Hakutulokset

  1. T

    Michael Garteig HIFK:ssa

    Pakko sanoa, että vituttaa huolella Gartsin puolesta. Oli siellä vaikeuksia herralla itselläänkin mutta sitten kun tarttui, jengi edessä perseili helvetisti. Sitten sai juonesta kiinni ollen mielestäni jo todella hyvä vaikka pomppiikin välillä. Ja nyt päättyi sitten tähän kohtaan tällä tavalla...
  2. T

    Michael Garteig HIFK:ssa

    Se olis ollut highlight kamaa jos sen ois ottanut. Blomqvist oli myös loistava teidän maalilla. Ihailen hänen rauhallisuuttaan noin nuoreksi kaveriksi. Itse vapisen divarikiekossa maalilla kun kaveri ylittää sinisen. Onnittelut voitosta.
  3. T

    Michael Garteig HIFK:ssa

    Jep. Aivan turha jätkä. Lähtis menee vielä ku kerkee.
  4. T

    Michael Garteig HIFK:ssa

    Tämän oon nähnyt aikasemminkin, Garteig antaa mahdollisuuden voittoon ja jengi ei tee paikoistaan. Ei edes yhtä.
  5. T

    Michael Garteig HIFK:ssa

    Jos ois menny rankkareille, olis Garts saanut nollapelin
  6. T

    Michael Garteig HIFK:ssa

    Pikkupoikana iso haave oli vetää liigassa IFK:n paita päällä. Pihapeleissä olin aina Jan Lundell. Onneksi taso riittää vain 2-3divariin asti. Ihan vaan kun tätä ketjua lukenut eilisestä pelistä asti, jota olin muuten hallilla katsomassa ja näin ollen olen parempi fani kuin te, jotka ette...
  7. T

    Michael Garteig HIFK:ssa

    Katsoin tilanteen uusiksi ja komppaan. Näyttää siltä, että Garteig odottaa puolustajan(?) hakevan kiekon häneltä ja pakki taas odottaa pientä syöttöä. Siinä just ennen Garteigin syöttöä tulee sellainen 0,5sek kestävä "mitä me tehdään" -jäätymistilanne molemmilta. Kommunikaatiovirheitä tälläiset...
  8. T

    Michael Garteig HIFK:ssa

    Itse divariveskarina ja mv-koutsina totean, että tervetuloa. Tuo rauhallisuus on sen verran miellyttävää, että annan absoluuttisen mielipiteeni kaikkien puolesta; maalivahtiin emme kaadu.
Ylös