Hakutulokset

  1. R

    Ukrainan sisä-, ulko- ja talouspolitiikka

    En osaa sen paremmin sanoa, mutta ainakin ukrainalaiset ovat tuolla ihan selvä enemmistö >60 % ja ukrainaa äidinkielenään puhuviakin on yli puolet. Ero esimerkiksi Donetskiin on huomattava, sillä tuolla ukrainalaisia ja venäläisiä on suunnilleen saman verran ja venäjää puhuvia on valtaosa (lähes...
  2. R

    Ukrainan sisä-, ulko- ja talouspolitiikka

    Tuo on hyvin vaikea toteuttaa, mistä saadaan kiittää suuresti ainakin Saksaa, joka on käytännössä tehnyt itsensä riippuvaiseksi Venäjästä.
  3. R

    Ukrainan sisä-, ulko- ja talouspolitiikka

    Kyllähän se ampuminen onnistui ihan nappiin. Kone putosi taivaalta. Turhan hassuttelun jälkeen mainitaan nyt vielä, että kyllähän siitä lienee tulossa vielä paljonkin seurauksia, joskin rattaat pyörivät tuskaisen hitaasti. Kyseistä ammuntaa käsitellään parhaillaan ainakin kolmessa eri...
  4. R

    Ukrainan sisä-, ulko- ja talouspolitiikka

    Nyt kun miettii ihan viime hetkien käänteitä MH17:n tapauksen käsittelyssä, tulee mieleen, että puolustuksen tavoitteena olisikin saada USA paljastamaan satelliittitietonsa raakadatana (mikä lienee täysin mahdotonta) tai pelkästään ajanpeluu. Lähinnä siksi tuli mieleen, että yksi tuomari kysyi...
  5. R

    Ukrainan sisä-, ulko- ja talouspolitiikka

    Nyt maalitolppa siirtyy siihen, että Ukraina olisi vastuussa, vaikka kone olisikin pudotettu kapinallisten puolelta, koska ilmatilaa ei ollut suljettu ja/tai kapinallisia ei ehkä ollut infottu NOTAMeista. Toisaalta kapinalliset luulivat ilmatilan olleen suljettu. Tästä siirrytään sujuvasti...
  6. R

    Ukrainan sisä-, ulko- ja talouspolitiikka

    "Entä jos" -puolustus jatkuu. Tämän päivän käsittely alkoi juuri äsken ja nyt aletaan eilisen hävittäjäteorian perään puimaan teoriaa, jossa Ukrainan BUK olikin syyllinen. Mahtavatko esitellä vielä noita feikkisatelliittikuvia? Linkki striimiin oikeuskäsittelystä. Edit 1. Jahas. Puolustuksen...
  7. R

    Ukrainan sisä-, ulko- ja talouspolitiikka

    Asian käsittely on jatkunut tänään ja äänessä on pääasiassa ollut Pulatovin puolustus. Twitterin kautta olen tuota vähän seurannut ja puolustus on toistaiseksi ottanut esiin käytännössä jokaisen aiheen tiimoilta väännetyn vaihtoehtoteorian ja jokerikorttina jopa lennonjohtaja Carlos on lyöty...
  8. R

    Ukrainan sisä-, ulko- ja talouspolitiikka

    Tänään saatiin vihdoinkin lisänäyttöä Venäjän esittämistä väärennetyistä satelliittikuvista. Tai no ei syyttäjä kaiketi sen enempää ottanut kantaa, olivatko kuvat väärennettyjä vai eivät, mutta niitä ei missään nimessä ole voitu ottaa päivänä, jolloin Venäjä väittää niiden olevan otettu...
  9. R

    Ukrainan sisä-, ulko- ja talouspolitiikka

    Christo Grozevin lisäksi ainakin toinen Twitterissä liveseurantaa tekevä on Molly Quell. https://twitter.com/MollyQuell Eilisen seurannan hän tosin lopetti siinä vaiheessa, kun homma meni hyvin tekniseksi ja suositteli seuraamaan Christoa tuosta eteenpäin.
  10. R

    Ukrainan sisä-, ulko- ja talouspolitiikka

    Oikeuskäsittely MH17:ää koskien jatkui tänään Hollannissa. Suomalainen mediakenttä ei ole ainakaan toistaiseksi maininnut asiasta sanallakaan.
  11. R

