Hakutulokset

  1. S

    Jokereiden kenttäehdotukset kaudella 2014–2015

    Mun mielestä rehellisyyden nimissä näytti, että siellä voisi olla joku pieni loukkikin alla Steve-boylla. Sen verran varovaista oli pelaaminen ja heitteli kiekkoa monessa kohtaa äkkiä vaan pois sen itselle saatuaan. Tai sitten mies varoo loukkaantumisia ensi kautta silmällä pitäen.
  2. S

    Jokereiden kenttäehdotukset kaudella 2014–2015

    Pöysti ailahteli runkosarjassa aika paljon. Syksyllä pelasi mielestäni ihan hyvin muttei oikeen silti vastuuta saanut. Tuossa alkuvuodesta taas oli mielestäni pidemmän jakson aika heikko eikä saanut mitään järkevää aikaan edes omilla vahvoilla osa-alueillaan. Nyt kuitenkin osa täysin timanttista...
  3. S

    Jokereiden kenttäehdotukset kaudella 2014–2015

    Aika varmasti sanoisin, että muuten veskaa ei ole kauden aikana vaihdettu kertaakaan kuin juuri tuolloin Karlssonin paikkojen krampatessa.
  4. S

    Jokereiden kenttäehdotukset kaudella 2014–2015

    Pyörittelin eilen illalla pitkään mielessäni juuri tätä Huhtala <> Aaltonen vaihtoa. Mielestäni loistava kokeilu tähän väliin, koska alkukaudesta tämä ykkösketju kuitenkin oli todella liekeissä. Nyt pleijareissa (ja jo ennen sitä) Kapanen - Hagman kaksikko on ollut unessa ja Juhis voisi herättää...
  5. S

    Jokereiden kenttäehdotukset kaudella 2014–2015

    Jooh en nyt sitä epäillykkään, että siellä niin idiootteja olisi töissä etteivät olisi Karalahden korvaajaa miettineet. Ja tavallaan ymmärrän kyllä ajatuksenkulkua sen puolesta, että alkukaudellahan nämä 8 pelaavaa pakkia olivat kokoaika todella hyvin kasassa ja melkein kokoajan oli 2 laadukasta...
  6. S

    Jokereiden kenttäehdotukset kaudella 2014–2015

    Juuri näin. Ja samasta syystä näen nämä pari loukkaantumista tähän väliin jopa hyvänä asiana, koska varmasti seurajohdossakin tämänhetkinen tilanne alakerrassa tajutaan. Alkukausi oli muutenkin Jokereilta todella hyvätuurinen sen puolesta, että loukkaantumisia ei tullut oikeastaan yhtään. Se...
  7. S

    Jokereiden kenttäehdotukset kaudella 2014–2015

    Tätä samaa asiaa oon pyöritellä mielessäni, mutta sitten olen tullut siihen lopputulokseen, että Suomen -94 ja -95 - ikäluokista löytyy maksimissaan tällä hetkellä noin vajaa kymmenen pelaajaa kenestä olisi oikeasti hyötyä KHL:ssä ja joille KHL:sta voisi olla jotain hyötyä (esim. tarjottava...
  8. S

    Jokereiden kenttäehdotukset kaudella 2014–2015

    Vaikka Jokereiden pelaajiston laajuutta on paljon kehuttu niin pakko kuitenkin todeta ettei siellä tällä hetkellä ole kokoonpanoissa kuin 14 hyökkääjää ja 7 pakkia kunnossa. Eli nyt aletaan olla jo niillä rajoilla, että pienetkin lisäloukkaantumiset lopettavat rosterin kierrätyksen täysin. Tämä...
Ylös