Hakutulokset

  1. S

    Liigan siirtohuhut kaudelle 2017–2018

    Seiska kertoo, että Koistisella olisi pahoinpitely syyte Tampereella odottamassa viime kesältä. Samoin kehuivat että Ville olisi hakenut avioeroa marraskuussa. Linkkiä en seiskan sivuihin tänne laita. Eli aika velikulta joo.
  2. S

    Liigan siirtohuhut kaudelle 2017–2018

    Se lyhyt välimatka myös toimii toiseenkin suuntaan. Vaikka Kerhoon siirtyisi, niin miksi täytyisi asunto sieltä hankkia, yhtä hyvin voisi käydä harkoissa ja peleissä Tampereellakin. Ja jos olisi Kerhoon siirtymässä, niin kai sinne voisi siirtyä ja sitten vasta alkaa katselemaan asuntoa. Kausi on...
  3. S

    Liigan siirtohuhut kaudelle 2017–2018

    Kaudella 2010-2011 HPK hankki Tshekki Tomas Knotekin QMJHL:stä, jossa pelasi kolme kautta lähes piste per peli. Hänelle tehtiin vuoden soppari try-out pykälällä ja HPK hankkiutui hänestä eroon ennen kauden alkua. En tiedä lasketaanko, koska ei pelannut yhtään runkosarjapeliä Liigassa, mutta jos...
  4. S

    Liigan siirtohuhut kaudelle 2017–2018

    Tismalleen näin. Vaikka Sveitsi tuottaa jo ihan hyvän määrän pelaajia, niin silti ei laatu riitä koko NLA:lle. Tämän johdosta sveitsiläisille ammattilaispelureille löytyy kyllä kysyntää ja paljon. Alatalon ohella hyvä esimerkki on Niki Siren. Mies on kauden sveitsissä junnuissa pelannut, niin...
  5. S

    Liigan siirtohuhut kaudelle 2017–2018

    Krag julkaistu kuukausi sitten ja hieroo tällä hetkellä Kerhon treeneissä. Eli vanha juttu. HPK:lle yhdeksän uutta ja kolme jatkosopimusta! Tässä HPK 2017-2018! — Hämeenlinnan Pallokerho
  6. S

    Liigan siirtohuhut kaudelle 2017–2018

    Kotiinpaluu on oma juttunsa, yleensä kotio kun palataan niin pienempikin lappu käy. Toisaalta kyllä Norjassa enemmän rahaa voidaan antaa tarvittaessa, varsinkin kun puhutaan Norjan ykköspelaajiin kuuluvasta Thoresenista. Villi Veikkaukseni on, että saa siellä enemmän rahaa kuin olisi Liigasta...
  7. S

    Liigan siirtohuhut kaudelle 2017–2018

    Thoresen saa kyllä sellaista lappua ulkomailta, että ottaisi vähintään puolen milliä takkiin jos Liigaan tulisi.
  8. S

    Liigan siirtohuhut kaudelle 2017–2018

    Ei saa Tappara mitään. NHL korvaukset on kasvattajakorvauksia ja Tappara ei saa yhtään pelaajasta, joka ei ole siellä pelannut. Toisaala jos Mikkola tekee nyt NHL-sopparin, mutta pelaa vielä vuoden suomessa ja Tapparassa, niin silloin käsittääkseni Tappara saa korvauksia hivenen.
  9. S

    Liigan siirtohuhut kaudelle 2017–2018

    Rouhiaisesta en puhunut. Eli siis viisi pakkia jotka on kelvannut tai jotka olisivat kelvanneet maajoukkueeseen. En pidä erikoisena yllärinä jos Rantakari EHT:lle pukee ensi kaudella. Salonen taas, no joo, ehkä otin ison harppauksen hänen kanssaan, mutta en yllättyisi jos hänkin sinne pääsisi...
  10. S

    Liigan siirtohuhut kaudelle 2017–2018

    Omasta mielestäni ei. Tapparalla on heittää seitsemän enemmän tai vähemmän EHT-tason pakkia. Lisäksi lähes kaikki on vasta pääsemässä parhaaseen ikään ja joku on siellä jo nyt. Jokereilla kun oli joitakin hiipuvia ja joitakin enemmän raakileita mukana.
  11. S

