyvin vaikea kuvitella, että Chisu ei...
  4. T

    Samalta kuulostavat laulut

    Joo, se oli ennen wanhaan kai todella yleistä. Taisihan tuo arvon Tapsa Rautavaarakin sitä tehdä, mm. Yölinjalla oli olevinaan täysin oma biisi, eikä krediittejä Johnny Cashille pahemmin jaettu. Noihin asioihin ei kai vaan kiinnitetty huomiota tai ajateltu moisten yksityiskohtien olevan...
  5. T

    Samalta kuulostavat laulut

    Käsittääkseni onkin ja PMMP ei ole asiaa koskaan yrittänyt kiistää tahi peitellä. Hieno biisi kyllä ja mielestäni komea kunnianosoitus.
  6. T

    Samalta kuulostavat laulut

    Et raukka ite ole kumpaakaan kuullut? Jälkimmäisen kohdalla ei kyllä ole mitään menettänytkään jos ei, varsin vastenmielinen sävellys. En ymmärrä, miksi piti ihan mukavalta kuulostava melodia mennä vaihtamaan tuollaiseen helvetilliseen melodiaan takaisin. No, Putin.
  7. T

    Samalta kuulostavat laulut

    Minä taas olen sitä mieltä, että Yö on uikutus-bändi, mutta jos jollekin tekee helpommaksi bändin kuuntelemisen, kun se kuuluu rock-kategoriaan, niin sallittakoot.
  8. T

    Samalta kuulostavat laulut

    Koko J. Karjalaisen tuotanto. Yhtä samaa biisiä kaikki.
Ylös