Hakutulokset

  1. T

    Steve Moses Jokereihin

    Joo niinhän ne mahtuvat vaikka toi sun prosenttilasku ei ihan oikein menekään, mutta miten "änärissä" heikoimmat pärjää kärkeä vastaan? Ei kovin kummoisesti eli aika sama tilanne sikäli siellä on vaikka ehkä vertaukseni olikin epäselvä. Aina on taloudellisia eroja olemassa.
  2. T

    Steve Moses Jokereihin

    Eikö tota kutsuta markkinataloudeksi? Sama systeemihän se on NHL:ssäkin. Ne piirtää kenellä on liitua. Palkkakatolla saa vähän tasoitettua. Pohjois-Amerikassa on toki myös lisäksi palkkalattia mutta ei se silti ole sarjaa tasaiseksi saanut.
  3. T

    Steve Moses Jokereihin

    Kaiken muun Kozun sitten oikeastaan tekeekin paremmin. Peli, kun on paljon muutakin kuin vain laukauksia.
  4. T

    Steve Moses Jokereihin

    Kasvatti, no joo. Suosittu, kyllä. Maaliennätyksen ymmärrän ja se on ehdottomasti äärettömän kova suoritus mutta siinä valossa en murehtemista tajua, että en usko, että missään tapauksessa olisi Jokereihin enää palannut, koska 36 maalia.
  5. T

    Steve Moses Jokereihin

    Tuossa ketjussa ongelmana on viimeistään pleijarit eli sama kohtalo kuin LoKoMolla. Aika heiveröisiä kavereita sitten, kun miestä saa alkaa ottaa tosissaan. Mutta en mä oikein ymmärrä miksi Moseksen perään pitää itkeä niin paljon. Jokereiden rahoilla miestä ei olisi missään tapauksessa saatu...
Ylös