Hakutulokset

  1. T

    Pelicans kaudella 2018–2019

    Ilmeisesti Zohornaa tuodaan sisään siis ihan rauhassa, pienehköllä peliajalla (toki yv-ajan pitäisi olla taattu). Saapi nähdä, mihin ketjuun kaveri lopulta päätyy.
  2. T

    Pelicans kaudella 2018–2019

    Eiköhän Pelsujen tähtäin ole lähtökohtaisesti maalintekijän tai rutinoituneen ykkössentterin hankinnassa. Ainakaan itselleni ei tule mieleen, minkä vuoksi tänne hommattaisiin marttisia pakistoon. Ja tosiaan, ei mielellään hommattaisi Tukosta.
  3. T

    Pelicans kaudella 2018–2019

    Aikalailla vuosi sitten haettiin loppulukemin 1-2 jatkoaikavoitto Sulakin maalilla, joka tuli jatkoajan viimeisellä sekunnilla (Perhosella ottelussa 46 torjuntaa). Toisin sanoen ei sekään voitto helpolla tullut, ja tänäänkin on kovasti töitä edessä.
  4. T

    Pelicans kaudella 2018–2019

    Syömähammas silti. Kuten aikaisemmat kirjoittajat ovat todenneet, on kyseisen kaltainen vertailu tilastollisesti arvioiden hieman hankalaa, kun ei oteta huomioon ylivoimamaaleja tai maaleja, jotka ovat syntyneet muiden ketjujen jäsenten kanssa, eikä myöskään pakkien maaleja, jotka ovat syntyneet...
  5. T

    Pelicans kaudella 2018–2019

    @Jägen_pelsut Kyllä, meillä on yksi tehokkaimmista nelosketjuista, ja heistä tulee olemaan paljon iloa jatkossa. Syömähampaaksi kutsumiseen en kuitenkaan lähtisi, koska ketjukoostumukset ovat eläneet valtavasti (kuten mainitsit), ja uskoakseni (tilastoja minulla ei ole) nelosketju ei ole näitä...
  6. T

    Pelicans kaudella 2018–2019

    On. Kavereiden yhteenlaskettu pistemäärä tältä kaudelta riittää Pelicansin sisäisessä pistepörssissä sijalle 8. Heidän tehojensa mukana siis noustaan ja lasketaan. Muutoin iso kiitos hienosta analyysista! Kuten oletkin ilmaissut, on tuolla monta joukkuetta, joilta oltaisiin voitu ottaa enemmän...
  7. T

    Pelicans kaudella 2018–2019

    Sentteristössä lähinnä näen kuitenkin ongelmana sen, että kukaan heistä ei ole vielä osoittanut kykenevänsä illasta toiseen kantamaan joukkuetta (ratkaisumielessä). Siikosella kahden viime kauden pistekeskiarvo noin 0,5 ppg, toki loukkaantumisten vaivaamana. Björninen taasen on ainakin vielä...
  8. T

    Pelicans kaudella 2018–2019

    Tuonne pre-season -osioon olikin @laituri veikannut ulkomaalaisten pisteitä tulevalla kaudella, joten laitanpas itsekin hieman veikkauksia kehiin olettamani vakiomiehistön (siis keiden veikkaan olevan kokoonpanossa teoreettisessa tilanteessa, jossa kaikki ovat ehjiä) pisteistä. Pisteet merkitty...
  9. T

    Pelicans kaudella 2018–2019

    ”Pelatkoon Zohorna sitten laidalla, kun sentterin paikat ovat täynnä.” Ykkössenamme olisi A. Mustonen. Zohorna mahtuu keskelle, siinä vaiheessa muut siirtyvät.
  10. T

    Pelicans kaudella 2018–2019

    Onhan Zohornan nyt käytännössä pakko pelata sentteriä, muutoin meillä on sentterinelikkona Siikonen-Mustonen-Björninen-Elimäki. Näistä Björninen (pienellä varauksella myös Elimäki) täyttää tonttinsa saappaat, mutta kaksi kärkisentteriä eivät nyt ihan tykkikautta lupaa.
  11. T

    Pelicans kaudella 2018–2019

    Sanoisin, että Björninen tietynlaisen läpimurron jo teki edellisellä kaudella, ellei sitten odota läpimurtoa pistenikkarisentteriksi. Terveenä täytyy kyllä junnujen pysyä, Siikosen kehitystä ainakin haitannut kohtuuttomasti.
  12. T

    Pelicans kaudella 2018–2019

    Nyt pääsee ainakin kovimpaan mahdolliseen testiin ton loukkaantumattomuuden kanssa, meillä kun nuo pelaajat tuppaavat menemään rikki.
  13. T

    Pelicans kaudella 2018–2019

    Klo 15.
  14. T

    Pelicans kaudella 2018–2019

    Hyväksyn tietysti, jos kärsivällisyys alkaa loppua (myös itselläni) elokuun tienoilla, mutta nyt on vasta maaliskuu, ja olisi varmaan jonkinmoinen ennätys, jos meillä jo nyt kaikki äijät olisi kiinnitetty. Annetaan seuralle hetki hengähtää, vastahan se kausi viime lauantaina loppui. P.S. Minun...
  15. T

    Pelicans kaudella 2018–2019

    Odotellaan nyt rauhassa, joidenkin hankintojen tämän kauden seuroilla voi olla kausi kesken, eikä silloin pahemmin noita julkistella. Maltti on valttia, tiettyyn pisteeseen saakka.
  16. T

    Pelicans kaudella 2018–2019

    Ykkössentteri on tällä hetkellä se prioriteetti, jonka ainakin itse haluaisin toteutuvan mahdollisimman nopeasti. Toki kova laiturikin kelpaisi, sellainen ”Bertrand”/”Borna” toimisi oikein hyvin. Pakiston osalta meillä on Keke, Mane, Pepe ja Kaski, eli kaksi pakkia tarvittaisiin, jos oletetaan...
  17. T

    Pelicans kaudella 2018–2019

    Kyllähän Rekonen toimisi myös kakkosketjussa keskikastin jengeissä todella hyvin. Kaverilla on oikein hyvät kädet ja osaa ajaa maalille. Ässät teki hyvän kaappauksen, vaikka Rekosen loppukausi olikin todella vaisu.
Ylös