Hakutulokset

  1. R

    HPK mediassa

    No, ehkä nyt kannattaa katsoa vielä vähän aikaa eteenpäin, ennen kuin aletaan huuteleen toimitusjohtajan 100 päivästä tai huonoista myynneistä, kun tiedetään jokainen minkälainen kassavirta yleensä kiekkoilussa juuri nyt tähän aikaan kaudesta on. Vähän sama kun menisit Suomessa kituvaan...
  2. R

    HPK mediassa

    Tässä saattaa näkyä se, että nykyään viime kauden kausikortit ovat automaattisesti myyty tulevalle kaudelle ellei niitä peruta 31.5. mennessä. Siinä mielessä nykyinen lukema ei kerro juuri mitään eli osviittaa noista varsinaisista myydyistä korteista saadaan vasta kesäkuussa.
  3. R

    HPK mediassa

    Tähän saakka on siis merkitty ja kaiketi maksettu 4000 osaketta HäSan mukaan. Osakeanti on kuitenkin auki vuoden loppuun. Silloin vasta tiedetään lopullinen tulos.
  4. R

    HPK mediassa

    Välillä tuntuu, että täällä palstoilla halutaan purkaa omaa mielipahaa ja oksennusta tai aiheuttaa vaan yleistä hämmennystä ja vitutusta kanssapalstalaisille. Sitä vastoin, että oltaisiin iloisia siitä, että löytyy neljä yksityishenkilöä, jotka ovat valmiita panemaan omia henkilökohtaisia...
  5. R

    HPK mediassa

    Itse olin yhtiökokouksessa ja Killiäinen piti siellä aikalailla saman puheen, kuin mitä tuossa lehdessä. Toki itse jo silloin ihmettelin, miten voidaan sanoa, että info asiasta ja seuran tilanteesta ei kulkenut hyvin? Pohjantähdellä on kaksi paikkaa hallituksessa!!! Joka tapauksessa Pohjantähti...
  6. R

    HPK mediassa

    Samuel Savolainen auttaa tässä HäSassa. Kummankin uudet kommentit asiaan ja hyvin sovinnolliset sellaiset. Asia käsitelty ja eteenpäin... HPK:n päävalmentajan ja forssalaispäätuomarin välinen jupakka keskiviikon ottelussa nousi puheenaiheeksi – näin he kommentoivat näkemyserojaan
  7. R

    HPK mediassa

    No ei nyt sentään. " Tuntuu näin ulkopuolisen silmin, että hän on jäänyt aika yksin. Hän ei ehkä ole saanut sparrausapua, jossa tietyssä hetkessä hän saisi tukea ja tietyissä hetkissä jopa rakentavaa kritiikkiä, Toivola arvioi. – HPK:sta näkee, että materiaali on kapea, mutta rehellisyyden...
  8. R

    HPK mediassa

    Ilmeisesti ainakin Ahonen olis ulkomaille kelvannut, mutta ei sitten.
  9. R

    HPK mediassa

    Morotus-gateen saadaan vastauksia... Olisko muutenkin tää juttu paras tähänastisista Haapean ulostuloista...
  10. R

    HPK mediassa

    No en äkkiseltään keksi mitään oleellista, mitä ei voisi tällaisessa asiassa kertoa.
  11. R

    HPK mediassa

    Luulen kyllä, että molemmat lähtee palkoillaan jos jonnekin kelpaavat ja siellä sätkii Pärssinen ja Reini tilalla.
  12. R

    HPK mediassa

    Luulisin myös että jos yhtään Karjalainen on päässyt lähelle liigatasoa vorsassa, niin saattaisi kelvata jollekin playoff-porukalle 7 pakin rooliin "turvaajaksi". Palkka on sitä luokkaa ja Kerholla pakkeja muutenkin on tarpeeksi, että eiköhän Kerho anna miehen mennä, jos jollekin kelpaa....
  13. R

    HPK mediassa

    Tämä on muuten totta. Pahemman luokan selkääntaputtelijoita..
  14. R

    HPK mediassa

    :D No kieltämättä Haapea on osannut itsekin tätä hyvin edesauttamaan.
  15. R

    HPK mediassa

    Otetaan taas käsittelyyn HäSa ja sen huippujournalisten toiminta. Mä nyt otan kolme esimerkkiä näiden huippujournalisten tavasta kirjoittaa juttuja. - tänään Savolainen huutelee HäSassa yhteisöllisyyden perään ja kritisoi Kerhon johtoa siitä, että ei voida perustella medialle kesken kauden sitä...
  16. R

    HPK mediassa

    Kerhon juhlapaita on tällä kertaa mielestäni onneton suoritus. Paita sinänsä on ihan tyylikäs, MUTTA Kerhon paidaksi sehän on kuin Tepsin paita, jota vielä korostaa kun on ritarilogolla. Oranssia paidassa ei ole ollenkaan.
  17. R

    HPK mediassa

    Nopealla KELA:n laskurilla laskettuna randomilla heitetyllä 80k€ vuosipalkalla aikalailla noin kolmasosa menee KELA:n piikkiin. Lisäksi tuohon vaikuttaa liigan pelaajasopimuspohjan mukaan, että tulkitaanko pelikyvyttömyys kiekon pelaamisesta johtuvaksi vai muusta syystä. Jos kiekon...
  18. R

    HPK mediassa

    Veikkaisin, että alkaa olemaan toisella tulemisellaan Kerhon historian kallein pelaajahankinta, jos suhteutetaan kulut vs pelatut pelit.
  19. R

    HPK mediassa

    + Ikonen. Toki Hietasen uran jatkohalukkuudesta ei ole tietoa, mutta jos jatkaa niin omasta mielestäni kokemusta on jo tarpeeksi tuolla ilman Pulliakin.
  20. R

    HPK mediassa

    Mielestäni lähtökohta pitäisi olla, että Mason Kerhoon jatkot tehdään pelaajille, jotka ovat menossa todennäköisesti menossa ylöspäin. Eli kaikki yli 30v pelaajat saavat jatkaa matkaa, niin Pillu, Ahonen, Pulli kuin Nenonen. Kokemusta jää tiimiin muutenkin ihan hyvin. Ainoon papan jonka jatkon...
Ylös