Hakutulokset

  1. S

    Naisasiat

    Aika mielenkiintoista sinällään, että uskonnoton suhtautuu uskoviin kertomasi mukaisella sanoisinko fanatismilla. Einstein, Newton ja Darwin esimerkiksi uskoivat Jumalaan, eikä se estänyt tekemästä uranuurtavaa tiedettä. Voisi myös nähdä pientä ristiriitaa tuossa, että kenenkään valintoja et...
  2. S

    Naisasiat

    Ihastuminen tai rakastuminen ei ole oma valinta. Se ei mielestäni koskaan ole väärin, sillä siihen ei asianosaisella ole sananvaltaa, vaikutusvaltaa tai mitään mahdollisuuksia sitä estää. Sen sijaan toiminta on jotakin mihin teoriassa on mahdollisuus vaikuttaa. Toki rakastunut ihminen on...
  3. S

    Naisasiat

    Tosiaan itsekin tulee puhuttua ihmissuhteiden arvosta, vaikka tosiasissa olen varsin skeptinen sen suhteen, että perinteinen yksiavioisuus sopisi kovinkaan monelle. Se kun on myös biologiaamme vastaan. Eli allekirjoitan kyllä alleviivaten sen, että on monia erilaisia tapoja elää. Osittain jo...
  4. S

    Naisasiat

    Kyllä kai se aika yleistä on ollut pitkin historiaa, että suurehko osa ei ole päässyt sukua jatkamaan. Tuossa edellä mainitussakin olisi valmiuksia parisuhteeseen ja lapsien hankintaan, mutta kaiken pitäisi olla lähes täydellistä jotta siihen alettaisiin. Nykytilanne eroaa aikaisemmasta myös...
  5. S

    Naisasiat

    Vaikeus on siinä, että sullahan ei ole pelissä kuin ns. salmiakkia. Ilmeisen mukava nainen ja tällä hetkellä sinulle panokaveri, josta ei ole vaivaa. Toisaalta taas naisellahan pelissä on koko elämä. Eihän se sun asia suoranaisesti ole, mutta mikäli se naisen elämä menee solmusta umpisolmuun...
  6. S

    Naisasiat

    Mitä enemmän elämää näkee, niin sitä useammin kuulee vastaavasta. Toisaalta kuten tuossa vähän aiemmin viestittelin, niin rakkaushan on vain lisääntymisen varmistamiseen tähtäävää kemiaa. Arjessa ei tietenkään tule näin kylmästi asiaan suhtauduttua, mutta pitäisin tuikitavallisena rakastua...
  7. S

    Naisasiat

    Yksiavioisuus eli monogamia vs moniavioisuus. Oikeastaan nykymaailmaan jo huonosti sopivat termit. Parempi oli puhua vaikka polyamoriasta ja monoamoriasta. No, termeillä kikkailu sikseen. Tarkoitan sitä, että harva rakastaa (romanttisessa nimessä) koko elämänsä samaa ihmistä. Aika monet...
  8. S

    Naisasiat

    Eihän se rakkaus ole muuta kuin kehon keino kertoa, että kohteen kanssa olisi äärimmäisen edullista jatkaa sukua. Ei ko. tunteen varaan kannata parisuhdetta perustaa, vaikka hässiminen tuossa tunteen vallassa olisi kuinka kivaa. Rakkauden kohde kannattaa ottaa puolisoksi vain mikäli hän on...
  9. S

    Naisasiat

    Itseäni hämmentää, että vaikka tässä selkeästi näkökulma on täysin vastakkainen kuin ketjussa aikaisemmin loistaneella inttikaverin kaverilla, niin jotain samoja viboja tästä saa. Toisella elämä ja kaikki ajattelu pyöri ainoastaan tuskassa kun ei saa naista, toisellakin elämä pyörii naisten...
  10. S

    Naisasiat

    Tuossa on vaan semmoinen outous, että testihän on ollut sama vuodesta 1983 lähtien, vaika kysymyspatterit kiertävätkin. Korkeimmat raakapisteet on saavutettu 1991 ja 1996 ja sen jälkeen raakapisteet ovat laskeneet loivasti koko ajan. Eli siis siitä lähtien kun naiset ovat tulleet mukaan. Kolmen...
  11. S