    Ukrainan sisä-, ulko- ja talouspolitiikka

    @ms.qvist Loistava yhteenveto ja vetää omalla tavallaan hiljaiseksi. Haluaisin kuitenkin vielä alleviivata Suomen mediaa koskien sen, ettei Verkkouutisia lukuun ottamatta yksikään media ole julkaissut juttua oikeusistuntojen jälkeen. Tuo Verkkouutisten juttukin oli melkoisen suppea. Kaikki...
  12. R

    Ukrainan sisä-, ulko- ja talouspolitiikka

    Nyt pyörii ympäri nettiä huhuja, että Tsemakh olisi kuollut 'onnettomuudessa'. Aika näyttää, pitävätkö huhut paikkansa.
  13. R

    Ukrainan sisä-, ulko- ja talouspolitiikka

    Itse tili on hyvinkin aktiivinen kaikessa Venäjään liittyvässä. Lienee pahimpia lajissaan ja jatkuvasti tuohon törmään, kun haen twiittejä MH17:ään liittyen.
  14. R

    Ukrainan sisä-, ulko- ja talouspolitiikka

    Liekö syynä löytymättömyyteen se, että kyseinen instanssi esiintyy äkkiseltään vain tuon yhden trollin Twitter-tilillä ja sielläkin todella harvakseltaan.
  15. R

    Ukrainan sisä-, ulko- ja talouspolitiikka

    Nostellaanpa ketjua ylös, jottei ihan huku massaan. Osaako kukaan sanoa, mikä on tämä ainakin yhden Twitterissä hyvinkin Venäjämyönteisesti kirjoittelevan röllikän mainostama NAIS (North Atlantic Information Service)? Onko kyseessä taas kerran joku täysin tuulesta temmattu organisaatio, sillä...
  16. R

    Ukrainan sisä-, ulko- ja talouspolitiikka

    @mhaarala On melko erikoinen näkemys, ettei pidä hallintorakennusten valtausta aseistettuna aseellisena toimintana ja kuvailee tätä mallia vieläpä väkivallattomaksi. Krimikin on laskettava Venäjään kuuluvaksi. Pahoittelen, mutta tässä haisee nyt melkoisen pahasti ihan ehta kaalisoppa. Edit...
  17. R

    Ukrainan sisä-, ulko- ja talouspolitiikka

    Joo siis kaikki nuo syytteen saaneet Venäjän kansalaiset ovat kaiketi ihan suoraan kytköksissä Venäjään. Lähinnä hain tuossa sitä, että tapahtumien aikaan Venäjän puolella vaikuttaneita syyllisiä todennäköisesti vielä etsitään tai pikemminkin haetaan vahvempia todisteita. En millään usko, että...
  18. R

    Ukrainan sisä-, ulko- ja talouspolitiikka

    Jollen ihan väärin käsittänyt, niin tässä vaiheessa nimetyt epäillyt olivat kaikki kuitenkin 'separatisteja'. Tilaisuuden seuraaminen on nyt vähän hankalaa, mutta uskoisin, että jossain vaiheessa tullaan vielä nimeämään myös Venäjän armeijan henkilöstöä.
  19. R

    Ukrainan sisä-, ulko- ja talouspolitiikka

    Tänään sekä kansainvälinen rikostutkinta (JIT) että Bellingcat julkaisevat lisää tietoja liittyen tapaukseen MH17. Edit. Bellingcat julkaisi oman raporttinsa jo aiemmin ja JITn tiedotustilaisuus alkaa kello 14. JITn tilaisuuden livestream YouTubessa. Etukäteen tihkuneiden tietojen mukaan neljä...
  20. R

    Ukrainan sisä-, ulko- ja talouspolitiikka

    Kun puhutaan presidentin mahdollisuuksista ravistella rakenteita, on hyvä pitää mielessä se, että kyseessä on käytännössä sotaa käyvä maa, mikä aiheuttaa ylimääräisiä haasteita vähän kaikkeen. Toki Ukraina on monella mittarilla varsinkin länsimaisesta perspektiivistä tarkasteltuna ihan puhdas...
Ylös