Hakutulokset

  1. S

    Peliesitykset kaudella 2016–2017

    Vähemmän yllättäen Tapparan ottelut ovatkin viihdyttäviä, kun vastassa ei ole väsynyttä antijääkiekkoa pelaavaa HIFK:ta. Finaaleissa on vastakkain kaksi kiekolla todella taitavasti pelaavaa ja hyvin liikkuvaa joukkuetta, jonka vuoksi peli aaltoilee todella vauhdikkaasti päästä päähän. Todella...
  2. S

    Peliesitykset kaudella 2016–2017

    Jahas. Peltola teki Peltoset. Määrätietoinen jätkä.
  3. S

    Peliesitykset kaudella 2016–2017

    Näin minäkin olen tilanteen nähnyt ja siksi suuresti kummaksun tätä kahvaus -keskustelua.
  4. S

    Peliesitykset kaudella 2016–2017

    Minusta HIFK on ronkkinut, estänyt ja huitonut Tapparaa enemmän tässä sarjassa. Olenko meidän leiriläisistä yksin näkemykseni kanssa?
  5. S

    Peliesitykset kaudella 2016–2017

    Olen eri mieltä. HIFK on pelannut vastustajasta riippumatta lähes koko kauden ajan tylsää ja organisoimatonta kiekkoa, ja sitä se on pääasiassa ollut myös näissä pudotuspeleissä. Toki sillä erotuksella, että joukkue on runkosarjan peleistä poiketen näyttänyt edes yrittävänsä. Tapparan...
  6. S

    Peliesitykset kaudella 2016–2017

    Todella hyvin sanottu. Samaa peliä katsottiin. @tumba17 on myös mielestäni oikeilla jäljillä. Huonompaa ja tylsempää kiekkoa me pelaamme kuin Tappara.
  7. S

    Peliesitykset kaudella 2016–2017

    HIFK pelaa tällä hetkellä sellaista kiekkoa, jota voi ilman hampaiden kiristelyä seurata (vrt. muihin kauden otteluihin). That's about it. Ainoastaan unten mailla oleva Aaltonen on saanut luotua maalipaikkoja, muuten Tappara on saanut pelailla ihan rauhassa. Noh. Ainakin yritetään.
  8. S

    Peliesitykset kaudella 2016–2017

    Näin vain viimeiset kolme minuuttia matsista, joten havainnot ovat melko niukat. Uskomatonta! En uskonut, että HIFK:lla olisi ollut eväitä päihittää Tapparaa pudotuspeleissä kertaakaan, mutta todella virkistävää huomata jätkien ottaneen itseään niskasta kiinni ja laittaneen työhaalarit päälle...
  9. S

    Peliesitykset kaudella 2016–2017

    HIFK:lla ei ollut mitään mahdollisuuksia tänäänkään Tapparaa vastaan. Olimme purjeissa ihan koko pelin, eikä Tapparalla ollut huolen häivää. HIFK pelaa täysin Tapparan pussiin, kun se ei edes yritä horjuttaa Tapparaa pois sen mukavuusalueelta. Pelaamalla se ei onnistu, koska me olemme niin...
  10. S

    Peliesitykset kaudella 2016–2017

    Peli alkoi mielestäni HIFK:n kannalta hyvin, mutta koko ajan pelin vanhetessa ja otteiden kliinistyessä Tappara sai jauhaa omaa peliään melko rauhassa, jolloin HIFK joko tyytyi statistin rooliin tai ei vain löytänyt välineitä Tapparan pelin horjuttamiseen. Mielestäni on melko selvää, ettei HIFK...
  11. S

    Peliesitykset kaudella 2016–2017

    Nyt on lyhyt otanta, mutta sapattini aikana HIFK:sta kasvanut ilmeisen vittumainen vastustaja. On käsinkosketeltavaa kuinka porkkanoita kyrsii HIFK:n suorittama laitojen ryskyttäminen.
  12. S

