Hakutulokset

  1. S

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Ehkäpä siinä jonossa kärkiketjuihin on ollut astetta kovempi kilpailu kuin Pelsuissa. Asiaa voi tutkia vaikka liigan pistepörssistä. Jaatisella on oikeasti potentiaalia joka vaatii toki jonkin verran peliaikaa ja kenties ihan yv-vastuuta. No, asenteesta homma ei tule jäämään kiinni. Kyseessä on...
  2. S

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Jaatinen case. Valistunut veikkaukseni kuuluu; kaikki osapuolet voittavat. Jaatinen on varma suorittaja, mutta tarvitsee vähän "isomman" roolin kuin minkä Jypissä pystyi saamaan. Pelicans saa leveyttä ja mahdollisesti kourallisen maaleja. Jyp saa rosteriinsa tilaa kun Akatemia puskee pelaajia...
  3. S

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Ok, joo sisäistin lukemani väärin. En ole tottunut siihen ajatukseen, että osallistuminen puolivälieriin olisi tavoite. En tiedä mestaria varmaksi, mutta luulen että noin 90% aavistelee kanssani samaa. Parempi olla sanomatta mitään, koska vuosi sitten sanoin Tapparan olevan niin tasaisen hyvä...
  4. S

    Pelicans kaudella 2014–2015

    Tällä kaudella sääleistä voisi mennä jatkoon vain sellainen joukkue, jonka materiaali riittää haastamaan kakkosen. Kärppiä vastaan sääleissä ei ole saumaa millään joukkueella. Oletetaan, nykyisen sarjataulukon perusteella ja muutenkin, että kakkoseksi tulee sijoittumaan Tappara. Tapparan...
Ylös