Hakutulokset

  1. S

    World of Tanks

    Enpä ole itsekään pitkään aikaan ollut tuolla Jatkiksen kanavalla vaikka peliä olen edelleen pelaillut. Täytyypä viikonloppuna tulla pyörähtämään. SaiPalle vittuilun lisäksi myös KalPan otteita on kovasti ylistetty kanavalla ja myös Tessussa tai Mumblessa jos ollaan vedetty vaikka komppamatseja.
  2. S

    World of Tanks

    Suurimmassa osassa tapauksissa se vika on nimenomaa näppiksen takana eikä pelissä, näin on varmasti tässäkin. Mulla oli mukana sekä AP.tä, että HE:tä ja en ole ihan saletissa kumpaa käytin toisessa laukauksessa. Melko varma olen siitä, että sen M6:n ammuin AP:llä ja se eka yritys TOGiin oli...
  3. S

    World of Tanks

    Aika kohtisuoraan pääsin ampumaan kumpaakin, joten ainakaan autobouncesta ei ole kysymys. Täytyy viikonloppuna kaivaa replay koneen syövereistä ja katsoa mihin ne kuulat osuivat. Eka laukaus, minkä ammuin siis kylkeen osui aika lailla siinä kyljessä olevan luukun viereen. Kyllähän tuolla tykillä...
  4. S

    World of Tanks

    Mä ajelin eilen ennen klaanin stronkkakurwailuja kanssa näitä tehtäviä. Olen menossa vasta Stug IV:n tehtävissä ja hevilläkin on se missä pitää tuhota kaksi heviä (olisiko tehtävä nro 6?). Päätin ottaa KV-2:n ja sen tietty sillä mahtitykillä. Kartaksi tuli Erlenbergin hyökkäys ja olin itse...
  5. S

    World of Tanks

    Ostinpa itsekin viikonloppuna tuon CDC:n. Seitsemän matsin otannalla sanoisin, että tosi mukava vaunu on. Pellit suojaavat hätäisesti sateelta, mutta kun sen pitää mielessä, niin tulosta saa kyllä aikaiseksi. Voittoprosentti tuolla vaunulla on tällä hetkellä 71,43% ja WN8 jossain 1100-1500...
  6. S

    World of Tanks

    Lisäyksenä tuohon edelliseen viestiini: Katsoin uusinnan tuosta mainitsemastani taistelusta, jossa tilastojen perusteella reilusti parempi joukkue meni häviämään meille stronkkamatsissa. Tässä linkki kyseiseen replayhin. Mielestäni ratkaisukohta oli siinä vaiheessa, kun vihollisen koukkaus...
  7. S

    World of Tanks

    Juu, tuli itsekin eilen kokeiltua päivityksen jälkeen vähän pelaamista. Randomit oli kyllä semmoista kuraa, ettei paremmasta väliä. 90% matseista oli ylijuoksuja jompaan kumpaan suuntaan. Toki omissakin otteissa oli välillä taisteluväsymystä, mutta kyllä välillä sai todistaa sellaisia...
  8. S

    World of Tanks

    Tuon miljoonan kerää kasaan muutamassa illassa. Sain hiljattain ostettua talliin ekan kympin, JP E100:n, johon jouduin ajelemaan rahantekovaunuilla muutaman illan, koska tutkimisen jälkeen kassasta puuttui noin miljoona credua. Ainakin E25 on meikäläisellä ollut sellainen rahasampo, että oksat...
  9. S

    World of Tanks

    En nyt väitä olevani mikään älytön seppä tolla vaunulla. Matseja on alla reilu 500 ja voitto% on noin 51,6. Itse olen pyrkinyt hyödyntää vaunun hyvää camoarvoa ja liikenopeutta. Hankkiutuu sellaisiin tuliasemiin, joista pääsee ampumaan kylkeen ja koittaa pitää etäisyyden koko ajan mahdollisimman...
  10. S

    World of Tanks

    Mites ois Taze tänään plattaa? Vedettäis koko ilta vaikka siltsuilla. :D Jusuhan voisi tulla vaikka mukaan, niin eiköhän me saada Tazekin käännytettyä kerettiläisyyden puolelle. Mulle artyilla pelaaminen ei tuota mitään allergiareaktioita. Taitaa olla aika lailla tasoissa pelimäärät mulla...
  11. S

