Hakutulokset

  1. S

    Ketjulotto 2018–2019

    Joo eiköhän Rekonen siirry pakiksi ja A-junnuista ensimmäisenä jonossa on Teemu Kiviniemi. Todennäköisesti huominen tulee liian nopeaa Peltomäelle.
  2. S

    Ketjulotto 2018–2019

    Lienee tullut kipeäksi kun oli ainakin menossa Ouluun.
  3. S

    Ketjulotto 2018–2019

    Ei vaan Otolta on kysytty ja hän on parhaaksi omalta osaltaan nähnyt A-junnut. Olisi pelannut jo joitain pelejä ylhäällä jos olisi halunnut.
  4. S

    Ketjulotto 2018–2019

    Kyllä on täysin molemminpuolinen toive. Ens kaudella Otto liigaan.
  5. S

    Ketjulotto 2018–2019

    Tässä tilanteessa hankala juttu kun Appelgren saikulla, mutta Milli stunttaa.
  6. S

    Ketjulotto 2018–2019

    Vahvasti olen eri mieltä. Tai varmasti pärjää muiden kanssa mutta jos tulosta tehdään niin tarvitsee toisensa. Tiivola pystyy pelaamaan monipuolisemmin joten hänestä saisi enemmän hyötyä muiden kanssa.
  7. S

    Ketjulotto 2018–2019

    Niin siis Kärki tarvitsee Salmisen ja Sakke Kärjen. Kummankaan pelityyli ei tarvitse Tiivolaa. Tiivolan ympärille voisi rakentaa sen toisen tehoketjun.
  8. S

    Ketjulotto 2018–2019

    Kolme pinnaa repaleisella kokoonpanolla. Tiistaiksi ei muita muutoksia tule kuin että Varttinen poppareille. Jos siis joku tuvalta palailee.
  9. S

    Ketjulotto 2018–2019

    Appelgrenin loukkaantuminen asettaa aika isot haasteet, mutta lähtisin edelleen hajottamaan tuon ykkösketjun. Perjantaiksi laittaisin: Killinen- Tiivola- Rekonen Huhtanen- Makkonen- Varttinen Kärki- Sillanpää/Saha- Salminen Juhola- Sillanpää/Saha- Sammalisto Sairasosasto asettaa kyllä omat...
  10. S

    Ketjulotto 2018–2019

    Vaikea tästä materiaalista on repäistä mitään kovaa mutta itse muovaisin: Killinen- Tiivola- Rekonen Saha- Makkonen- Varttinen Kärki- Appelgren- Salminen Huhtanen- Sillanpää- Salmio
  11. S

    Ketjulotto 2018–2019

    On käynyt jo selväksi että Seppälä ei sinua miellytä. Toivotaan nyt kuitenkin vain että Ketola onnistuu.
  12. S

    Ketjulotto 2018–2019

    Debytanttia tänään pakistoon.
  13. S

    Ketjulotto 2018–2019

    Jotenkin olettaisin että Kärki olisi myös viltissä jos olisi nappuloita jolla paikata.
  14. S

    Ketjulotto 2018–2019

    Loukkaantuneena Hupi.
  15. S

    Ketjulotto 2018–2019

    Siitä voi joku hullumpi käydä sitten Padan poimimassa. Ässillä on paremmat saumat voittaa Kärpät ilman Sakkea kuin hänen kanssaan.
  16. S

    Ketjulotto 2018–2019

    Varmaan lähimpänä A:ta. Viltti tällä hetkellä ainoa oikea paikka.
  17. S

    Ketjulotto 2018–2019

    Laakso sieltä varmaan nousee kun pelikielto päättyy. Ja seuraavina varmaan Sammalistoa ja Takalaa.
  18. S

    Ketjulotto 2018–2019

    Lähinnä omaa toivetta. Luulisi maaottelu tauolla viimeistään tulevan liikennettä oli sitten penkin takana kuka hyvänsä. Nyt viikonloppu tulee liian nopeasti mutta lähtisin itse seuraavalla: Kärki- Tiivola- Salmio Juusela- Makkonen- Rekonen Kivenmäki- Appelgren- Varttinen Saha- Sillanpää-...
  19. S

    Ketjulotto 2018–2019

    Jos valmennus jatkaa niin perjantaina nähtänee oikeaan suuntaan meneviä ratkaisuja. Liikaa on vapaa matkustajia, näistä päästävä eroon jos jotain edes halutaan kuluvalta kaudelta.
  20. S

    Ketjulotto 2018–2019

    Onko vaikea nähdä Sillanpään tippuvan tässä tilanteessa ulos kokoonpanosta, ainakaan vielä.
Ylös