    Peliesitykset kaudella 2016–2017

    Just. Eli kannatan pelkästään voittoja, kun toivoisin meille ensi kaudeksi eri valmentajaa, vaikka voittaisimme mestaruuden tänä kautena? Sen myönnän, että jos Stögö johdattaa HIFK:n mestaruuteen, ei HIFK:n kannata vaihtaa koutsia. Siitä huolimatta pitäydyn kannassani. Muutoin viestisi oli...
  13. S

    Peliesitykset kaudella 2016–2017

    Minusta kyseessä ei pitäisi olla "joko tai"-asia. Miksei joukkue voisi pelata koko kautta hyvin (slumppeja mahtuu tietty mukaan, mutta pääsääntöisesti hyvin)? Onko se jotenkin poissuljettu vaihtoehto? Vai mielestänne HIFK-kannattajana ei saisi vaatia liikoja, kun vakiotilanne on pääsääntöisesti...
  14. S

    Peliesitykset kaudella 2016–2017

    Ei nyt tarvitse ihan ääripäästä ääripäähän mennä. Minun osaltani runkosarjan otteet tappoivat kiinnostukseni tähän kauteen siinä määrin, etten ole nähnyt HIFK:n pelejä sitten toisen sääläripelin. Minulla syntyi niin kovat antipatiat HIFK:ta kohtaan, että irtisanoin ruutu-tilaukseni jo ennen...
  15. S

    Peliesitykset kaudella 2016–2017

    En nähnyt peliä, mutta kaikesta päätellen jatkettiin siitä mihin oltiin jäätykin. Toivottavasti joukkue onnistuu muuttamaan koko kauden jatkunutta kurssiaan, mutta kovin optimistinen sen suhteen en ole.
  16. S

    Peliesitykset kaudella 2016–2017

    Sanos muuta. Käskystäsi huolimatta en uusinut Ruutu+-tilaustani, mutta harmikseni tilaukseni loppuu vasta huomenna, mikä tarkoittaa sitä, että tämä ja huominen päivä menee perseenreikää tuijotellessa. En tiedä olinko alitajuisesti mitoittanut irtisanomiseni juuri niin pitkäksi, että voin seurata...
  17. S

    Peliesitykset kaudella 2016–2017

    Nopeat huomiot pelin alusta: - Peli pyörii lähes täysin HIFK:n päässä. - HIFK ei pääse Kärppien alueelle syötellen. - Molemmat joukkueet pelaavat todella huonoa jääkiekkoa, vaikka se näyttääkin vauhdikkaalta.
  18. S

    Peliesitykset kaudella 2016–2017

    Kaikki ketkä ovat joskus jotain joukkuelajia tosissaan pelanneet tietävät, miten toimiva pelisapluuna vaikuttaa perussuorituksiin. Kun kaikki tietävät mitä tehdä, perussyötöt ja muut perussuoritukset on helppo suorittaa, kun niitä ei tarvitse erikseen joka kerta miettiä. Nyt tilanne on se, ettei...
  19. S

    Peliesitykset kaudella 2016–2017

    Katsoin ensimmäisen erän, joten otantani on pieni, mutta pakko on kuitenkin sanoa, että HIFK pisti tuossa erässä kaiken likoon, mikä on todella poikkeuksellista tämän kauden HIFK:lle. Toki HPK oli älyttömän paljon HIFK:ta pelillisesti edellä, mutta mielestäni tuossa erässä lievä materiaalietu...
  20. S

    Peliesitykset kaudella 2016–2017

    Kyllä kiitos! KooKoo kaatui himassa selvin lukemin 3-2 suvereenin esityksen jälkeen. Peli oli muutoinkin erittäin viihdyttävä ja vauhdikas, mitä toki sopi odottaakin, kun nämä kaksi maineikasta seuraa kohtaa toisensa. Ai että. Eihän tässä malttaisi odottaa seuraavaa matsia.
Ylös