Hakutulokset

  1. S

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Totta. Nyt täytyy vain toivoa, että tuon pelin arkkitehti on edelleen Selin eikä Pikkarainen. Nimittäin, jos Pikkaraisella on joku rooli tuosta "pelisysteemistä", niin ensi kausi voidaan unohtaa. Jos jotain selitystä hakee, niin a) jengissä on pelaajia, joiden ei kuuluisi olla pelaavassa...
  2. S

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Mielenkiintoisia analogioita tosiaan. Atun ehdoton plussa on mielestäni se, että saa implementoitua peruspelaamisen jengiin hetkessä. Varsinkin Stögön jälkeen tuo oli todella tervetullut ilmiö. Mutta samaa mieltä siitä, että kun peli on uomissaan, ei minkäänlaista kehitystä tunnu tapahtuvan...
  3. S

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Juuri näin. Ihan helvetin hengetön on tuo jengi. Ehdottomasti pahin Lumo-matsi tällä kaudella. Kyllähän tämäkin menee Tobiaksen piikkiin. Aikamoista soppaa on nuori poika keittämässä itselleen. Ja meille faneille.
  4. S

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Kyllä. Ja pitää muistaa että jos Selinillä ei ole ensi kaudeksi sopparia, niin hän antaa tälläkin hetkellä näyttöjä potentiaalisille työnantajille. Joten kyllä sitä intoa varmaankin piisaa. Selinistä on ainakin tähän mennessä jäänyt mieleen ns. tervejärkinen KISS-valmentaja, jolla on nykylätkän...
  5. S

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Samaa mieltä. Varsinkin tuo meidän ykköskentän pelihuumori on jo tässä vaiheessa kautta hienoa katseltavaa. Mun kirjoissa Selin ei ole mikään velho, mutta olisin valmis antamaan hänelle jatkoa, ihan vaan IFK:n surullisen valmentajahistorian takia. Kun IFK lähtee etsimään valmentajavelhoa, on...
  6. S

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Tämä on varmasti myös totta. Stögön aikanahan meillä oli vempassa äijiä höyryävänä kymenä. Nykoppista sen verran, että hän ei ole ainakaan minulle ollut mikään pettymys, koska hänellä ilmenee näitä ongelmia joka kevät. Viitenä viime kautena yhteensä 11 pleijaripeliä. Eli noin 2 pleijaripeliä...
  7. S

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Kyllähän toi IFK:n ylisuorittaminen on pitkälti Selinin ansiota, ainakin omasta mielestäni.Hän on oikeastaan tehnyt kaksi yksinkertaista, mutta IFK:ssa niin harvinaista asiaa: 1. Pistänyt viisikkopelin kuntoon - IFK:n jengihän koostuu karkeasti kahden kerroksen väestä: Omista Pojista ja...
  8. S

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Olen sanonut tämän moneen kertaan, mutta hieman karrikoiden: - runkkareissa odotan jengiltä viihdettä - pleijareissa odotan jengiltä voittoja A-P Selin on tarjonnut sellaista seiskapuoli-viihdettä runkkarissa ja pleijareissa ollaan edelleen leikissä mukana. Jos pitäisi esim. Selinin ja Stögön...
  9. S

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Kyllä. Mä diggaan siitä, että kaveri pistää heti kaiken osaamisen pöytään, ja vielä realisoi sen. Jotenkin Nokanikin kaudella vitutti se, että piti odottaa 3 vuotta, että se peli olisi valmis. Stögön kaudella myös peli oli koko ajan jotain ihme hakemista. Muista lähiakoijen valmentajista nyt ei...
  10. S

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Selinistä kannattaa muistaa se erittäin tärkeä yksityiskohta, että hän valmentaa IFK:ta nyt ensimmäistä kauttaan. Mä en muista, milloin viimeksi joku valmentaja olisi saanut nimenomaan IFK:hon ( siis meidän Country Club-henkiseen jengiin, jossa suurkaupungin kirkkaat valot tuppaavat häikäisemään...
  11. S

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Hyvin sanottu. Lisäisin vielä sen, että tuossa korttipakassa puolet korteista on ruutuvitosia, ruutukutosia ja ruutuseiskoja vain sen takia, että korttipakan haltija on aikaisemmalta ammatiltaan asuntovaunujen ikkunaruutujen myyjä. Mielestäni IFK:n yksi iso ongelma on juurikin noissa omissa...
  12. S

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Tuossa ammattiylpeydessä/seurauskollisuudesta ja sen puutteessa on mielestäni ongelman ydin. Jos miettii tämän kauden jengiä, ja sen isoimpia alisuorittajia, ne ovat juuri noita ostettuja "ei-omia" poikia. Carlsson, Malinen, Thorell ja Tyrväinen (pienin varauksin) ja Ahtola (joku voi luokitella...
  13. S

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Haiskahtaa tosiaan siltä, että Kiffe&Koffe joutuivat hieman paikkaamaan äpäräpoikansa toimintaa, ja niinpä Törmänen sai lähteä. Tämä takaa Karavaanarille taas vähintään kahden vuoden rauhan pestissään. Perkele kun ei saa edes kolmen kuukauden kesälomaa aloittaa rauhassa. Vituttaa kyllä tuo...
Ylös