    World of Tanks

    Itsekin pääsin eilen testaamaan muutaman pelin verran päivityksessä tulleita uudistuksia. Tässä lyhyt yhteenveto: Hellcat muuttui hieman kömpelömmän oloiseksi, mutta ei kuitenkaan täysin turhaksi laitteeksi. Kyllä sillä edelleen tulosta tekee ihan kivasti, koska sen kyky piiloutua on edelleen...
  12. S

    World of Tanks

    Täällä sitä ollaan vielä töissä ja odotellaan iltaa ja kotiin pääsyä. Eikös se ollut niin, että KV-1S vaihtui tallissa automaattisesti KV-85:ksi ja jos haluaa vielä tuon uuden V-tierin 1S:n, niin se on kyllä valmiiksi tutkittuna, mutta pitää ostaa talliin? Oletko kokeillut uutta Hellcattia ja...
  13. S

    World of Tanks

    Jatkiksen kanavalla pääsääntöisesti oleilevat nimimerkit ovat kaikki sen verran nohevia pelaajia, että ovat rekrytoituneet johonkin klaaniin. Tämän vuoksi klaanin kähinät, eli CW:t ja Strongholdit pääasiassa vievät aika lailla aikaa jokaiselta. Tosin aika moni Jatkislaisista on liittynyt samaan...
  14. S

    World of Tanks

    Menneenä viikonloppuna oli kivat alennusmyynnit, jonka seurauksena talliin tuli kolme uutta vaunua ja yksi sai lähteäkin. Vahvuudesta poistui brittiläinen Bishop, joka oli aika haasteellinen pelata. Mukavan tarkka oli ja tulinopeudeltaankin aika kiva, mutta hitaus ja aseen lyhyt kantama...
  15. S

    World of Tanks

    Puhumattakaan siitä jos Suomen vaunut otettaisiin peleihin mukaan. Alkaisi chatti täyttymään OP-Leo 2A4 huudoista ja syytökset haxaavista haamu CV-9030 pelaajista, jotka tuhoavat vihollisen BMP:t ennen kuin nämä saavat CV:t viewrangen sisäpuolelle.
  16. S

    World of Tanks

    Olihan taas ylimääräistä aikaa ja tutkailin vBAddictin tilastosivuja. Enempi tutkailin Tank Expert saavutuksen etenemistä ja sitä kuinka paljon vaunuja eri maista puuttuu saavutuksesta. Saavutuksenhan saa kun tuhoaa jokaista mallia olevan vaunun jokaisen maan valmistamista vaunuista. Jokaisesta...
  17. S

    World of Tanks

    Nyt on menossa joku ihme vaihe meikäläisen pelaamisessa. Viimeisen kuukauden voitto% on ollut 43,01%. Tuntuu siltä, että voittoja ei meinaa tulla vaikka mitä tekisi. Välillä toki tulee itsekin koomailtua helvetisti ja osan tappioista voi kai silläkin selittää. Joukossa on kuitenkin ollut paljon...
  18. S

    World of Tanks

    Toissapäivänä sain VII-tierin AMX 13 75:n talliini ja mietin tässä, että olisiko mitään järkeä jättää kyseinen purkki pysyvästi talliin. Vielä en ole saanut parhaita hiluja kiinni vaunuun, kun paremmat telat ovat vielä tutkimatta. Meinasin ensin vetää nuo telat alle vapaalla expalla, mutta sain...
  19. S

    World of Tanks

    On tämä vaan ihmeellinen peli. Alkuviikosta meni monta päivää voitosta voittoon. Vaikka välillä pelasin surkeastikin, niin silti voittoprosentti huiteli päivittäin 70-80%:n pinnassa. Luulin jo, että peli on mennyt jotenkin rikki kun tappiota ei tullut millään. Eilen sitten oli jo peli saatu...
  20. S

    World of Tanks

    Olin vanhempainvapaalla normaalista päivätyöstäni Joulukuun alusta Huhtikuun alkuun. Tuona aikana tuli pelattua, noh aika paljon, WOTia ja tässä katselin tuona ajankohdan tilastoja omasta suoriutumisesta. Lyhyt tiivistelmä siitä miten oma pelaaminen kehittyi kun pääsi lähes päivittäin...
Ylös