Hakutulokset

  1. S

    II-divisioonan lohko 1 kaudella 2015–2016 (etelä)

    Salamoiden toiminta ei näytä muuttuvan koskaan niin kauan kuin siellä on näitä vanhoja junioreiden esikuvia.
  2. S

    II-divisioonan lohko 1 kaudella 2015–2016 (etelä)

    Hoitelee ja hoitelee? Onneksi jatkoon ei mennä pelkästään toisten tappioita toivomalla. HCK Salamat pelasi hyvän kontrolloidun vierapelin ja hallitsi kovassa paikassa hermonsa hyvin lähes kolmannen erän puoliväliin asti. Sitten kohtaloksi oli koitua Salamoiden vanha murheenkryyni Immo...
  3. S

    II-divisioonan lohko 1 kaudella 2015–2016 (etelä)

    Tuon ottelun nähneenä voin sanoa että oli Salamoilta harvinaisen hyvä ensimmäinen peli Joulutauon jälkeen. Tilastojen valossa voi saada tuollaisen käsityksen, mutta Salamat hallitsi eka erää selvästi ja olisi voinut tehdä 3-4 maalia enemmän jos osaisivat hoitaa ne hyvät paikat ja riittäisi...
  4. S

    II-divisioonan lohko 1 kaudella 2015–2016 (etelä)

    Olihan Salamoiden peli tänäänkin alussa ihan käsittämätöntä lepsuilua. Joukkueella on 5 pelaajaa enemmän ja sitten kuitenkin liikutaan ihan verryttelyvauhtia ja ei karvata yhtään vaan ollaan monen metrin päässä vastustajasta koko ajan. Valmentaja Koivunen teki ainoan oikean liikkeen 5 minuutin...
  5. S

    II-divisioonan lohko 1 kaudella 2015–2016 (etelä)

    Taas Salamoilta yhden maalin peli joka päättyi tappioon. Nyt Titaaneja vastaan 59.06 ajassa 5-6 kavennus ilman maalivahtia, mutta ei sentää kahta maalia vaan Titaanit teki tyhjiin 5-7. Jussi Penttala Salamoista teki 4 maalia.
  6. S

    II-divisioonan lohko 1 kaudella 2015–2016 (etelä)

    Kyllä kovana kotijoukkueena tunnettu PePo:kin joutui vääntämään ihan tosissaan loppuun asti. Tilanne 2-3 Salamoille n. 52 minuutin kohdalla ja 4-3 vielä hetki ennen loppua. Yhden maalin peli vielä silloin.
Ylös