    Naisasiat

    Peruskoe 1 on puhdas älykkyystesti. Siinä on kolme osaa: visuaalinen, matemaattinen ja verbaalinen osuus. Tuloksena on P-arvo 1-9 asteikolla. Testi on varsin hyvä, samaa käytetään ympäri maailmaa mm. Tanskassa ja Norjassa, joten tuloksia voi pitää varsin luotettavina. P9 arvon omaava menestyisi...
  12. S

    Naisasiat

    Olen kyllä samaa mieltä. Aikoinaan sitä ajatteli, että yliopistokoulutus voisi hyvinkin olla joku mittari älykkyydestä ja viisaudesta. Aika pian opintojen alettua huomasi, että näin ei todellakaan ole. Yliopistojen ja ylempien korkeakoulujen sisäänotto on niin laajaa, että hirveä määrä...
  13. S

    Naisasiat

    Kyllähän ihmiset joskus palaavat yhteen, mutta yleensä eivät. Se, että käytöksesi on päällimmäinen ja artikuloitu eron syy, ei tarkoita että käytöksen muuttaminen automaattisesti mitään korjaisi. Ihmiset sietävät rakkailtaan vaikka mitä, fyysistä pahoinpitelyä, henkistä väkivaltaa vuosikausia...
  14. S

    Naisasiat

    @PelicansP Olet tosiaan vielä sen verran nuori, että jopa neurologinen kehityksesi aivojen osalta on todennäköisesti vielä kesken. Tuossa vaiheessa itsekullakin on vaikeuksia saada perspektiiviä rakkaudessa pettymiseen. Joka tapauksessa ensinnäkin pitää hyväksyä kivulias fakta. Et tule elämään...
  15. S

    Naisasiat

    Luin sellaisen tilaston, että onnellisessa parisuhteessa olevista naisista reilu kolmannes pettää, kun kohdalle osuu mielyttävä henkilö ja on tilaisuus. Miesten kohdalla n. puolet pettää vaikka on onnellisessa parisuhteessa sopivan henkilön kohdalle osuessa. Eli melkoisen suuri osa näyttäisi...
  16. S

    Naisasiat

    En tiedä onko joillakin sitten isompi libido kuin esim. itselläni. En tajua, jos hyvässä parisuhteessa oleva tarvitsee seksiä sen ulkopuolelta. Asia on tietenkin eri jos se ei olekaan hyvä parisuhde. Toisaalta taas kun miettii miten elämänsä haluaa elää, niin itse kyllä elän omaa unelmaani, kun...
  17. S

    Naisasiat

    Näissä uskomuksissa on se ongelma, että ne yksinkertaistavat monimutkaisen asian. Tosiasiassa vaikkapa puheena ollut perheen perustaminen tai hyvä parisuhde tai lapset eivät selitä ihmisen onnellisuutta tai onnettomuutta kuten noissakin luulotellaan. En nyt jaksa asiasta enempää vääntää, mutta...
  18. S

    Naisasiat

    Onhan siinä eroa, että annetaan ihmisen tehdä itse ratkaisunsa tai että annetaan tehdä ratkaisunsa, mutta ollaan hänestä ja hänen ratkaisuistaan kiinnostuneita. Toki kaikki eivät osaa toisen ratkaisuja kunnioittaa, mutta toisaalta en olisi niin herkkänahkainen ja sanoisinko yli-itsenäinen, etten...
  19. S

    Naisasiat

    Mielenkiintoista. Eipä ole moisia tutkimuksia tullutkaan vastaan. Tehty ehkä jossain "arvostetussa" tutkimuslaitoksessa. Sen sijaan useammat tutkimukset elämän hallinnasta ja onnellisuudesta osoittavat, että suurin onnellisuus vaatii elämän suurissa siirtymissä onnistumisen (tutkimuksesta...
  20. S

    Naisasiat

    Oliko sulla jotain pointtia? Meinaatko, että maailmasta pitäisi kaikki yhteisöllisyys kadota, eikä toisten ihmisten elämä tai hyvinvointi saisi kiinnostaa edes omia vanhempia tai parhaita kavereita? Jokaisen pitää saada elää yksin ja tehdä itse ihan yksinään mitä ikinä haluaa, eikä mikään asia...
Ylös