Hakutulokset

  1. S

    Euroviisut 2021 seurantaketju

    Maltahan oli vedonlyöntitilastoissakin todella korkealla. Muistaakseni oli top-3:ssä, eli Suomen edellä. En ymmärtänyt tuota yhtään, koska kappale oli minusta todella mitäänsanomaton, eikä edes perinteisillä Euroviisu-mittareilla erottunut edukseen.
  2. S

    Euroviisut 2021 seurantaketju

    Sekin on totta. Suomi on kovin usein ollut raatien inhokki. Tai sitten kansallinen raati on tehnyt outoja päätöksiä. Vähän veikkaan, että nykyformaatilla ei Lordikaan olisi voittanut - tuolloin taisi olla niin, että vaikka kyseessä oli pelkästään yleisöäänestyksen sisältävästä formaatista, niin...
  3. S

    Euroviisut 2021 seurantaketju

    Samaa kieltämättä pohdin. No, tuo menee näiden "Jos Nightwish olisi lähetetty kisoihin, niin..."- ja "Jos Jasmin ei olisi laulanut väärässä kohdassa, niin..."-spekulaatiovoittojen kanssa samaan kategoriaan.
  4. S

    Euroviisut 2021 seurantaketju

    Kun viime vuonna näytettiin uusintana vuoden 2006 finaali, niin täytyy todeta, että muutos seuraavaan vuoteen ja Helsingin kisoihin oli todella suuri. Lordin voitto sai aikaan Euroviisuissa melkoisen muutoksen kohti rockimpaa ilmaisua. Ennen tuota iskelmällä oli paljon isompi rooli.
  5. S

    Euroviisut 2021 seurantaketju

    https://eurovisionworld.com/eurovision/2021 Neljäs. Edellä Italia, Ranska ja Ukraina.
  6. S

    Euroviisut 2021 seurantaketju

    Ja on kaikilla osallistujamäärillä mitattuna niin ikään toisiksi paras tulos - tosin jaettu 2. sija Marionin kanssa.
  7. S

    Euroviisut 2021 seurantaketju

    Niin, voisihan joku sarkastisesti todeta, että Suomi järjestää ensi vuoden Euroviisut.
  8. S

    Euroviisut 2021 seurantaketju

    Anssi Kela näköjään Espanjan porukassa mukana... Hieno suoritus Suomelta. Todella hieno.
  9. S

    Euroviisut 2021 seurantaketju

    Vedonlyöntitilastot ennakoivat meille viidettä sijaa, mutta hyydyttiin kuudenneksi. Ei taaskaan pää kestänyt arvokisoissa.
  10. S

    Euroviisut 2021 seurantaketju

    Pohjoismaiden mestaruus meni ohi.
  11. S

    Euroviisut 2021 seurantaketju

    VENÄJÄ ON LYÖTY!
  12. S

    Euroviisut 2021 seurantaketju

    Varmistui se kaikkien aikojen 2. paras sijoitus.
  13. S

    Euroviisut 2021 seurantaketju

    Suomi johtaa!
  14. S

    Euroviisut 2021 seurantaketju

    Suomi putoaa huolestuttavasti.
  15. S

    Euroviisut 2021 seurantaketju

    Suomi saa kaikki yleisöpisteet selkeästi.
  16. S

    Euroviisut 2021 seurantaketju

    Britannia teki Kojot. Saavutus näinä aikoina.
  17. S

    Euroviisut 2021 seurantaketju

    Venäjältäkin tuli nollat... i
  18. S

    Euroviisut 2021 seurantaketju

    Nyt on ollut ikävä suvantovaihe. Mutta Ruotsi on melko reippaasti takana, ja se on tärkeintä.
  19. S

    Euroviisut 2021 seurantaketju

    Ei, kun se on se kova Brexit ja tulliraja maiden välillä.
  20. S

    Euroviisut 2021 seurantaketju

    Verona ainakin.
Ylös