Hakutulokset

  1. R

    Vemppajaosto 2014–2015

    Ollaan jo lähellä naurettavuuden huippua, kun käyttäjä @Zalmonella alkaa puhumaan palstan muuttumisesta ja lainaa tässä yhteydessä käyttäjän @Olkku viestiä. Toinen kun nimenomaan edustaa palstan perinteitä ja toinen sitä uutta aaltoa. Eivätköhän kaikki tiedä kumpi on kumpi.
  2. R

    Vemppajaosto 2014–2015

    Onneksi tänne kirjoittelevien ajatuksilla ei käytännön kannalta ole mitään merkitystä. Toki vähintäänkin kyseenalaisten ajatusten esilletuontikin on aika kyseenalaista puuhaa.
  3. R

    Vemppajaosto 2014–2015

    Voimme lohduttautua ainoastaan sillä, että näemme kyllä Jerrynkin hakemassa kultamitaliaan sitten keväämmällä.
  4. R

    Vemppajaosto 2014–2015

    Iso menetys, jos pitää paikkansa. Todella iso, etten sanoisi.
  5. R

    Vemppajaosto 2014–2015

    Kokokasvosuojus vaatii erityisluvan liigalta. Ei tuo käsittääkseni erittele onko kyseessä ristikko vai pleksi. Korjatkaa jos tulkitsin sääntökirjaa väärin. Itselle oli kuitenkin ihan uusi tieto, että kokokasvosuojusta ei liigassa ilman erityistä pätevää syytä saa käyttää.
  6. R

    Vemppajaosto 2014–2015

    Kukapa ei olisi. Kahta kärkisentteriä vajaa joukkue, jolla on jo ennestään ohut sentterikalusto, ei äkkiseltään vaikuttaisi mestariehdokkaalta.
Ylös