    Liigan siirtohuhut kaudelle 2017–2018

    No kun niitä kausia on viisi putkeen joita voi sanoa "flopiksi". Joka kausi ennen tätä kautta vaihtanut seuraa ja tälläkin kaudella istui katsomossa loppu kaudesta. Ei yksi floppikausi tee mitään, itse asiassa sellaisia kannattaisikin hankkia jos hintakin on nytkähtänyt, mutta jos on jo monta...
  12. S

    Liigan siirtohuhut kaudelle 2017–2018

    Tuppuraisen kohdalla tämän uskon ja se että kokemusta tulee lisää koko ajan, niin Tuppuraisen tila käy ahtaammaksi. Vaakanainen taas on vasta täyttänyt 18-vuotta ja jos noin nuoren pistää pihalle play-off otteiden takia, niin johan on. Lisäksi Vaakanainen oli sopimukseton ja Liiga pelaajat...
  13. S

    Liigan siirtohuhut kaudelle 2017–2018

    Älä mitään! Melkein piti avata uusi ketju Kerho osioon pelkästään tämän termin takia. Mutta asiaan. Tosiaan Mäenpäätä ja Immosta tulossa ja lisäksi kun JYPillä on Hytönen, Louhivaara ja Tuppurainenkin vielä, niin siinä on iso summa kiinni kokemuksessa. Varmaan tämän takia Tuppuraista ja...
  14. S

    Liigan siirtohuhut kaudelle 2017–2018

    Koska kaikkia haluaa pelata PendoKendoa. No ei näistä tiedä, varmaan enemmän vastuuta muualla tiedossa.
  15. S

    Liigan siirtohuhut kaudelle 2017–2018

    Totta, että Liiga ansaitsee kritiikin. Itsekin olen toivonnut enemmän ruotsin suuntaan, mutta säännöt ja linjat pitää muuttua täydellisesti jos se meinataan muuttaa. Varsinkin nyt, kun Kerho pelaa erittäin kiekollista peliä, niin se mailahäirintä ja estäminen pistää liikaa silmään. Mutta...
  16. S

    Liigan siirtohuhut kaudelle 2017–2018

    No eipä niitä silti kannata lehdistölle kertoa, mitä siitä hyötyy? Mikä on idea haukkua toimittajalle "olipa paskaa ohjauspeliä, meidän peli on parempaa" settiä? Samoihin aikoihin, kun Kerhon peliä haukkui alkoi myös Vesalaisen sortaminen. Nyt on ollut vahvoja huhuja Vesalaisen tulemisesta...
  17. S

    Liigan siirtohuhut kaudelle 2017–2018

    Toivottavasti muut junnut huomaavat, ettei tuolla naapurissa kaikki ole välttämättä niin hienoa. Asialla on varmasti toinenkin puolensa. Luultavasti Vesalaisen lähtö oli siellä tiedossa ja luultavasti Vesalainen myös halusi lähteä jo aikaisemmin. Kuitenkin lupauksen "hyllyttäminen" ja Rönnberg...
  18. S

    Liigan siirtohuhut kaudelle 2017–2018

    Tosiaan Kerhoon huhutaan, koska on kuultu, että Norjasta tulisi joku ja tämän herran morsian oli alkanut Kerhon Instagramia seuraamaan. Paikallinen "Eemeli Suomi", jolla on Eliteprospectsin tilastojen mukaan Ruotsin nuorten sarjan piste-ennätys kaudelta 2010-2011.
  19. S

    Liigan siirtohuhut kaudelle 2017–2018

    Ei tietoa ole, mutta aika epätodennäköiseltä kuulostaa. Kuitenkin 36 pistettä KHL:ssä ja mies ei mikään pistelinko muutenkaan ole. Kysyntää on varmasti jokaisessa euroopan sarjassa ja niistä monet maksaa Liigaa eniten. Mutta mistä sen tietää jos yhtäkkiä kiinnostaisi sitten Lukkoon mennä.
  20. S

    Liigan siirtohuhut kaudelle 2017–2018

    Alalaidassa on tuttu nimi @ElManazer eli en usko että mies tutun nimimerkkinsä veisi lokaan valehuhuilla, varsinkin kun ei julkaise oman seuransa huhuja ollenkaan. Olisi pitänyt tarkastaa ennen huutamista. Toisaalta ihmetyttää kun näitä pistellään joka sivuille, vaikka on vasta huhu asteella...
Ylös